Äitienpäivälahjavinkki

Ohje ja kuvat: Minna Stenius

Jokainen äiti ja isoäiti on ansainnut kuningatar- tai vähintäänkin prinsessatavaroita. Tässä viehkeä vinkki arjen ylelliseksi käyttötavaraksi. Omaksi tai lahjaksi, esimerkiksi toukokuun toiseen sunnuntaihin. Tämä lahjatavara muistuttaa antajan ja saajan lämpimästä suhteesta viikottain, jopa kymmenien vuosien päästä.

Näin se tehdään:

1. Valitse sopiva hengari. Ota kaksi pätkää (noin 1 m) matonkudetta ja solmi ne yhteen kahdella päällekkäisellä tai hevosenhäntäsolmulla. Pätkät voivat hyvin olla eri väriset. Liian pitkillä pätkillä on vaikea työskennellä.

2. Aseta solmu päällystettävän osan takapuolelle. Vedä kuteenpätkät eteen ja solmi ne ristikkäin. Vie pätkät takapuolelta ristikkäin eteen ja tee uusi solmu. Jatka näin. Solmu muodostuu päällystettävän osan yläpuolelle. (Kuva 1)

3. Kun solmittava kude lyhenee, joudut jatkamaan sitä solmulla. Tee solmusta tiukka ja katkaise pätkät lyhyeksi. (Kuva 2)

4. Kun olet peittänyt hengarin solmuilla, voit koristella työn esim. helmillä ja paljeteilla. Pujota koristeet siimaan. Tee matkan varrelle solmuja samoin kuin matonkuteillakin. On helpompi pujottaa uusia koristeita muutama kerrallaan aina edellisen solmun jälkeen. Uusi solmu ja uudet koristeet. Jos pujotat kaikki koristeet siimaan kerralla, ne tippuvat helposti solmiamisvaiheessa. (Kuvat 3 ja 4)

5.Luovuta lahja prinsessalle tai kuningattarelle. Voit pitää sen myös itse.