Leena ja Juha Kärkkäisellä on erityisen juhlavaa aikaa, elettyä elämää on tullut täyteen yhteensä sata vuotta. Yritys viettää syksyllä 30-vuotisjuhlaansa.

J. Kärkkäinen Oy on edelleen todellinen perheyritys, lapsistakin kuusi on sen palveluksessa. Sanotaan, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen, eikä ajatus taida olla kaukaa haettu tässäkään tapauksessa.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Ei tiennyt Muholan Leena , mitä elämä toisi tullessaan sanoessaan ”tahdon” Kiuruvedeltä kotoisin olevalle Juha Kärkkäiselle Sievin kirkossa 32 vuotta sitten. Tahtotila on säilynyt, eikä tylsää ole ollut hetkeäkään, mutta vuosiin on mahtunut monenlaisia vaiheita.

– Vuonna 2006 hyppäsimme pois oravanpyörästä ja vietimme vuoden Yhdysvalloissa. Siellä syntyi monia suuria oivalluksia, kuten verkkokauppa, joka on osoittautunut hyväksi päätökseksi, Juha muistelee.

Muuten elämä on kulunut Ylivieskassa luonnonrauhaan 1990-luvulla rakennetussa kodissa sekä loma-aikoina mökkeillen.

Leena ja Juha Kärkkäinen omistavat yhdessä J. Kärkkäinen Oy:n, joka työllistää tällä hetkellä 600 henkilöä eri puolilla Suomea. Tämä kaikki ei ole syntynyt itsestään, vaan on vaatinut visioita ja rohkeita ratkaisuja, joihin ei ehkä suunnitteluvaiheessa ole löytynyt laajempaa ymmärrystä.

Kärkkäinen on ollut syntysijoillaan Ylivieskassa jo pitkään merkittävä työllistäjä, josta myös moni nuori on saanut kesätyön tai harjoittelupaikan.

Juha Kärkkäinen on mies, joka jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Hän on kuitenkin oma itsensä niin hyvässä kuin pahassa. Juhan kanssa tulee mutkattomasti toimeen puhumalla hänen parhaiten tuntemaansa kieltä, suoraan ja kaunistelematta. Ei vihjailuin, jotka pitäisi kyetä tulkitsemaan rivien välistä. Siihen ei ole halua, eikä kiinnostusta.

Aitous ja rohkeus ovatkin Juha Kärkkäisen vahvimmat ominaisuudet, joiden avulla hän on pystynyt luomaan Suomen mittakaavassa merkittävän yrityksen.

Nuorena miehenä suunnitelmat olivat toisenlaiset.

– Minulla on insinööriaivot ja olisin halunnut arkkitehdiksi. Minulle suunnittelu ja ongelmienratkaisu on helppoa. Huomaan nopeasti, miten joku asia kannattaa toteuttaa, toteaa Juha.

Ei tullut Kiuruveden pojasta insinööriä eikä arkkitehtiä, vaan kauppias hieman suuremmassa mittaluokassa.

Mutta se miksi näin kävi, on Juhan mielestä aivan sattuman kauppaa. 1980-luvun lopulla kaveri houkutteli häntä hankkimaan vanhan linja-auton ja kiertämään sillä pitkin maakuntien toreja myyden lähinnä taloustavaraa ja työkaluja.

– Vaikka en kokenut itseäni silloin tippaakaan myyntimieheksi, ajattelin, että ei kai se työtä kummempaa voi olla. Nopeasti siinä oppi, mitä asiakkaat haluavat ja pystyi vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Elettiin mummonmarkka-aikaa; jos myyntiä oli tullut kymppitonnin edestä, päästiin motelliin nukkumaan, muuten nukuimme autossa.

Luottamus työntekijöihin on Juhan mielestä ydinasia yrityksen menestymisessä.

– Yritys jää polkemaan paikoilleen, jos luulee olevansa korvaamaton. