Ylivieskassa asuva Laura Hintsala on ihastunut betoniin. Siitä syntyy monipuolisesti isoja ja pieniä sisustustuotteita. Laura on lapsesta saakka tehnyt innokkaasti käsitöitä.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Laura Hintsalan albumi ja Jenni Rättyä

Jyväskylässä syntynyt, siellä peruskoulun ja lukion käynyt Laura Hintsala, 31, on aina tykännyt tehdä käsitöitä.

– Koulussa käsityö ja kuvaamataito olivat lempiaineitani, hän kertoo.

Mieltymyksen käden taitoihin Laura on saanut kotoaan.

– Äiti harrasti monipuolisesti käsitöitä ja kotiäitinä ollessaan ompeli tilaustyönä vaatteita. Lisäksi hän osallistui erilaisille käsityökursseille, joissa minäkin sain silloin tällöin olla äidin mukana.

Ylivieskaan Laura on muuttanut vuonna 2007 aviotuessaan Ylivieskan naapuripitäjästä, Merijärveltä kotoisin olevan miehensä kanssa.

Laura on opiskellut sisustusartesaaniksi Jokilaakson koulutuskuntayhtymä JEDUssa Kalajoella. Parhaillaan hän tekee työn ohessa visualistin näyttötutkintoa. Vuoden kestäneet visualistin opinnot Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä Kpedussa ovat jo valmiit.

Laura työskentelee Kärkkäisen Ylivieskan tavaratalossa sisustusmyyjänä.

– Työni alkoi nyt elokuussa. Kymmenen vuotta sitten olin Kärkkäisellä urheilutekstiilien ostoista vastaavan tuotepäällikön ostoassistenttina, Laura kertoo.

Lasten syntymän jälkeen hän hoiti lapsia kotona ja opiskeli samassa. Perheessä on neljä lasta: 10-, 7-, 5- sekä 2,5-vuotiaat.

– Lapsemme ovat myös innokkaita käsitöiden tekijöitä ja piirtäjiä, Laura iloitsee.

Harrastuksenaan Laura pyörittää betonimyllyä. Hän valaa sementin sisustustuotteiksi.

– Materiaalina betoni on äärimmäisen kiinnostava. Betonin rosoisuus viehättää minua, samoin kuin sen väri, Laura kertoo.

Betonin pauloissa Laura on ollut vuodesta 2014.

– Opiskelin tuolloin sisustusartesaaniksi. Minä ja neljä muuta sisustusartesaaniopiskelijaa perustimme pienyrityksen, jonka puitteissa valmistimme sisustustuotteita betonista ja kierrätysmateriaaleista. Nyt tuo yrityksemme ei enää toimi. Minä teen harrastuksena betonituotteita.

Betonimyllyä Laura pyörittää perheen omakotitalon askartelutilassa. Aikaisemmin hänellä oli oma työtila, kun hän teki tuotteita myös myyntiin.

Betonitöiden tekemisessä Laura tarvitsee betonimyllyn, sementin ja veden lisäksi kauhan, muovisia muotteja, rypsiöljyä, siveltimiä, hengityssuojaimet ja turvakengät. Betonin Laura valmistaa aivan kuten rakennustyömailla betonimyllyssä sementistä ja vedestä. Muotin hän voitelee rypsiöljyllä.

– Sitten sementtimassa kaadetaan muottiin ja odotellaan sen kuivumista. Pienempien esineiden kohdalla alan jo päivän kuluttua katsella, ovatko ne kuivia.

Laura kuivattaa betonituotteensa huoneenlämmössä.

– Huoneenlämmössä betoni kuivuu tasaisesti.

Isompiin esineisiin hän laittaa muottiin tueksi valamisen yhteydessä metalliverkkoa.

Yleensä esineet irtoavat hyvin muotista.

– Isompia joutuu joskus vähän muotin ollessa väärinpäin nätisti pyyhkeen päältä kopsutella, että saa ne irti muoteista, Laura kertoo.

Tuleeko hävikkiä?

– Ei juurikaan, ehkä joskus isompien esineiden kohdalla vähäsen, Laura vastaa.

Lauran mukaan muoteissa ja sitä kautta betonisissa sisustustuotteissa vain mielikuvitus on rajana. Hän tekee betonista esimerkiksi tuikkualustoja, kynttilöiden alustoja, hedelmäkulhoja, muita kulhoja, maljakoita, erilaisia ruukkuja sekä jalustoja vaikkapa joulumännylle tai jalustan lumiseksi spreijatuille lehtipuiden oksille, jotka hän valaisee led-valoilla.

Laura ei maalaa tekemiään betonituotteita.

– Haluaisin löytää esimerkiksi hedelmäkulhoille toimivan ja elintarvikeystävällisen pinnoitteen. Olen kokeillut pellavaöljyä, mutta siitä tulee mielestäni liian tumma pinta. Nanopinnoitetta haluaisin testata betoniesineen pinnassa, Laura pohtii.

Pääsääntöisesti Lauran tekemissä sisustusesineissä materiaalina on pelkästään betoni.

– Jonkin verran olen kokeillut yhdistää betoniin kuparia ja lasia, kuparia esimerkiksi kynttilänjalkoihin. Yhden betonikuparivalaisimen tein artesaaniopintojeni aikana.

Betonin ohella puu kiehtoo Lauraa käsityömateriaalina. Puun työstäminen on hänellä suunnitelmissa, sekä betonin ja puun yhdistäminen.

Ideoita betonikäsitöihinsä Laura kirjoo joka paikasta, erityisesti luonnosta.

– Luonnossa on aivan upeita muotoja, kaiken muun inspiraation lähteiden lisäksi. Tähän saakka olen tehnyt betonista pääasiassa pyöreitä muotoja, mutta olen kokeillut valaa myös suorakaiteen muotoisia esineitä, Laura kertoo.

Paitsi luovuuden lähteenä, niin luonto on Lauralle rakas paikka muutoinkin. Perheensä kanssa hän harrastaa aktiivisesti retkeilyä, siitä nauttivat niin perheen lapset kuin vanhemmat. Liikunnallisen Lauran harrastuksiin kuuluvat myös muun muassa uinti ja juokseminen.

”– Haluaisin löytää betonisille hedelmäkulhoille toimivan ja elintarvikeystävällisen pinnoitteen.”
”– Jonkin verran olen kokeillut yhdistää betoniin kuparia ja lasia, kuparia esimerkiksi kynttilänjalkoihin. Yhden betonikuparivalaisimen tein artesaaniopintojeni aikana.”