– Uskon, että metsän ja meren yhdistelmästä löytyy avain syövän nujertamiseen

Puiden terveysvaikutukset 88-vuotias Erkki Kauranen oivalsi jo lapsena, kun kulki isänsä mukana tukkimetsillä. Hänen kehittämässään psoriasiksen hoitotuotteessa hyödynnetään männyn, kuusen ja koivun siementen öljyjen rasvahappoja.

Teksti ja kuva: Reetta Reinman

Ruotsinpyhtäällä, nykyisessä Loviisassa syntynyt, 88-vuotias Erkki Kauranen aloitti työuransa metsässä 8-vuotiaana, kun opetteli isänsä opetuksessa halkojen tekoa. Kaurasen työ metsän parissa jatkuu uusia tuoteinnovaatioita kehittäen. Häntä motivoi löytää metsästä vastaus sairauksien parantamiseen. Paljon hän onkin elämänsä aikana löytänyt metsästä sairauksien oireiden hillitsemiseksi.

– Uskon, että metsän ja meren yhdistelmästä löytyy avain syövän nujertamiseen. Meri on kuin metsä ja metsä kuin meri, molemmissa valtavasti tehoaineita meidän ihmisten terveyden parhaaksi, sanoo Kauranen.

Huhtikuun puolivälissä tänä vuonna Kauranen oli työ- ja elinkeinoministeriössä esittelemässä uusimpia tutkimushankkeitaan.

Erkki Kauranen valmistui vuonna 1956 metsäteknikoksi. Puutavara-alan lisäksi hän on toiminut yrittäjänä kiinteistö-, jätehuolto- ja siivousaloilla. Parhaimmillaan hän on työllistänyt lähes 550 suomalaista. Kauranen on ehtinyt olla monessa mukana, esimerkiksi 1950-luvulla hän oli Suomen parhaita pujottelijoita, vuosikaudet kolmen parhaan joukossa.

Puiden terveysvaikutukset Kauranen oivalsi jo lapsena, kun kulki isänsä mukana tukkimetsillä. Kaurasen isä oli metsätyömies, Suomen parhaita aikoinaan.

– Jos isälle tuli metsässä haava, hän ensin pissasi haavan päälle ja sitten laittoi pihkaa.

Aikuisena Kauranen alkoi systemaattisesti tutkia puihin kätkeytyvää terveystietoa.

73-vuotiaana hän kehitti psoriasiksen hoitoon tarkoitetun Psorasol-valmisteen, josta tuli maailmanlaajuinen menestystuote. Kaurasella on patentti Psorasoliin. Hänen on tarkoitus aloittaa tuotteen valmistaminen itse uudelleen. Ruotsalaisten valmistajien kanssa on tullut hankaluuksia.

Kaurasella oli vahva motivaatio löytää ja kehittää psoriasiksen hoitoon tehokas tuote. Ennen Psorasolin kehittämistä hän oli kärsinyt psoriasiksesta yli 30 vuoden ajan.

– Minulla on sekä ulkoinen ihopsoriasis että nivelpsoriasis. Lähes kaikki hoitokeinot kokeiltiin, mikään ei auttanut, oireet vain pahenivat. Lisäksi minua pohdituttivat psoriasiksen hoitoon käytettyjen synteettisten lääkkeiden vakavat sivuvaikutukset, joita ovat esimerkiksi munuaisten toimintahäiriöt, maksaongelmat ja jopa syöpä.

– Pakottava tarve on keksintöjen äiti – näin myös Psorasolin kohdalla, Kauranen toteaa.

Kauranen päätti, että hän kehittää itse tuotteen psoriasiksen hoitoon. Hän tiesi, että metsässä on valtaisat mahdollisuudet iho-ongelmien hoitotuotteiksi, kunhan ne vain osataan jalostaa sopivaan muotoon. Hän tiesi myös sen, että psoriasiksen ilmaantumisessa psyykkiset tekijät ovat merkittäviä.

– Aloin opiskella dermatologiaa eli ihotautioppia, biokemiaa ja psykologiaa.

Tuotekehittelytyöhön Kauranen valitsi puiden siementen öljyjen rasvahappoja.

– Aloin tehdä kokeita erilaisilla rasvahapposekoituksilla. Testasin niitä ensin itselläni ja sitten pienellä joukolla muita psoriasispotilaita.

Suomen valtio päätti vuonna 2003 alkaa tukea Kaurasen psoriasiksen hoitoon soveltuvan luonnosta saatavan hoitotuotteen kehittämistyötä. Tutkimukset valmistuivat vuonna 2004.

Perusteellisen ja monen vuoden tutkimustyön tuloksena Kauranen löysi toimivan yhdistelmän. Hän valitsi Psorasolin raaka-aineiksi männyn, kuusen ja koivun siemenöljyjen rasvahappoja, tuotteessa on myös auringonkukkaöljyn rasvahappoja. Lisäksi siihen on lisätty A-, D- ja E-vitamiinia.

