– Suomen naiset ovat kovatasoisia enduromoottoripyöräilijöitä

Annamaria Karikuusi kertoo, että Mäntsälän seudulla on myös talvisaikaan erinomaiset mahdollisuudet ajaa enduroa maastossa.

Teksti: Reetta ReinmanKuvat: Annamaria Karikuusi

Suomen naisjoukkue, Annamaria Karikuusi, 17, Marita Nyqvist, 31 ja Jennifer Siekkinen , 17 ajoivat enduromoottoripyöräilyn joukkuekultaa Euroopan mestaruuskilpailussa lokakuun lopulla Hollannissa.

– Emme juurikaan treenanneet yhdessä, koska kilpailu oli yksilökilpailu, Euroopanmestaruus-sarjan osakilpailu, ja kaikki valmistautuivat omalla tavallaan. Joukkueen tulos laskettiin yksilösijoituksista, Annamaria Karikuusi kertoo.

Hollannin kilpailu oli kaksipäiväinen.

– Kisa oli aika rankka. Kumpanakin päivänä ajettiin kolme reilun 80 kilometrin kierrosta. Molemmat kilpailupäivät kestivät kahdeksan tuntia, Annamaria sanoo.

Euroopanmestaruus-sarjan osakilpailut vievät Annamariaa pitkin Eurooppaa. Lokakuun lopun Hollannin osakilpailu oli tämän vuoden viimeinen kilpailu. Kaiken kaikkiaan osakilpailuja oli tänä vuonna neljä. Myös ensi vuonna hän osallistuu Euroopanmestaruus-sarjaan. Osakilpailut alkavat huhtikuussa Portugalissa, ja jatkuvat Virossa, Saksassa ja Slovakiassa.

Suomessa hän osallistuu naisten SM-cupiin, Lady Cubiin. Lisäksi on lukuisia yksittäisiä kilpailuja. SM-cupissa Annamaria ylsi tänä vuonna pronssille. SM-cupissa ajettiin tänä vuonna neljä osakilpailua. Osanottajia oli noin kymmenen, alussa enemmän, haastava kilpailu karsi ajajia.

Annamarian mielestä Suomen naiset ovat kovatasoisia enduromoottoripyöräilijöitä.

Sanna Kärkkäinen on Suomen kärkinimi tällä hetkellä. Hän oli MM-sarjassa tänä vuonna neljäs, EM-sarjassa Sanna ajoi kultaa vuonna 2015. Sanna todella panostaa enduroon. Lajin harrastamisen hän on aloittanut jo 3-vuotiaana. Marita Nyqvist puolestaan saavutti tänä vuonna henkilökohtaisen EM-hopean.

Myös Mäntsälässä asuva Annamaria Karikuusi on lapsesta saakka viihtynyt prätkien pärinässä.

– 5-6-vuotiaana harrastin motocrossia, sitten oli pitkä tauko, kunnes isäni innoittamana innostuin 13-vuotiaana enduromoottoripyöräilystä.

Päättäväisyys, itsepäisyys, kunnianhimo, kilpailuvietti, siinäpä ominaisuuksia, joiden turvin Annamaria on mitä sopivin endurokilpailijaksi.

Annamarialla on enduromoottoripyöräilyn lajiharjoittelua 3-4 kertaa viikossa, joskus viidestikin viikossa.

– Yleensä menen enduroradalle tai maastoreitille pariksi tunniksi ajamaan. Mäntsälän seudulla on myös näin talvisaikaan erinomaiset mahdollisuudet ajaa enduroa maastossa, eli pystyn jatkamaan ajoharjoittelua Suomessa läpi vuoden, Annamaria kertoo.

Oheisharjoitteluna hän lenkkeilee, pyöräilee tai tekee kuntopiiriharjoittelua kotona.

– Käyn paljon myös kuntosalilla.

Ravinto ja lepo ovat tärkeät harjoittelun osa-alueet sekä lihashuolto.

