Riikka Aaltonen kulki pikkutyttönä pappansa kanssa kalassa. Siitä syttyi kipinä kalastamiseen. Harrastus kuljettaa Riikkaa Lapin erämaajärville saakka. Metsästäjätutkinnon hän suoritti neljä vuotta sitten.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Riikka Aaltonen

On se possu! Riikka Aaltonen tuumasi, kun tämän vuoden tammikuun 13. päivänä ja perjantaina pilkkisaaliiksi nousi 1,1-kiloinen ahven. Isojen ahventen pilkkimisessä Riikka hyödyntää kaikuluotainta. Ahventen lisäksi pilkkisaaliiksi nousee myös jonkin verran haukea. Hankasalmella asuva Riikka käy pilkillä Päijänteessä ja Konnevedellä.

Kesäaikaan hän uistelee kuhaa Lievestuore-järvestä, järvilohi nousee pintaan keväällä ja syksyllä. Riikan perhokalastaminen huipentuu aina elokuussa, kun hän matkaa avomiehensä kanssa Lappiin Näätämöjoelle.

– Näätämöjoesta olen nostanut yli kymmenkiloisen lohen, Riikka kertoo.

Viikon erämaakalastusreissua Riikka kiittää upeaksi elämykseksi:

– Yövymme teltassa, puhelimet eivät toimi. Se on jotenkin hyvin koskettavaa.

Kalastamaan Riikka on oppinut ja tottunut pikkutyttönä Lievestuoreella asuvan pappansa kanssa.

– Olin kaikki kesälomat kalastamassa papan kanssa, hän kalastaa aina verkoilla.

Pikkutyttönä Riikan tie kalastamisen maailmaan kulki ensialkuun mato-onkimisen kautta.

Riikan kotona ei harrastettu kalastusta eikä metsästystä, sen sijaan kilpaurheilua ja monipuolisesti kaikenlaista liikuntaa. 27-vuotias Riikka on kotoisin Tikkakoskelta. Hänellä vuotta nuorempi pikkuveli sekä kahdeksan vuotta nuorempi pikkusisko.

Riikka on harrastanut kilpatasolla suunnistusta, hiihtoa ja yleisurheilua, joukkuevoimistelua ja maastopyöräilyä. Maastopyöräilyssä hän on voittanut Suomen mestaruuksia. Riikka on myös valmentanut kymmenen vuotta kilpatason joukkuevoimistelijoita.

Hiihto, suunnistus ja maastopyöräily kuuluvat edelleen Riikan ohjelmaan, nyt harrastustasolla.

Uutena rakkautena hänen urheilulliseen elämäänsä on tullut metsästys. Metsästystä hän innostui harrastamaan neljä vuotta sitten, kun tapasi metsästystä harrastavan avomiehensä, Jaakon.

– Olin ensin Jaakon mukana metsällä. Sitten päätin, että minäkin haluan hankkia omaan aseen ja alkaa metsästää.

Niinpä Riikka suoritti Metsästäjätutkinnon ja sai aseenkantoluvan omalle haulikolle.

Riikka metsästää pääasiassa jäniksiä sekä sorsia ja jonkin verran kanalintuja.

– Tosin viime syksynä ei vielä pudonnut yhtäkään sorsaa! Riikka naurahtaa.

– Jäniksiä sain viime metsästyskaudella saaliikseni, niistä syntyykin loistavaa paistia.

– Tämän talven jäniskausi oli kylläkin hyvin haastava, saalista ei tullut kuin viiden jäniksen verran.

Riikalla on kaksi metsästyskoiraa, joiden kanssa hän käy jänismetsällä. Kaksivuotiaat narttukoirat Taiga ja Hippu. Taigassa on puolet venäjänajokoiraa. Hippu on puhdas suomenajokoira. Jäniskausi on ohi, sorsanmetsästyskautta odotellessa Riikka pitää koiransa hyvässä kunnossa.

– Käymme päivittäin juoksulenkillä tai maastopyörälenkillä. Ruoasta vähennän rasvan ja proteiinin määrää.

Metsästyskaudella Taigalla ja Hipulla on tuhdit eväät. Kuivaruoka on runsasrasvaista ja -proteiinista. Lisäksi Riikka antaa koirilleen naudan jauhelihaa, Hipulle vielä myös puhdasta possun rasvaa. Vitamiinitäydennyksiä Riikka ei koirilleen anna.

– Kuivaruoassa on kaikki tarvittavat vitamiinit ja kivennäisaineet, hän sanoo.

Riikka pitää oman ammuntatarkkuutensa metsästyskausin ulkopuolella hyvässä vireessä treenaamalla kiekon ammuntaa.

Riikka kuluu kahteen metsästysseuraan: Lievestuoreen kala- ja metsästysmiehiin sekä Niemijärven Erään.

– Kovin ovat miesvoittoiset seurat! Riikka naurahtaa.

Nelisen vuotta sitten Riikka alkoi kirjoittaa kalastusaiheista blogia: fisheriina.blogspot.fi

– Ajattelin, että kalastuskuvia ja kalastusmietteitä olisi kiva julkaista jossakin. Tuumasin mielessäni, että kyllä ainakin äiti ja isä lukevat blogiani.

Lukivat paljon muutkin. Oululainen tuotantoyhtiö kiinnostui Riikan erähenkisistä harrastuksista ja pyysi häntä Ylen Eränkävijät ohjelman koekuvauksiin. Koekuvausten tuloksena Riikka valittiin yhdeksi ohjelman neljästä päähenkilöstä. Eränkävijät-ohjelman toinen tuotantokausi on nyt kuvattu, se tulee syksyllä televisiosta.

– Tällä toisella tuotantokaudella olimme kuvauksissa eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla, Riikka kertoo, muttei paljasta ohjelman tarkempaa sisältöä.

Riikka Aaltonen on Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalon Ase ja erä -osaston myyjä ja asevastaava. Osastolla on yhteensä viisi asiantuntevaa myyjää.

”– Näätämöjoesta olen nostanut yli
kymmenkiloisen lohen.”
”– Yövymme teltassa, puhelimet eivät toimi. Se on jotenkin hyvin koskettavaa.”

KUKA?

Riikka Aaltonen

• 27-vuotias

• syntynyt Tikkakoskella

• asuu Hankasalmella

• perheessä avomies Jaakko ja lapsuudenperhe

• Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalon Ase ja erä -osaston myyjä ja asevastaava

• harrastaa metsästystä ja urheilua monipuolisesti