74-vuotias perheyritys Järvisen pyörä ja urheilu toimii kolmannessa polvessa

Järvisen pyörä ja urheilun kauppias Ville Järvinen kertoo KauppaSuomi-lehden lukijoille keväisen polkupyörähuollon peruskohdat, kymmenen kultaista sääntöä.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Risto Isohanni

Lahdessa Rauhankadulla Järvisen pyörä ja urheilussa on laitettu polkupyörät kesäterään yli 74 vuoden ajan.

– Pappani perusti aikoinaan perheyrityksemme, kertoo Järvisen Pyörä ja Urheilun yrittäjä, kauppias Ville Järvinen.

Kauppiaan lisäksi Järvisen pyörä ja urheilu työllistää viisi henkilöä.

Maaliskuun puolivälistä kesäkuun alkuun liikkeessä käy vipinä, kun asiakkaat huollattavat polkupyöriä kesän kurvailuihin.

– Sesonkiaikana jonot ovat sen verran pitkät, että pyörä viipyy viikon verran meillä huollossa. Pikahuollot teemme samana päivänä, Ville lupaa.

Ville tiivistää heillä liikkeessä tehtävän polkupyörähuollon pääkohdat: keväthuollon kymmenen kultaista kohtaa.

Kaikki alkaa polkupyörän huolellisesta pesemisestä ja sen eri osien puhdistamisesta.

– Lämmintä vettä sekä laadukas rasvan ja pinttyneen lian pois ottava pesuaine, pesuvälineenä paras on tiskiharja.

– Olemme kokeilleet montaa eri puhdistusainetta, Würthin valikoimista olemme löytäneet parhaiten toimivan, Ville kertoo.

Seuraavaksi polkupyörälle tehdään ulkoinen tarkastus.

– Erityisen tärkeä on tarkistaa renkaat; onko niissä kulumia tai haurastumia. Kysymme asiakkaalta, kun hän tuo pyörän meille huoltoon, saako kuluneet osat vaihtaa uusiin; jos saa ja jos renkaat vaativat uusimista, niin uusimme ne huollon yhteydessä.

– Tärkeää on tarkistaa myös renkaiden ilmanpaineet.

Hyvin toimivat jarrut ovat polkupyöräilijän tärkeä turvatekijä.

– Kokeilemme ihan manuaalisesti jarrujen toimintaa. Tsekkaamme jarrupalat ja vaijerit. Rasvaamme vaijerit, jos ne ovat kuivat. Uusimme molemmat sekä jarrupalat että vaijerit, jos huomaamme niissä kulumia.

– Nestejarrut ilmataan, tarkentaa Ville.

Vaihdepyörien kohdalla tarkistetaan ketjujen ja rattaiden kunto. Mikäli ne ovat kuluneet, ne uusitaan.

– Olennaista vaihdepyörissä on, että vaihteiden voimansiirto toimii moitteettomasti.

– Vaihteiden vaijerit pitää olla herkät, jotta vaihteet vaihtuvat sujuvasti. Jäykät vaijerit öljytään tai uusitaan.

Polkupyörän etu-, keski- ja taka-akselit pääsevät myös tarkastelun kohteeksi.

– Jos akseleissa on ”roinaa tai klappia”, ne korjataan tai uusitaan, Ville toteaa.

Kauttaaltaan koko polkupyörässä kaikki ruuvit ja mutterit kuntotarkistetaan ja kiristetään. Polkupyörän takana ja edessä pitää heijastimien olla kunnossa, niiden kunto myös tsekataan.

Soittokello kokeillaan, jotta sen ääni kuuluu riittävän kovaa ja kauas.

– Polkimet eivät saa vipata suuntaan eikä toiseen, niiden kunnon tarkistaminen on myös tärkeä huoltotoimenpide, Ville sanoo.

Järvisen pyörä ja urheilu huoltaa kaikki peruspyörämerkit.

– Itse tehtyjä sähköpyöriä tai ”halpissähköpyöriä” emme kuitenkaan ota huoltoon, koska niihin on erittäin vaikea saada varaosia, Ville perustelee linjausta.

Perusvaihdepyörän huollon kustannus lähtee 79 eurosta.

Järvisen pyörä ja urheilussa on myynnissä kattava valikoima polkupyöriä ja niiden varaosia, myös sähköpyöriä toistakymmentä eri mallia.

Ville Järvisen mukaan olennaisin asia sähköpyörän valinnassa on kiinnittää huomiota moottoriin, sen pitää olla tarpeeksi laadukas.

– Sähköpyörän valintaan vaikuttavat myös ajettavaksi suunniteltujen matkojen pituus ja laatu: eli ajetaanko kadulla vaiko maastossa.

Polkupyörien lisäksi Järvisen pyörä ja urheilu myy ja huoltaa maastohiihtosukset ja jääurheiluvarusteet.

Suuri Polkupyörähuutokauppa pidetään Lahdessa Launeenkatu 2:ssa lauantaina 26.5 klo 12.00. Myytävinä oleviin 50 pyörään voi tutustua klo 11.00 alkaen. Meklarina toimii selostajalegenda Antero Mertaranta.

”– Lämmintä vettä sekä laadukas rasvan ja pinttyneen lian pois ottava pesuaine, pesuvälineenä paras on tiskiharja.”