– Lihashuolloksi venyttelen ja käyn joskus hierojalla. Magnesium on hyväksi lihasten elastisuuden ja kramppien estämisen kannalta.

Magnesiumin lisäksi Annamaria täydentää perusterveellistä ruokavaliotaan vitamiineilla. Kilpailuissa hän tankkaa lisäenergiaa energiageeleillä ja -patukoilla. Myös urheilujuomaa kuluu kilpailutilanteissa.

Motivaationsa Annamaria sanoo olevan kohdallaan ja kovan.

– Toki joskus, kun kaivaa metsässä pyörää mutavellistä, motivaatio on hukassa! Mutta pian se taas löytyy, kertoo sähäkän kilpailukipinän omaava Annamaria.

Lajin Annamaria sanoo olevan melko turvallisen.

– Moottoriurheilussa on aina omat riskinsä. Se on pakko vain hyväksyä ja toimia sen mukaisesti, muun muassa turvavarusteiden suhteen.

Loukkaantumisilta Annamariakaan ei ole säästynyt, mutta ne eivät ole olleet onneksi kuitenkaan kovin vakavia.

 

 

Annamaria on aloittanut viime syksynä opinnot Suomen Liikemiesten kauppaopistossa Helsingissä. Ylioppilasmerkonomin kaksoistutkinnon lukio-osuutta hän suorittaa samanaikaisesti Töölön yhteiskoulussa Helsingissä. Ammattihaaveena hänellä on yrittäjän ura tai liiketalouden parista löytyvä työpaikka. Opinnot kestävät kolme vuotta.

Ylioppilaskirjoitukset Annamaria jakaa kolmeen osaan. Hän aloittaa kirjoitusurakan ensi keväänä, jatkaa ensi syksynä ja kirjoittaa loput keväällä 2018. Lukio-opinnoissa vahvimmillaan Annamaria kertoo olevansa kielissä. Hän opiskelee englantia, ruotsia ja espanjaa.

Pääsääntöisesti Annamaria kulkee koulussa kotoaan Mäntsälästä, joskus yöpyy Helsingin asunnolla.

– Olen päässyt Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaan, joten opiskelujen ja kilpaurheilun yhdistäminen on sujunut tähän saakka hyvin.

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia, Urhea, on vuonna 2003 käynnistynyt Suomen Olympiakomitean hyväksymä, virallinen huippu-urheiluakatemia.

Urhea on yhteistyöverkosto, joka tukee urheilijoiden päivittäisharjoittelua, auttaa urheilun ja koulutuksen yhdistämisessä sekä helpottaa valmennuksen tuki- ja asiantuntijapalveluiden saatavuutta. Urhean toiminta on tarkoitettu nuorille huipulle tähtääville tai jo kansainvälisellä huipulla oleville urheilijoille.

Kotona Mäntsälässä Annamarialla on äiti, isä ja poikaystävä. Isä ja poikaystävä neuvovat ja tsemppaavat häntä endurossa.

Eläinrakkassa perheessä on lemmikkeinä kaksi siperiankissaa, yksi cockerspanieli sekä kaksi islanninhevosta. Aikaisemmin Annamaria harrasti ratsastusta kilpatasolla.

Perheessä on ollut hevosia parhaimmillaan yhdeksän. Annamarian koti on maatila. Tällä hetkellä viljatila. Lihakarja ja lampaat on laitettu jokunen vuosi sitten pois.

”– Kumpanakin päivänä ajettiin kolme reilun 80 kilometrin kierrosta. Molemmat kilpailupäivät kestivät kahdeksan tuntia.”

KUKA?

Annamaria Karikuusi

* 17-vuotias (täyttää 18 vuotta 26.1.2017)

* asuu Mäntsälässä

* perheeseen kuuluu äiti, isä ja poikaystävä

* opiskelee Suomen Liikemiesten kauppaopistossa sekä Töölön yhteiskoulussa

* enduromoottoripyöräilijä

* lemmikkeinä kaksi kissaa, koira ja kaksi hevosta