Perhokalastusta Finnmarkissa

Teksti: Tapio PelkonenKuvat: Tapio Pelkonen ja Marko Liedes

Minulla on tapana käydä kauppareissujen yhteydessä erä- ja kalastusosastolla katsomassa niin uutuuksia kuin tarjouksessa olevia tuotteita.

Sillä kertaa huomioni kiinnittyi Vision Keeper-perhokalastussettiin.Paketti sisälsi kaiken tarpeellisen perhokalastuksen aloittamiseksi. Aikani tuumailtuani siirryin se kainalossa kassalle.

Perehdyin perhokalastukseen lukemalla Pertti Kanervan Perhokalastus-kirjasarjan ensimmäisen osan. Perhokalastuksen keskeisenä ideana on jäljitellä perhoilla kalojen ruokavalioon kuuluvia hyönteisiä, joita tarjotaan niin pinnasta kuin veden eri kerroksista. Syöntiin voi vaikuttaa paljon pelkästään seuraamalla pinnassa liikkuvia hyönteisiä tai kivien alla taapertavia toukkia ja valitsemalla perhot näiden mukaan. Sata sivua luettuani tartuin vapaan heittotekniikkaa harjoittelemaan. Hyvänä apuna toimivat myös lukuisat Youtube-videot. Joka kesäinen kalastusreissu lappiin saisi nyt lisämausteeksi perhokalastuksen.

Kauan odotettu ja huolella suunniteltu reissu koitti viimein. Olimme aiemmilla reissuilla todenneet heinäkuun jälkimmäisen puoliskon hyväksi kalastusajankohdaksi. Tänä vuonna suuntasimme Finnmarkin suurimman sisäveden, Iesjärven kaakkoisosiin. Alueella oli useampia koskia ja paljon seisovaa vettä. Isoimmalla koskella seisoessani etsin katseella syviä monttuja ja keskellä virtaa seisovia kiviä, joiden suojassa taimenet ja harjukset piilottelivat. Vedin kelalta siimaa ulos kuutisen metriä ja aloin metri kerrallaan kasvattamaan heittojen pituuksia.

Kaikki aloittelijan virheet tuli tehtyä useaan kertaan: perukesiima takertui vavan ympärille muodostaen solmuja, perho tarttui sekä vapaan että selän takana olevaan rantakasvillisuuteen. Lisäksi heittojen viimeistelyt eivät olisi paljon tyylipisteitä keränneet. Jatkoin päättäväisesti vavan kärkeä katseella seuraten, jolloin tiesin tarkkaan milloin vaihtaa heiton suuntaa.

Kanervan kirjan lukeneena tiesin, että Nalle Puh-perho oli perusvarma valinta Lapin vesille ja olin luottavaisesti valinnut kolmesta koukkukoosta isoimman; ison saaliskalan toivossa.

Hieman liian luottavaisesti aloitin vuolaassa virrassa, mikä nopeutensa takia tuntui jatkuvasti hukuttavan isokokoisenkin pintaperhon. Puolen tunnin yrittämisen jälkeen siirryin hitaampaan virtaan ja kokeilin kohtaa, josta kalakaveri oli saanut päivälliskalat. Pidin siiman pituutta vakiona ja jatkoin heittelyä ylävirtaan antaen perhon lipua ohi, tarjoten sitten uudella heitolla perhoa saman montun ylle. Heittojen määrän kasvaessa myös itsevarmuus kasvoi ja vapa alkoi olla yhtä käsivarren kanssa. Olin juuri vetämässä heittosiimaa lyhyemmäksi, tavoittaakseni syvän montun paremmin, kun näin perhon katoavan molskahduksen saattelemana pinnan alle.

Vapa taipui kaksinkerroin etusormen säädellessä siiman kireyttä. Hetkessä kaikki muu katosi ympäriltä ja väsytys alkoi, tärkeintä oli unohtaa kiire ja pitää siima kireänä.

Taistelu virrassa tempoavaa harjusta vastaan päättyi minuuteissa kun vavan mittaisella siimalla saattelin ensimmäisen perholla saamani saaliskalan haaviin, 40-senttinen harjus haukkoi happea haavin pohjalla nopean väsytyksen jäljiltä perhon ollessa yhä tukevasti kiinni leukaperässä.

Kaverit saapuivat onnittelemaan hyvänkokoisesta saaliskalasta ja itse olin yhtä hymyä. Oikea käsi oli hellänä ja polvissa asti tuntui tarve istahtaa alas. Hetken levättyään harjus toipui ja hyvillä mielin saattelin sen takaisin virtaan.

Vielä pitkään seisoin samalla paikalla ja kävin mielessä läpi uutta kokemusta, usean pienen asian onnistuttua olin viimein päässyt tavoitteeseeni.

Perhon irroitin perukkeesta ja laitoin sen takaisin rasiaan. Sen vääntynyt runko muistuttaisi minua aina tästä hetkestä.

”Vapa taipui kaksinkerroin etusormen säädellessä siiman kireyttä. Hetkessä kaikki muu katosi ympäriltä ja väsytys alkoi, tärkeintä oli unohtaa kiire ja pitää siima kireänä.”