Lahnakoskelta kotimaiset aidot airot

Heinänteon helppous perustuu hyviin välineisiin, kuten toimivaan haravaan. Oivallus yhdistyi käden ammattitaitoon 1930-luvun Maatalous-Suomessa, Kokkolan Lahnakoskella. Oli varsin luontevaa, että kosken kupeessa, varsin lähellä Pohjanlahtea, alettiin työstää myös airoja sekä meloja 1960-luvulla.

– Puiset venekansan välineet muodostuivat vähitellen yhä tärkeämmäksi osaksi verstaan tuotteistoa. Tänään Lahnakoski on Euroopan johtava puuairojen valmistaja, kertoo toimitusjohtaja Björn Sandström.

Yrityksessä noudatetaan modernia, metsää ja maailman vihreyttä kunnioittavaa ajattelutapaa, joka huomioi myös muut materiaalit, joita hyödyntäen tuotteita jatkuvasti kehitetään, uusinta teknologiaa määrätietoisesti hyödyntäen.

– Ammattitaitoinen airomestari tietää, että kauniisti vedessä liikkuvan lavan on oltava oikeassa suhteessa kädensijaa kevyempi, myyntipäällikkö Anita Laakso toteaa.

Lahnakosken airo rikkoo sulavasti veden pintajännitteen, ei roiski eikä tee liikaa pyörteitä. Vedet ovat erilaisia, samoin veneet ja niiden käyttötarkoitukset. Soudatpa suolaisessa tai makeassa, kuljettaen tai kalassa, olipa veneesi mallia puu, lasikuitu, alumiini tai kumi, löydät Lahnakoskelta aina aidot airot. Souda itse – niin huomaat!

– Käteen sopiva, tasapainoinen mela on hartaudella tehty väline melojalle. Puinen mela miellyttää käyttäjäänsä; materiaali tuntuu lämpimältä, etenkin kylmissä vesissä. Sen ansiosta mela on joustava, melojan liikettä myötäilevä. Lisäksi jokainen mela on kaunis ja yksilöllinen, suomalainen design-tuote, Anita Laakso jatkaa.

Kun airot tai melat eivät ole käytössä, suositellaan niitä säilytettävän kuivassa paikassa, auringonvalolta suojattuna. Tuotteiden kunto kannattaa tarkistaa aina alkukesästä.

– Jos lakkapinta on vaurioitunut, hio lohkeillut lakka pois ja sivellä 2–3 kerrosta uretaanilakkaa suojaksi, Laakso neuvoo.

Lahnakoskella Kokkolassa valmistetaan aitojen airojen ja käteen sopivien melojen lisäksi, juhlavia veneen lipputankoja, turvallisia venehakoja sekä muita tuiki tärkeitä veneilytarvikkeita, kaikki kotimaisia, totta kai!

Kuvapankki lehteä varten:

http://www.lahnakoski.fi/kuvapankki.html