Tuula Kola tietää penkkiurheilijan tunnemaailman

Penkkiurheilu on harrastus, joka on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa.

Teksti: Ari Stenius

Oululainen Tuula Kola sai ensimmäiset kiekkomaistiaiset 1980-luvulla, mutta tällä vuosituhannella tauti tarttui pysyvästi.

– 1980-luvun alussa kävin muutamassa pelissä. Reijo Ruotsalainen oli silloin jokaisen tuttu ja ihastus, arvelee ja muistaa Tuula.

Eläkkeelle sairaanhoitajan työstään jäänyt Tuula nauraa muistolleen ”Reksan” livetapaamisesta.

– Olimme illanvietossa silloisessa Vaakunassa kesällä 1981. Portaita alaskulkiessani Reksa tuli vastaan. Hihkaisin oikein ääneen taakseni muille: ”se oli Reijo Ruotsalainen”. Muut – ja Reksa – hymyilivät minulle ”valaistuneelle” armollisesti.

Jääkiekko ja Kärpät olivat tuolloin vielä etäisinä Tuulan elämässä, mutta saman vuosikymmenen lopulla omien poikien harrastaminen imaisi hänet kaukalon laidalle. Poikien pelejä tuli seurattua, mutta hiljalleen – 1990-luvun lopulla alkoi Kärppien tekeminen taas kiinnostaa.

Ensin irtolipuilla satunnaisia paikkoja, mutta sitten paikaksi vakiintui B-katsomon kausikorttipaikka, johon liput on ostettu kaudesta toiseen.

– Hyvä ja mukava paikka. Tullut omaksi ja ympärillä olijat tutuiksi. Jos on joskus empinyt kausikortin hintaa näin eläkeläisenä, niin poika rohkaisee, että kaikki harrastukset maksavat. Ja tämä on kiva ja sosiaalinen harrastus. Puheenaihetta riittää, tietää Tuula.

Muutama vuosi sitten Tuula Kola huomasi statuksensa muuttuneen kesken pelin.

– Olin Raksilassa kauden ensimmäinessä liigapelissä syyskuun 13:ntena. Huomasin, että poika soittaa. Aavistus asiasta oli ja menin hallin käytävälle. Siinä sitten tuli tieto, että tyttö oli syntynyt ja minusta tuli sen pelin aikana mummo, naureskelee Tuula ikimuistoista hetkeä.

Penkkiurheilu ja Kärppien kotiotteluiden seuraaminen vaati sairaanhoitajan työssä joskus pientä sovittelua.

– Kyllä, aina toisinaan. Työkaverit vähän hymyilivät innolleni. Koskaan ei kuitenkaan yhtään peliä jäänyt väliin. Aina järjestyi eikä muita menoja otettu peli-illoille, kertoo Tuula.

Tuulan kiekkoharrastamisessa on oma surureunainen muisto keväältä vuodelta 2006, jolloin kauden viimeinen peli jäi käymättä.

– Olimme keväällä 2006 mieheni kanssa sukuloimassa maalla. Tarkoitus oli tulla hyvissä ajoin kotiin ja mennä katsomaan Kärppien pronssiottelua, muistaa Tuula.

– Vähän ennen Ouluun lähtöä mieheni sanoi, että hän istahtaa hetkeksi. Siinä istuessaan mieheni sai kohtauksen. Hän kuoli keinutuoliin, huokaa Tuula.

Urheilu herättää tunteita ja Tuula myöntää matsin vievän menneessään.

– Ei mitään hulluja, mutta kyllä sitä joskus tuomareille on tuulut huudettua, hymyilee Kärppiin rakastunut penkkiurheilija.

Omia suosikkipelaajia on vuosien varrella tullut useita, mutta vastustajista ei ole lellikkejä löytynyt.

– Oulun omat pojat ovat omia suosikkeja. Reksa, Pitkäsen Joni ja Viuhkolan Jari sekä nämä nykyiset kokeneet Lasse Kukkonen ja Mika Pyörälä. Kaikista sitä pitää, kärppiä kun ovat, määrittelee Tuula.

Mutta ne inhokit, jos ei kerran vierasleillikkejä ole.

– ”Hirso” ( Kim Hirschovits ) IFK-paidassa ja tietysti nämä jokeri-Antit Törmänen ja Aalto. Osallistuin kuoroon, kun heille huudettiin ”itke Antti, itke”, naureskelee Tuula.

Jokerien Antti Aalto ja Antti Törmänen kävivät usein tarjoamassa näkemyksiään tuomareille, siitä Raksilan yleisön kuoroloru ”itke Antti itke..”.

Vierasjoukkueet ovat tulleet tutuiksi ja Tuula suostuu tekemään pientä rankkausta.

– Etelän joukkueet. Nämä tutut Tappara, TPS ja HIFK. Ne ovat kovia pelejä vuodesta toiseen. Jokeritkin silloin liiga-aikana.

Penkkiurheilijan elämä tarjoaa tunneskaaloja riemusta pettymykseen ja toivosta pelkoon, mutta mikä on Tuula Kolan SE muisto ja hetki, joka ei koskaan haalistu?

– Se on se Ari Vallinin maali pääsiäisenä 2004, ehdottomasti. Kärpät voitti jatkoaikamaalilla mestaruuden. Sitä itkettiin ja naurettiin – se se on, Vallinin maali, sanoo Tuula hartaudella.

Sellaista on penkkiurheilijan elämä.

”– Siinä sitten tuli tieto, että tyttö oli syntynyt ja minusta tuli sen pelin aikana mummo.”
”– Ensin irtolipuilla satunnaisia paikkoja, mutta sitten paikaksi vakiintui B-katsomon kausikorttipaikka, johon liput on ostettu kaudesta toiseen.”