– Eettisyys, jatkuvuus ja inhimillisyys korostuvat perheyrityksessä

Perheyrityksissä tulos ei ole aina se tärkein. Yrityksen asioita tarkastellaan kvartaalia monipuolisemmasta näkökulmasta. Tämä näkyy inhimillisenä, jatkuvuutta korostavana arvopohjana. Näin pohdiskelee 88-vuotiaan E.S. Lahtinen Oy:n toimitusjohtaja Raimo Lahtinen.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: E.S. Lahtinen Oy

Paappani Erkki Samuli Lahtinen perusti E.S.Lahtisen Nurmoon Kouran kylään 88 vuotta sitten, lokakuussa 1928. Hänellä oli kuusi lasta, kolme tyttöä ja kolme poikaa. Nyt kolmas ja jo osittain jo neljäskin polvi meitä Lahtisia on yrityksessä omistajina ja johdossa, kertoo E.S. Lahtinen Oy:n toimitusjohtaja Raimo Lahtinen .

Osakkaita yrityksessä on kolmekymmentä. Henkilökuntaa on reilut 30. Liikevaihto noin kolme miljoonaa euroa.

E.S. Lahtinen Oy valmistaa ESLA-potkukelkkoja, potkulautoja, potkupyöriä ja rollaattoreita sekä oheistuotteina esimerkiksi kenkätelineitä ja apupöytiä. Nykyään metallisten, lähinnä alumiinisten ohutlevyosien valmistaminen alihankintana muodostaa yli puolet E.S. Lahtisen liikevaihdosta.

Yritys toimii edelleen Nurmossa Kouran kylässä, joka on kuntaliitoksen myötä Seinäjokea.

– Pyrimme tekemään kaiken mahdollisimman lähellä ja suomalaisista materiaaleista. Potkukelkkojemme kotimaisuusaste on yli 90 % ja potkupyörien yli 80 %, Raimo Lahtinen kertoo.

Ulkomailta materiaalihankintoja tehdään hyvin vähän: muun muassa vaijerit, potkukelkkojen jalakset sekä pyörämallisten potkukelkkojen ja potkupyörien pyörät ovat tuontitavaraa. Joitain osia ja työvaiheita, esimerkiksi muoviosat ja pintakäsittelyn sinkityksen, E.S.Lahtinen ostaa alihankkijoilta, jotka nekin ovat lähellä päätoimipaikkaa, Nurmoa. Materiaalia Lahtinen jalostaa vuosittain noin miljoonan euron edestä.

– Pyrimme kaikessa korkeaan laatuun, esimerkiksi potkukelkkojen puuosissa käytämme oksatonta, parasta mahdollista osaa koivusta. Koivu tulee meille Itä-Suomesta.

Tuotekehitys tapahtuu yrityksessä oman insinööriosaamisen voimin. Raimo Lahtisen lisäksi yrityksessä on kolme muuta insinööriä. Myös asiakkaiden palaute ja toiveet ohjaavat tuotekehittelyä.

Ennen kuluttajille päätymistä ulkopuolinen testaaja testaa potkukelkat, -pyörät ja rollaattorit kansainvälisten standardien mukaan. Lahtisen oma henkilökunta myös tekee jatkuvaa käytännön tuotetestausta.

– Meillä on tehtaidemme välissä 300 metriä välimatkaa, kuljemme tuon matkan aina oman tehtaan valmistamin välinein, ja näin saamme hyvää autenttista käyttäjäkokemusta ja ideoita tuotekehittelyyn.

Talvet vaikuttavat suuresti polkukelkkojen menekkiin. Lumettomina talvina ei potkukelkkailla.

– Siksi olemmekin panostaneet siihen, että nykyään liikevaihdostamme puolet on tekemäämme ohutmetalliosien alihankintaa. Tänä vuonna myöskin merkittävimmät investoinnit kohdistuvat alihankintatoimintamme kehittämiseen, Lahtinen kertoo.

