Kirkkaat värit ovat tärkeitä motivaattoreita Sinikka Hurskaisen taiteessa ja elämässä

Tehtyään päätöksen, ettei enää asetu vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi, Sinikka Hurskainen antautui taiteelle. Hän on opiskellut Pariisissa ja Pietarissa. Näyttelyitä Sinikalla on ollut Intiassa saakka. Sinikka iloitsee naivismin mahdollisuuksista kuvata arkea ilon kautta. Kreikkalaisen mytologian kautta hänelle avautui Kalevalan aarreaitta.

Teksti: Reetta ReinmanKuva: Sakari Lehmuskallio Maalaukset: Sinikka Hurskainen

Isoäiti, mennään maalaamaan, sanoo Sinikka Hurskaisen 3-vuotias tyttärenpoika useasti ollessaan isoäitinsä luona Imatralla.

– Sitten menemme omakotitalomme pihassa olevaan studiooni, maalaamme, piirrämme ja kuuntelemme musiikkia.

Sinikan mukaan taide eri muodoissaan on merkittävä luovuuden, estetiikan, ajattelun, elämän ja inhimillisyyden sekä käden taitojen opettaja lapsille ja nuorille. Häntä huolestuttaa, kun peruskoulun taito- ja taideaineiden opetuksen resursseista on tingitty.

– Olen surullinen myös siitä, että taidealan koulutusta on monissa toisen asteen oppilaitoksissa lakkautettu.

– Hyvä ystäväni, Vuoden nuori taitelija 2017 Tiina Pyykkinen on sanonut osuvasti, että taide ei ole vain väline, vaan se on myös itseisarvo. Tätä olisi syytä pohtia, kun taiteen opetuksen määrärahoja ja resursseja ollaan leikkaamassa.

Sinikka korostaa taiteen tärkeää merkitystä kaikenikäisten ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin – fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lähteenä.

– Taide kaikkine muotoinensa – maalaustaide, musiikki, näyttämötaide, mikä tahansa taiteen laji – hoitaa sekä tekijää että taiteesta nauttijaa.

Kansanedustaja-aikanaan Sinikka vieraili Norjassa tutustumassa erään kaupungin julkisten laitosten toimintaan ja havaitsi siellä, miten taidetta osattiin käyttää koko yhteisön hyödyksi ja hyvinvoinniksi.

– Kyseisen kaupungin julkisten laitosten seinällä oli kaiken aikaa norjalaisten taiteilijoiden töitä, esimerkiksi sairaaloissa ne tarjosivat valtavasti iloa potilaille.

Sinikka lähti maalaustaiteen maailmaan, kun hän teki päätöksen, ettei enää asetu kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Hän lähti opiskelemaan Pariisiin ja Pietariin.

– Opiskelin Pariisissa syksyn 2011 ja 2014 taiteilija Pascal Poitoux’n oppilaana. Lisäksi olen opiskellut Pietarin taideakatemian professoreiden Vladimir S. Pesikovin, Gennadi Manasherovin ja Anatatoli Lukasenovin oppilaana yhteensä vajaa puoli vuotta. Keväällä 2016 opiskelin Pietarin MatissClubStudiossa, hän kertoo.

Sinikalla on maalaustaideopintoja runsaasti myös Suomesta. Maalaustaidetta hän on harrastanut jo 1970-luvulla. Hän teki tuolloin naivistisia postikortteja.

– Kansanedustajavuosina taide oli elämässäni taka-alalla; se nukkui.

Nyt taide on herännyt vahvana Sinikan elämään. Naivismi on edelleen hänen taiteensa pääasiallinen tyylilaji.

– Naivismin tapa tarkastella elämän aivan tavallisia, arkisia asioita pilke silmäkulmassa kiehtoo minua.

Arjesta nauttimisen merkityksellisyyttä ja arjen ilon oivaltamista Sinikka korostaa naivistisissa teoksissaan myös iloisilla ja kirkkailla värivalinnoilla. Siinäpä taito meille kaikille opeteltavaksi: tuoda arkeen iloa ja sisältöä sekä juhlan tuntua pienillä, kaikkien ulottuvilla olevilla asioilla, esimerkiksi juuri väreillä ja ennen kaikkea huumorilla. Naivismin ohella Sinikka tekee paljon ulkomaalaustaidetta, eli maalaa kohteitaan paikan päällä.