Tuotteen toimivuutta tutkittiin käytännössä: Helsingin Yliopistollisen keskussairaalan ihotautiopin professori Allan Lassus prosiasispotilaillaan sekä professori Mati Majas Tallinnan Keskussairaalan ihotautien klinikalla. Kauranen itse oli professori Lassuksen potilas.

– Hän se minua kannustikin Psorasolin kehittämisessä, valitettavasti Lassus menehtyi muutama vuosi sitten.

Professorit Lassus ja Majas käyttivät neljän viikon ajan puolelle tutkimusryhmäläisistään Kaurasen kehittämää puuöljyjohdannaisia linoleenirasvahappoja sisältävää voidetta. Puolet sai plasebo-voidetta.

Tutkimusryhmäläiset olivat psoriasiksen kliinisiltä oireiltaan samankaltaisia ennen hoitoja. Heidän oireitaan käsissä ja jaloissa arvioitiin neljällä eri perusteella: hilseilevyys, hyperkeratiinisuus, punoitus ja kutiavuus. Mitta-asteikko oli neliasteinen: oireeton, lievä, kohtalainen ja vakava. Oireiden keskiarvot laskettiin ennen hoidon aloittamista ja neljä viikkoa hoitojakson jälkeen. Puuöljyjohdannaisia linoleenirasvahappoja sisältävää voidetta käyttäneiden ryhmissä oireiden leviäminen oli pysähtynyt noin 70 prosentilla ja noin 30 prosentilla psoriasisoireet olivat parantuneet lähes kokonaan. Plasoboryhmissä ei ollut oireissa merkittäviä muutoksia.

Psorasolin vaikuttavien aineiden: männyn, kuusen ja koivun siemenöljyjen sekä auringonkukkaöljyn rasvahappojen hoitovaikutus psoriasikseen perustuu Kaurasen mukaan ennen kaikkea niiden voimakkaaseen viruksia, bakteereja ja sieniä tuhoavaan vaikutukseen sekä solun suojaamiseen hapettumiselta. Antioksidanttivaikutusta tehostavat tuotteeseen lisätyt A-, D- ja E-vitamiinit.

– Psorasol on kaikilta ainesosiltaan täydellinen luonnontuote, joten sillä ei ole havaittu haitallisia sivuvaikutuksia. Tuotteesta ei myöskään voi saada yliannostusta, sanoo Kauranen.

Psoriasis -oireiden intensiivihoidoksi oireileville ihoalueille Kauranen suosittelee Psorasolia 2-3 kertaa päivässä 6-8 viikon ajan. Psorasol on auttanut myös atooppisesta ihottumasta kärsiviä.

– Oireiden helpottaessa voidaan käyttöä vähentää 1-2 kertaan päivässä.

Monilla Psorasolin käyttäjällä oireet ovat helpottaneet kuudessa viikossa.

Psorasolia voi Kaurasen mukaan käyttää myös terveelle iholle.

– Tämä puhdas luonnontuote on erinomainen ihon hoitaja. Kerran viikossa kuitenkin riittää terveelle iholle, esimerkiksi saunan jälkeen Psorasol on erinomainen ihon hoitaja ja kosteuttaja. Vedetön Psorasol imeytyy hyvin ihoon, mutta imeytyminen tehostuu, kun sen hieroo huolella iholle.

Erkki Kauranen asuu Kouvolassa. Hänellä on kesäpaikka Savitaipaleella sielunmaisemansa ja myös työnsä ääressä eli metsän keskellä. Kaurasella on kolme lasta, tyttöjä kaikki ja kolme lastenlasta. Vaimo on nukkunut pois muutama vuosi sitten.

Kaurasella työt jatkuvat. Hänen on tarkoitus kehittää Psorasol-tuotteen ainesosia hyödyntäen muun muassa iho-ongelmiin auttava, sisäisesti nautittava tuote. Näitä tutkimushankkeitaan hän oli esittelemässä työ- ja elinkeinoministeriössä.

– Paljon riittää metsässä jalostamista terveystuotteiksi, esimerkiksi männyn nilassa on valtavat mahdollisuudet, pohtii Kauranen.

”– Aloin tehdä kokeita erilaisilla rasvahapposekoituksilla. Testasin niitä ensin itselläni ja sitten pienellä joukolla muita psoriasispotilaita. ”

MITÄ?

Elämäntavat tukevat hoitoa

Erkki Kauranen suosittelee psoriasiksen onnistuneen Psorasol-hoidon tueksi seuraavia:

* Vältä stressiä

* Syö terveellisesti

* Huolehdi nestetasapainosta, juo riittävästi vettä

* Suosi pukeutumisessa luonnon materiaaleja

* Nauti ulkoilusta, nauti elämästä