Viime kesän suosittu tapahtuma saa jatkoa: Kärkkäinen Challenge 27.6. Iissä

Porukassa on mukavaa ja motivoivaa treenata seikkailu-urheilua. Iissä 27.6. järjestettävässä Kärkkäinen Challenge -tapahtumassa kilpaillaan ja kuntoillaan.

Kilpasarjat etenevät kolmihenkisin joukkuein. Matalankynnyksen kuntosarjaan voi osallistua kaksi- ja kolmihenkisin joukkuein.

Kärkkäinen Challenge on leikkimielinen Multisport-tapahtuma, jonka kilpasarjat kisataan kolmihenkisin joukkuein 12 tunnin kilpailuna. Uutuutena on viime vuoden toivomusten mukaan kilpasekasarja ja kuntoilijoille oma 5 tunnin sarja. Kuntosarjaan voi osallistua vähemmilläkin taidoilla ja kunnolla, joko kaksi- tai kolmehenkisin joukkuein.

– Tänä vuonna ajankohta ja sijainti mahdollistavat viimevuotista paremmin merellisen komponentin käytön, kertoo ratamestari Heikki Grekelä.

– Radat ovat kilpasarjoissa 2-3 tunnin etappeja ja myöskin runsasrastisempia kuin vuonna 2014.

– Keskeisenä vaihtopaikkana toimii Iin Kärkkäinen, jossa on hyvä paikka seurata kisaa. Kutsussa kerrotut lajit ovat juoksu, suunnistus, pyöräily, rullaluistelu (ei kuntosarjassa) ja melonta. Lisäksi radat sisältävät yllätys-/tehtävärasteja ”Questejä”, joissa voi olla mm. vesistöjen ylityksiä, köysitehtäviä, päättelyä ja nokkeluutta vaativia tehtäviä.

Kilpailu näytetään LIVE:nä GPS-seurannasta. Autokeidas tarjoaa sisätilat ja videoscreenin kilpailun seuraamiseen. Reitit ovat salaiset kilpasarjoille aina perjantai-iltaan 26.6. saakka, jolloin joukkueet hakevat kilpailumateriaalin ja pääsevät suunnittelemaan reittejä. Kuntosarjat saavat omat materiaalinsa kisapäivänä klo 10 alkaen. Yleisölle reitit paljastetaan GPS-seurannan kautta kilpailun edetessä.

Tänä vuonna perustettu joukkue XC Adventure lähtee jo toiseen Kärkkäinen Challengeen. Viime vuonna osa sen jäsenistä kilpaili Nalle Fishing -teamissä.

Joukkueen kapteeni Joni Jääskeläinen kertoo, että osallistuminen kisaan tarkoittaa sitä, että on pakko treenata monenlaista ja monipuolisesti.

–Yhteistreenejä on pyritty järjestämään viikoittain. Kiipeilytreenejä on tehty joukkueen kiipeilyspesialisti Jukka Maaningan johdolla ja porukalla on kierretty mm. kuntohiihtotapahtumia. Jäiden lähtiessä melominen otetaan ohjelmaan heti sekä lumien sulettua aloitetaan rullaluistelut. Kovasti odotamme myös Oulurastikauden alkamista suunnistustaidon ylläpitämiseksi.

Ilmoittautumiset

Kilpasarjat:

• 1.2.-19.4.

• 20.4.-15.5.

• 16.5.-1.6.

Kuntosarja:

• 1.6. mennessä.

Ilmoittautuminen sähköisesti osoitteessa:

http://karkkainen-challenge.fi/