Vuonna 2016 yrityksen merkittävin ponnistus oli englanninkielisen verkkokaupan perustaminen, se löytyy E.S. Lahtisen nettisivuilta. Englanninkielisen verkkokaupan myötä yritys odottaa merkittävää kasvua potkukelkkojen ja -pyörien viennille. Nykyisellään noin 15 % E.S. Lahtisen tuotannosta menee vientiin. Tärkeimmät vientimaat ovat Ruotsi, Norja, Kanada, Venäjä ja Viro eli maat, jossa on suhteellisen samantyylinen ilmasto kuin Suomessa eli missä voi potkukelkkailla.

– Lapissa etenkin ulkomaiset turistit ovat tykästyneet potkukelkkailuun, iloitsee Lahtinen.

– 1980-luvulla kevyenliikenteenväylien hiekoituksen tuleminen lakisääteiseksi vähensi merkittävästi potkukelkkailua. Nyt uuden lain myötä kevyenliikenteen väylän toisen puolen saa jättää hiekoittamatta. Tämä toivottavasti lisää potkukelkkailua, sanoo Lahtinen.

Pontta polkukelkkailuun ponkaistaan myös vuosittain Multialla, jossa mitellään maaliskuussa jo 29. potkukelkkailun MM-kilpailut. Pääkilpailua ennen on MM-esikisat Raahessa.

Raimo Lahtinen toivoo satavuotiaan Suomen mahdollistavan perheyritysten tulevaisuuden helpottamalla verotuksellisin uudistuksin perheyritysten sukupolvenvaihdoksia.

– Työvoimavaltaisella alalla, kuten meillä, palkkojen sivukulut ovat aivan liian suuret. Automatisoinnin lisääminen on ainut keino, millä kilpailijamaiden kanssa pärjää, pohdiskelee Lahtinen.

Lahtinen arvostaa perheyrityksiä leimaavaa inhimillisyyttä ja eettisyyttä.

– Taloudellisen tuloksen maksimointi ei ole tärkein arvo. Kaikessa korostuu jatkuvuus, myös inhimillisestä näkökulmasta, esimerkiksi meillä ei ole koskaan ollut irtisanomia eikä lomautuksia. Pyrimme aina uudelleenjärjestelyihin, mikäli jokin työvaihe vähenee, ja perheyrityksissä on yleensä malttia talouden suhdannevaihteluissa.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi KauppaSuomi-lehdessä esitellään suomalaisia yrityksiä.

”Pyrimme tekemään kaiken mahdollisimman lähellä ja suomalaisista materiaaleista.”

MIKÄ?

ESLA-tavaramerkki käyttöön 1983

E.S. Lahtinen Oy sai alkunsa 31.10.1928, kun Erkki Samuli Lahtinen allekirjoitti sopimuksen INDIAN-moottoripyörien edustamisesta. Aluksi yritys myi moottori- ja polkupyöriä sekä korjasi kaikenlaisia koneita.

Potkukelkkojen sarjavalmistus alkoi 1933. Taitavana koneenrakentajana Erkki Samuli ” Samppa” Lahtinen suunnitteli ja rakensi itse potkukelkkojen sarjavalmistuksessa tarvittavat erikoiskoneet.

Vuonna 1977 E. S. Lahtinen aloitti potkukelkkojen viennin ulkomaille, aluksi Ruotsiin. Vuonna 1979 yrityksestä tuli osakeyhtiö.

Vuonna 1983 yritys otti käyttöön ESLA-tavaramerkin. Alihankinta on tullut mukaan tuotantoon 1991. Se muodostaa nyt yli puolet E.S. Lahtisen liikevaihdosta.

Potkukelkkailu oli näytöslajina Lillehammerin talviolympialaisissa 1994. Sitä varten E.S. Lahtisella rakennettiin maailman suurin potkukelkka.