Taikuri Luttinen, Luikuri Tattinen lupaa:

Teksti: Ari Stenius

Taikuus, mitä se on? TaikuriJarmo Luttinenosaa vastata.

– Taikatemppu on kuin kuva-arvoitus. Se on asia, joka ei voisi tapahtua, mutta se tapahtuu kuitenkin, juuri nyt minun silmieni edessä, sanoo Luttinen innokkaana.

Taikuri Luttinen esiintyy myös nimellä Luikuri Tattinen ja miehen tekemisessä on taikansa, kummalla nimellä hyvänsä.

– Taikuri tekee temppuja ja katsoja seuraa tarkasti, mutta mitä tarkemmin seuraa, sitä vähemmän huomaa, sanoo Luttinen ja muistuttaa taikuuden lumosta.

– Taika lumoaa aina, se on riemastuttavaa ja kun se tapahtuu tässä ja nyt, niin joka kerta mieleen tulee kysymys: jos tämä onkin oikeaa taikuutta eikä mikään temppu, maalailee Luttinen muististaan yleisönsä kysymyksiä ja kertomuksia taikuudesta.

Luttinen näki pikkupoikana ukkinsa tekevän temppuja leirinuotiolla ja ne tekivät vaikutuksen vilkkaaseen poikaan.

– Tänäänkin voin vakuuttaa, että paikalla, missä taikoja tehdään, ei ole merkitystä. Nuotiolla, torilla tai komealla konserttilavalla – missä tahansa, lumo on tempussa ja taika on aina yhtä ihanaa, huokailee Luttinen, joka nauttii lapsille esiintymisestä.

Lasten kanssa on riemastuttavaa työskennellä.

– He ovat nokkelia ja uteliaita, mutta kun taikuri on taitava, hän saa lapset kiljahtelemaan riemusta, lupaa Luttinen.

Luikuri Tattinen ei pidä hiljaisuudesta, vaikka moni tilaisuuden järjestäjä pyytää yleisöä hiljenemään taikurin astuessa lavalle.

– Päiväkotitädit pyytävät hiljaisuutta, mutta ei se niin mene. Lapset ovat avoimia ja minä olen tykännyt olla läsnä kaverina, mutta tietysti aikuisena ja pyrkinyt vuoropuheluun lasten kanssa. Siinä on aina oma viehättävä jännityksensä, kun lapset tutustelevat taikuriinsa ja lopulta hyväksyvät minut sellaisena kun siinä olen, kuvaa Luttinen ”kättelyvaihetta” lasten kanssa.

Ohjelman alkaessa on yleensä hetki odotuksen tuomaa jännittynyttä hiljaisuutta, mutta pian kaikilla on asiaa.

– Lapsilla ei mene kauan kun he unohtavat kaiken muun ja he ovat riehakkaina mukana. Huutoa ja kommenttia tulee – ja se on aidon ihanaa, reaktiot innoittavat myös taikuria. Olisi aika tylsää, jos olisi aivan hiljaista, myöntää Luttinen.

JOSKUS ON NIIN hauskaa, että pitää nostaa jalkaa kaasulta.

– Joskus meno ja lasten aktiivisuus tai halu tulla mukaan menee niin riehakkaaksi, että pitää vähän rauhoitella, ennen kuin taas mennään eteenpäin, kuvaa Luttinen taikahetkiä, joissa yleisö villiintyy.

Luikuri Tattinen, jos kukaan, osaa vastata helppoon kysymykseen: missä se taikuus tuntuu?

– Päässä ja mahassa, kun on kivaa ja oikein yllättää, niin mahassa muljauttaa.

Jarmo Luttinen oli nuorena poikana harrastajateatterissa ja esiintyminen oli hänelle luontaista.

Eräällä ilmaisutaidon kurssilla paikalle ilmestyi taikuri.

– Siitä se lähti. Taikuri päästi minut huoneeseensa ja esitteli salojaan. Se lumosi minut ja aloin harjoitella. Pian tiesin, että taikuri olisi minun ammattini, muistaa Luttinen.

Taikuudessa on aina ollut periaatteena, että salaisuutta, tempun kikkaa, ei kerrota. Salaisuuden voi vuosisatojen periaatteen mukana paljastaa ainoastaan taikuriksi aikoville, joten Luttisen opettaja tiesi mitä salojen paljastamisesta seuraisi.

Taikurin ammatti ei ole silinteri päässä lavoilla paistattelemista, vaan jokainen esitys ja temppu on vaatinut satojen tai tuhansien tuntien harjoittelun.

– Kovaa harjoittelua. Kmmenen tuntia päivässä on aika arkinen määrä, sanoo Luttinen, joka kertoo korttipakan ilmestyvän lähes aina käteen, kun hän istahtaa johonkin.

– Kesälomien jälkeen on syytä pitää kädet kunnossa, sillä pikkujouluesitysten lähitempuissa ollaan niin ahtaissa väleissä, että siellä ei voi selitellä, temppujen pitää sujua.

Taikurin temppuja nähdään yritysten juhlissa, messuilla, risteilyllä, tavarataloissa, huvipuistoissa, päiväkodeissa, lähes missä tahansa yleisöä keräävissä tapahtumissa.

– Toisinaan esiinnyn myös yksityisissä juhlissa, kuten häissä. Joskus joku pappa saattaa täyttää 80 ja poika 60 plus kaksoset 20 vuotta, niin siellä sitä jo kaivataankin lisätaikuutta.

ESITYKSEEN MENEVÄN katselijan vatsassa saattaa räpytellä perhosia, sillä koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu.

– Ensi lauantaissakin on taikansa. Varmaksi emme tiedä mitä kaikkea tapahtuu. Varmaa on se, että meillä hauskaa, lupaa Luikuri Tattinen tai Taikuri Luttinen, kumpi nyt heistä Lahteen ehtikään. Taikuri Luttinen esiintyy Lahden Kärkkäisen lastentapahtumassa lauantaina 9.8. Katso esitysajat mainoksesta.

”Lasten kanssa on riemastuttavaa työskennellä. He ovat nokkelia ja uteliaita, mutta kun taikuri on taitava, hän saa lapset kiljahtelemaan riemusta, lupaa Luttinen.”