Tarkka taustoittaja, hyvä keskittyjä

Sibeliuksen perhe eli säveltämisen ehdoilla

Enni Mustonen on Suomen suosituimpia viihdekirjailijoita. Kirsti Manninen on tietokirjailija, filosofian tohtori ja käsikirjoittaja. Nimien takaa löytyy sama henkilö.

Teksti: Tarja Lehtola

E nni Mustosen ja Kirsti Mannisen nimillä julkaistujen erilaisten kirjojen ja käsikirjoitusten kirjo ja määrä on todella mittava. Uusin Enni Mustosen nimellä ilmestynyt kirja piirtää tarkkaa aikalaiskuvaa säveltäjämestari Jean Sibeliuksen perheestä.

– Kirjailija nimeltään Enni Mustonen syntyi 1980-luvulla, kun tein väitöskirjaani. Samaan aikaan olin kirjoittamassa ensimmäistä viihdekirjaani. Kustantaja pelkäsi, että viihdekirja veisi minulta uskottavuutta akateemisissa piireissä. Piti keksiä toinen persoona viihdekirjaa varten. Niin syntyi Enni, Kirsti Manninen kertoo.

Enni Mustosen nimellä kirjoitettu uusin romaani Lapsenpiika jatkaa syrjästäkatsojan tarinoita, jonka ensimmäinen osa Paimentyttö kertoi Ida Erikssonin elämästä Sakari Topeliuksen perheessä. Lapsenpiika sijoittuu 1800-ja 1900-lukujen taitteeseen.

Jean Sibelius on saavuttanut jo mainetta säveltäjänä, mutta jatkuva rahapula saa perheen muuttamaan kalliista Helsingistä Keravan rauhaan. Perheen matkassa Ida näkee kaupunkilaiselämää Helsingin Kruununhaassa ja maaseudun arkea Keravalla.

Sibeliukset kuuluvat sivistyneistöön ja kohtelevat lapsenpiikaa hyvin, silti Ida tekee työtään kellon ympäri joka ainoana viikonpäivänä.

Yksi vapaapäivä kuukaudessa kuuluu sopimukseen, jos isäntäväki muistaa sen antaa. Piian palkka on asia, joka näyttäisi unohtuvan. Ainakin ensimmäisen vuoden päätteeksi Ida saa takaisin perheen ruokarahoiksi lainaamat omat säästönsä, mutta vuoden palkka jää yhä maksamatta.

Taustatyö on asia, josta Manninen ei luista. Niinpä kirja perustuu erittäin vahvoihin faktoihin, mitä tulee Sibeliuksiin ja muihin historiallisiin henkilöihin. Kaikki perheessä sattuneet tapaukset ovat totta. Niistä on kerrottu mm. perheen kirjeenvaihdossa tai muiden ihmisten muistelmissa.

– Teen erittäin perusteellista taustatyötä jokaista historiallista romaaniani varten. Lapsenpiikaa varten kävin tarkkaan läpi muun muassa kaikki Sibeliuksen elämäkerrat, Sibeliusten ja Järnefeltien kirjeenvaihdosta julkaistut teokset, Sibeliuksia tavalla tai toisella sivuavat muistelmateokset, kuten esimerkiksi Sibeliuksen tyttären Ruth Snellmanin muistelmateoksen.

– Luin myös Suur-Tuusulan historian ja alueen kotiseutujulkaisuja. Erityisen tärkeää oli lukea Kansalliskirjaston historiallisen sanomalehti- ja aikakausilehtien digitoituja versioita vuosilta 1898–1900. Lehdistä löytyikin paljon sellaisia konkreettisia yksityiskohtia, jotka auttoivat romaanin maailman rakentamisessa.

Enni Mustosen Helsingin ja Keravan historiaan perehtyneisyys ja sen kuvaaminen onkin tarkkaa ja taidokasta. Lukija lähes kuulee ohi kolistelevat hevosvetoiset raitiovaunut, kaupungin mamsellitkin kapuavat tarpeilleen pihan perälle huusseihin ja apostolinkyydin lisäksi kaduilla kuljetaan vossikalla. Kirja on täynnä tarkkaa ja elävää ajan kuvaa.

Oma lukunsa on elämä suuren säveltäjäneron perheessä.

– Janne-herran vaiheisiin ja luonteenpiirteisiin olin tutustunut jo aiemmin, vaikka yksityiskohdat täydentyivät Lapsenpiikaa kirjoittaessa. Ehkä yllättävämpää oli, miten vahvatahtoinen ja kiihkeä ihminen Aino-rouva todellisuudessa oli. Aino Sibelius ei todellakaan ollut mikään hauraasti hymyilevä pikkuvaimo, vaikka hän ehkä sellaiselta vaikuttaakin vanhoissa valokuvissa.

Mannisen mielestä Sibeliusten avioliitto oli Aino-rouvan elämäntehtävä. Hän oli valinnut sen itse ja piti siitä kiinni kaikissa olosuhteissa.

Se oli myös hänen miehensä elinehto, ilman vaimoaan ja perhettään Jean Sibelius olisi joutunut todennäköisesti hunningolle ja monet merkittävät sävellykset olisivat jääneet syntymättä.

– Aviomiehen sävellystyön turvaaminen oli Ainonkin mielestä hänen tärkein tehtävänsä. Väittäisin, että Sibeliuksen perhe eli ja toimi enemmänkin säveltämisen ja sävellysten kuin kummankaan puolison tai lasten ehdoilla.

Manninen on kirjoittanut päätoimisesti vuodesta 1983 eli yli kolmenkymmenen vuoden ajan.

– Kun lapset olivat pieniä, kirjoitin enimmäkseen öisin, mutta ei minua päivisinkään meteli haittaa. Minulla on hyvä keskittymiskyky ja uppoan kyllä täysin työhöni, kun pääsen vauhtiin. Minulla on viisi biologista ja yksi sijaislapsi, nyt jo kaikki aikuisia. Lapsenlapsia on tällä hetkellä kymmenen ja sen lisäksi kahdeksan elämän antamaa bonuslapsenlasta.

Manninen kirjoittaa parhaillaan Syrjästäkatsojan tarinoiden kolmatta osaa, joka ilmestyy toukokuun lopulla 2015. Emännöitsijä kertoo Idan vaiheista taidemaalari Albert Edelfeltin ateljeehuoneiston taloudenhoitajana. Työn alla on myös pari suurta tietokirjaa, joista toinen on Maa- ja kotitalousnaisten historiasta kertova Omat avaimet. Niiden pitäisi ilmestyä vuonna 2016. Käsikirjoitusvaiheessa on lisäksi televisiosarja, joka nähdään ruudussa todennäköisesti vuonna 2017.

– Nautin kaikenlaisesta kirjoittamisesta, mutta historiallisten romaanien parissa saa nauttia sekä tutkijan löytämisen ilosta että luovan kirjoittamisen hurmiosta. Käsikirjoittajana taas iloitsen aivan erityisesti yhteistyöstä toisten kanssa.

Romaani Piikatyttö loppuu Sibeliusten matkustamiseen Italiaan ja Idan pestin loppumiseen. Jean Sibelius on kehunut piikaansa taiteilijatoveri Albert Edelfeltille. Idaa kiinnostaa käydä Helsingissä katsomassa, millaista työtä olisi tarjolla. Enni Mustosella on seuraavan tarinan aika.

”Ilman vaimoaan ja perhettään Jean Sibelius olisi joutunut todennäköisesti hunningolle.”