– Näin talvisaikaan en juuri harrasta ulkomaalausta, muuta kuin ikkunan takaa näkyvien maisemien maalaamista!

Viime aikoina Sinikan tyylilajiksi on muotoutunut myös flaamilainen taide.

Sinikka oli 2014 opiskelemassa ja maalaamassa Ateenan instituutin taideresidenssissä ja tutustui siellä kreikkalaiseen mytologiaan, joka myös käytti siellä maalaustensa aiheena. Suomeen tultuaan hän tarttui kreikkalaisen mytologian innoittamana omaan mytologian aarrearkkuumme, kansalliseepos Kalevalaan. Sinikka kutsuu prosessiaan Kalevalan uudelleenlukemiseksi.

Nyt Kalevalan kirjokannesta kipinöi Sinikan taiteessa symbolismin muodossa. Hänelle Kalevalan kertomukset ja Kalevalan hahmot nousevat Kalevalaa lukiessaan vahvoina kuvina mieleen. Ne Sinikka ikuistaa taideteoksiksi. Hänen Kalevala-aiheisten maalaustensa aiheina ovat esimerkiksi Pohjan Akka, Joukahainen, Lemminkäisen äiti ja Väinämöinen, joka tekee kanteleen hauen leukaluusta. Sinikka tosin oikoo tekovaihetta; hänen teoksessaan Väinämöinen soittaa hauen leukaluuta. Väinämöisen soiton yhdistävästä voimasta kertoo maalauksen yleisö, emäntä ja karhu jammaavat sulassa sovussa.

Sinikan maalauksessa Aino osoittautuu itsenäisen, modernin naisen prototyypiksi: Aino heristää rannalta yksin järven selälle soutelemaan jääneelle Väinämöiselle sormeaan. Aino ei suinkaan olekaan uhri, vaan tekee vahvasti omat ratkaisunsa, ottaa elämänsä avaimen omiin käsiinsä.

Sinikan Lemminkäisen äidin ilme on vertaansa vailla äidinrakkaudessaan, päättäväisyydessä ja elämän riemussa. Vahva nainen seisoo luut kädessä Tuonelan pääkalloisessa virrassa Tuonelan mustien joutsenten ollessa yleisönään – varmana lopputuloksesta: hulivilipoika haalitaan täältä kokoon ja uuteen elämään. Suurin ja ymmärtäväisin on äidin rakkaus.

Sinikka iloitsee luovuuden lahjasta, ja muistuttaa, että luovuutta on meissä jokaisessa.

– Olennaista on, miten uskallamme antaa luovuuden puhjeta kukkaan.

Maalaustensa ideoita hän ei tietoisesti etsi. Ne ovat nähdyn, kuullun, koetun, luetun sekä mielikuvituksen mosaiikki.

Sinikka on pitänyt lukuisia näyttelyitä sekä Suomessa että ennen kaikkea ulkomailla. Näyttelytoiminta käynnistyi vähän sattumalta. Sinikka oli kesällä 2014 Imatralla järjestettävän kansainvälisen Mustan ja valkoisen teatterifestivaalin suojelijana, ja siellä yksi hänen espanjalainen ystävänsä halusi ostaa Sinikan naivistisia postikortteja.

– Kyseiset postikortit nähdessään eräs belgialainen taitelija kysyi, kenen tekemiä kortteja nämä ovat. Vastasin, että minun. Kyseinen taitelija jatkoi, että missä sinulla on näyttelyitä. En oikein osannut suhtautua tuolloin vakavasti tähän belgialaistaitelijan kysymykseen. Teatterifestivaalin jälkeen hän otti uudelleen yhteyttä, ja niin tuli ensimmäinen näyttely, ja sitten näyttelykutsuja on vain sadellut eri puolille maailmaa! Sinikka naurahtaa.

”Naivismin tapa tarkastella elämän aivan tavallisia, arkisia asioita pilke silmäkulmassa kiehtoo minua. ”
”Olennaista on, miten uskallamme antaa luovuuden puhjeta kukkaan.”

KUKA?

Sinikka Hurskainen

- 65-vuotias

- Syntynyt Kuusankoskella, asuu Imatralla

- Naimisissa

- Yksi lapsi (Ida, syntynyt 1985) ja kolmevuotias tyttärenpoika

- SDP:n kansanedustaja vuosina 1983–1999 ja 2003–2011

- Etelä-Karjalan taiteilijaseura ry:n ja Pietarin taiteilijaunionin jäsen