Nokikanalla ja sotkilla menee huonosti

Riistasorsista vain sinisorsa on kyennyt kasvattamaan kantaansa. Puna- ja tukkasotka ovat taantuneet rajusti. Nokikanakannat ovat suorastaan romahtaneet.

Sinisorsan parimäärä kasvoi viime vuonna 13 prosenttia edellisvuodesta. Luonnonvarakeskuksen tutkija Jukka Rintala pitää sinisorsan menestyksen yhtenä tekijänä joustavuutta pesintäpaikan valinnassa.

– Sinisorsa on myös aikainen pesijä ja verrattain tehokas jälkikasvun tuottaja. Mikäli pesätuho kohtaa riittävän aikaisessa pesinnän vaiheessa, se voi poiketen muista sorsalajeistamme tuottaa uuden pesyeen menetetyn tilalle.

Muista riistasorsista tavi runsastui 11 prosenttia. Haapanan kokonaiskanta on ollut selvästi laskusuuntainen 1980-luvulta lähtien, ja nyt kanta edelleen pienentyi neljä prosenttia viime vuodesta.

Jouhisorsa- ja heinätavikantojen pitkäaikaistrendi on selvästi taantuva. Jouhisorsan kannanmuutoksesta vuonna 2016 ei ole luotettavaa tietoa, mutta heinätavin kanta putosi 26 prosenttia edellisvuodesta. Lapasorsan parimäärä pieneni 26 prosenttia. Tukkasotkalla pudotus oli 22 ja punasotkalla peräti 67 prosenttia. Isokoskelo kanta kasvoi 15 prosenttia, mutta tukkakoskelolla laski 41 prosenttia. Nokikanan kanta pysyi pohjalukemissa kuuden prosentin runsastumisesta huolimatta.

Riistasorsiin kuuluu Suomessa kymmenkunta lajia, mutta ylivoimaisesti eniten saalistilastojen mukaan saadaan sinisorsia, taveja ja telkkiä.

Vesilintukannat ovat yleisesti viime vuosikymmeninä taantuneet. Riistasorsista ainoastaan sinisorsan kanta on kehittynyt nousujohteisesti koko 30-vuotisen seurantahistorian ajan.

– Useimpien vesilintujen pesimäkannat ovat taantuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Riistasorsista haapanan kokonaiskanta on ollut laskusuunnassa 1990-luvun alkupuolelta alkaen. Sama koskee punasotkaa ja tukkasotkaa sekä metsästettäviin rantakanoihin kuuluvaa nokikanaa. Myös jouhisorsan ja heinätavin kannat ovat pitkällä aikavälillä olleet selvästi taantuvia, sanoo Rintala.

Rintalan mukaan suuri kuva on se, että rehevien vesistöjen lajit ovat taantuneet enemmän kuin karujen vesien lajit.

– Saman lajin populaatiot ovat taantuneet rehevillä vesillä, mutta karuilla pitäneet tasonsa paremmin. Yleisesti ottaen rehevien järvien ja merenlahtien vesilintukannat ovat lähes puoliintuneet reilussa 20 vuodessa. Esimerkiksi sinisorsalla karujen vesien populaatiot ovat olleet nousujohteisemmat kuin rehevillä vesillä.

Vesilintujen pitkäaikaisen vähentymisen yksityiskohtaisia syitä ei ole tarkkaan tutkittu, mutta viimeisimpien tutkimusten mukaan syyt mitä ilmeisimmin liittyvät nimenomaan rehevien vesien liikarehevöitymiseen.

Yleisesti ottaen taantuvilla lajeilla poikastuotto on pitkällä aikavälillä huonontunut. Kosteikoilla yleisimpien vesilintujen, kuten haapanan ja tukkasotkan ongelmat johtuvat etenkin maa- ja metsätalouden ravinnepäästöistä, jotka ovat aiheuttaneet vesistöjen liikarehevöitymistä.

– Rehevöitymisen seurauksena vesilintujen suosimat rantaniityt ja luhdat kasvavat umpeen, mikä osaltaan kutistaa pesimäympäristöä. Lisäksi rehevöityminen aiheuttaa veden samentumista ja särkikalakantojen kasvua, minkä vuoksi etenkin poikasten ravinnonsaanti on vaikeutunut. Särkikalat kilpailevat samoista ravintokohteista vesilintupoikueiden kanssa. Viime kädessä tärkeimpien ravintokohteiden, uposkasvien ja vesiselkärangattomien huonontunut saatavuus kasvattavat poikaskuolleisuutta, Rintala selvittää.

Pienpetojen runsaus on voinut paikoin rajoittaa poikastuottoa, mutta se ei selitä kuitenkaan koko vesilinnuston voimakasta taantumista.

– Esimerkiksi tehokkaan saalistajan, minkin kannat eivät ole kasvaneet merkittävästi niillä alueilla, joilla sorsalinnut ovat taantuneet. Riistalajeista jyrkimmin on laskenut nokikanan kanta 1990-luvun alusta lähtien. Sen kohdalla voidaan puhua jo romahduksesta.

Tukkasotka on yleinen laji niin saaristossa kuin sisävesilläkin, mutta molemmilla alueilla kanta on taantunut selvästi viime vuosikymmenten aikana. Telkkä, tavi, lapasorsa, iso- ja tukkakoskelo kuuluvat ryhmään, jossa kannanvaihtelut ovat olleet viime vuosina aika suuria, mutta pitkällä aikavälillä kannoissa ei ole havaittu merkittäviä muutoksia.

– Erityisesti lapasorsakanta on vaihdellut voimakkaasti seurannan aikana. Taville ovat tyypillistä suuretkin kannanvaihtelut, mutta kanta on keskimäärin pysynyt samalla tasolla 1990-luvulta lähtien. Telkkäkanta on pudonnut selvästi 1990-luvun alun lukemista, mutta runsastunut lievästi viime vuosina.

Haahka on vähentynyt sekä itäisellä Suomenlahdella että lounaissaaristossa.

Itäisellä Suomenlahdella kantaa rajoittaa sinisimpukoiden vähyys ja niiden pieni koko, mikä puolestaan johtuu suolapitoisuuden vähenemisestä itään päin mentäessä. Itäisellä Suomenlahdella myös happikadot heikentävät simpukoiden ja näin myös haahkan elinmahdollisuuksia.

– Eri merialueilla kantojen taantumiseen ovat vaikuttaneet eri tekijät.

Näyttää siltä, että idässä surkea poikastuotto, joka on seurausta vastakuoriutuneiden poikasten laajamittaisesta tautikuolleisuudesta, selittää taantumisen parhaiten. Lounaissaaristossa päätekijä näyttääkin olleen aikuisten naaraiden haudonta-aikainen kuolleisuuden kasvu petojen saalistuspaineen takia.

Haahkaa on tutkittu merisorsistamme ylivoimaisesti eniten, ja kantojen vaihteluun vaikuttavista mekanismeista on saatu hyvinkin yksityiskohtaista tietoa.

– Esimerkiksi kuolettavien virustautien puhkeaminen poikasilla on seurausta emon huonosta kunnosta ja siitä, että tämä ei kykene siirtämään taudinaiheuttajien vasta-aineita kehittyvään sikiöön. Emon kuntoisuuteen puolestaan vaikuttavat monet ympäristötekijät.

Haahkaesimerkki osoittaa, että vesilintujen kannanmuutosten taustalla voivat olla hyvinkin monimutkaiset prosessit.

”– Rehevöitymisen seurauksena vesilintujen suosimat rantaniityt ja luhdat kasvavat umpeen, mikä osaltaan kutistaa pesimäympäristöä.”