Kotonaan maailmalla

Oululaissyntyinen Inka Khanji on innokas matkailija, jonka Archie gone Lebanon -blogi valittiin vuoden parhaaksi matkablogiksi The Blog Awards Finland 2015 -gaalassa. Seikkailunhaluinen reissaaja suuntaa mieluusti sinne missä ei ole aiemmin käynyt, etsien sitä kaikkein parasta katuruoka-annosta ja sitä kaikkein parasta valokuvaa. Himoreissaajalla on jaettavaksi vinkkejä niin edullisten lentojen löytämisestä kuin järkevästä pakkaamisestakin.

Teksti: Tarja Lehtola Kuvat Inka Khanjilta

Matkailukipinä sai alkunsa opiskelijavaihdosta. Inka Khanji oli tehnyt muutamia ulkomaanmatkoja, kun hän vuonna 2009 lähti opiskelijavaihtoon Itävaltaan.

– Aiemmilla reissuilla uuden näkeminen ja täysin toisenlaisten elintapojen ja -ympäristöjen kohtaaminen oli ollut äärimmäisen kiehtovaa, mutta opiskelijana en priorisoinut matkailua vielä tuossa vaiheessa ykköseksi.

Vaihtoaika muutti kuitenkin kaiken, sillä Itävallan sijainti Euroopan sydämessä takasi, että maanosan upeimmat kaupungit olivat aivan käden ulottuvilla.

– Matkustin tuon neljän kuukauden aikana enemmän kuin koskaan aikaisemmin, eikä mikään tuntunut riittävän. Vaihdon jälkeen palasin kotiin, ja aloin heti suunnitella uutta matkaa. Sittemmin olen pyrkinyt matkustamaan kymmenisen kertaa vuodessa ulkomaille, ja tutustumaan samalla myös kotimaan kohteisiin.

Inka sanoo harrastavansa budjettimatkailua. Edullisten lentojen löytämiseen hänellä onkin monta hyvää vinkkiä jaettavaksi.

– Ostan itse lennot aina hyvissä ajoin. Minulla saattaa olla lennot ostettuna jopa puoli vuotta ennen matkaa. Yritän olla hyvin perillä siitä, paljonko lennot mihinkin kohteeseen maksavat, jotta tunnistan hyvän tarjouksen sellaisen osuessa kohdalle. Heti kun matkakohde on selvillä, kannattaa siis alkaa kartoittaa lentojen hintoja. Selaan lentohintoja aina selaimen incognito-tilassa, jotta en itse surffailullani nosta lentojen hintaa.

Lentoyhtiöiden tarjouskampanjat ovat myös loistava sauma ostaa lennot, ja niiden alkaessa tarjouksiin kannattaa tarttua heti ensimmäisenä tarjouspäivänä.

– Kannattaa liittyä lentoyhtiöiden uutiskirjeiden tilaajaksi, jolloin tarjouskampanjoista saa tiedon ensimmäisten joukossa.

Lentojen hinnat vaihtelevat paljon vuodenaikojen, viikonpäivien ja lomien mukaan.

– Lennot ovat selvästi halvimmat arkisin loma-aikojen ulkopuolella matkustaessa, eli esimerkiksi kesälomakauden tai vaikkapa joulun aikaan on huomattavasti hankalampaa saada edullisia lentoja kuin vaikkapa syksyllä. Esimerkiksi lennot Euroopan kaupunkikohteisiin ovat halvimmillaan loka-marras ja tammi-helmikuussa.

Jos puhtaus on puoli ruokaa, niin hyvin pakattu on jo puoli matkaa. Ei ole merkityksentöntä, millä laukkunsa täyttää. Inka aloittaa miettimällä, minkä tyyppisestä matkasta on kyse.

– Ennen pakkaamista tutustun aluksi matkan ohjelmaan ja mietin, millaisia tilaisuuksia matkalla on luvassa. Jos ohjelmassa on esimerkiksi kaupunkikävelyä ja yksi hienompi illallinen, varaan mukaan mukavat kengät ja vaatteet, mutta yhden selvästi siistimmän asukokonaisuuden. Sillä selviää, vaikka tilaisuuksia tulisi useampiakin.

Pakkausvaiheessa kannattaa huomioida, että kaikkia mukaan lähteviä vaatteita voi yhdistellä keskenään, ja monipuolisten asukokonaisuusvaihtoehtojen avulla muutamalla vaatekappaleella voi pärjätä mainiosti pidemmänkin reissun.

Seuraavaksi reissunainen tutkii matkan sääennusteen.

– Vaikka matkustaisin Etelä-Eurooppaan, pakkaan mukaan sadevarusteet, jos sääennuste lupailee sadetta, samoin varaudun viileään säähän. Toki optimistina pakkaan aina mukaan myös aurinkolasit! Kun kaikki mukaan lähtevät tavarat on selvillä, käyn vielä uudelleen kaikki tavarat läpi ja mietin, voiko jostain karsia. Tavallisesti mukana saattaa olla pari ylimääräistä t-paitaa, mutta koska ne vievät niin vähän tilaa, pidän mieluusti mukana paria varapaitaa.

Inka yrittää päästä haastamaan fysiikkaansa myös matkoilla niin paljon kuin mahdollista.

– Yksi mieleenpainuva ja hyvin rankka kokemus oli tämän vuoden keväänä, kun matkustimme mieheni kansas Utahin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Päätimme nousta Zionin kansallispuistossa Angels landing -reitin, joka paikoin vie kapeille poluille, joista on jyrkkä kymmenten metrien pudotus alas. Ainoa turvakaide oli kallioon pultattu kettinki, josta pidin hyvin tiukasti kiinni jokaisella askeleella. Elämys oli varmasti yksi matkailuhistoriani upeimpia varsinkin, kun kärsin korkean paikan kammosta.

Matkailija ei koskaan voi tietää, mistä voi itsensä löytää. Siinä se on koko jutun suola. Matkailu yllättää aina. Yleensä positiivisesti.

”– Ostan lennot aina hyvissä ajoin. Minulla saattaa olla lennot ostettuna jopa puoli vuotta ennen matkaa.”
”– Selaan lentohintoja aina selaimen incognito-tilassa, jotta en itse surffailullani nosta lentojen hintaa.”