Hyvää isänpäivää 12. marraskuuta!

Perinteinen, syyskuun viimeisenä viikonloppuna Lahden Messukeskuksessa järjestetty Autot ja viihde -viikonloppu tarjosi nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Esillä oli eriteemaisia erikois-ja harrasteautoja sekä runsaasti myös musiikkitarjontaa. Autot ja Viihde -viikonloppu koostui Lahden Jenkkiautonäyttelystä, X-treme Car Show’sta, Rokki Night-illasta sekä Lahden Cruising-tapahtumista. X-treme Car Show täytti tänä vuonna 15 vuotta, Jenkkiautonäyttely 5 vuotta. Ajoneuvojen ja kaupallisten osastojen lisäksi Suomen autokerhot esittelivät tapahtumassa omaa toimintaansa.

– Tapahtuma sujui todella hyvin. Järjestelyt toimivat esimerkillisesti. Tapahtuma oli rento ja oikein mukava, oli ilo olla mukana. Esillä oli todella laadukasta kalustoa. Uskon, että tämänkaltaisella tapahtumalla on hyvä tulevaisuus Suomessa, kommentoi tapahtumaa Veho HYA Lahden Jani Mäyränpää.

Yleisöä oli tapahtumajärjestäjä Mikael Forssmanin mukaan lauantaina ja sunnuntaina reilut 10 000.

Tämän vuoden Autot ja viihde -tapahtumassa tehtiin kunniaa satavuotiaalle Suomelle. Suomi 100-vuotisteemaosastolla nähtiin muun muassa Teemu Selänteen entinen Shellby Mustang. Se on yksi Suomen elokuvatuotannossa ahkerasti käytetty sotaelokuva-auto. Osastolla oli myös vuoden 1937 Chevrolet Ambulanssa. Joulupukki-teema näkyi sekin Suomi 100-vuotisosastolla. Ja Hurriganes soi! Teemaosastolla oli mahdollisuus tutustua Hurriganes-yhtyeen jäsenten omistuksessa tai Hurriganes-videoilla olleisiin autoihin. Yksi Suomi Kustomin ikoneista oli aikoinaan, nyt hollolalaisen Esa Salon rakennuttama De Soto Adventurer vuosimallia 1960. Sitä käytettiin muun muassa Hurriganes-yhtyeen ja Sleepy Sleepersien musiikkivideoissa. Kyseinen auto oli joitakin vuosia Ruotsissa. Siellä auton omistaja varastoi sen tilapäisesti kerrostalon pihaan. Tuolla kyseisellä, ruotsalaisella kerrostaloalueella tehtiin viime talvena tuhopolttoja. De Soto paloi pahasti. Esa Salo on entisöinyt palovaurioista kärsineen De Soton erinomaiseen kuntoon.

Yksi Autot ja viiden -tapahtuman näyttelyteemoista oli automerkki Lincolnin 100-vuotisjuhla, jossa esiteltiin erityylisiä ja eri vuosimallien hienoimpia Lincoln-autoja. Lahden tapahtumassa oli noin 40 ulkomailta tuotua Lincoln-erikoisautoa.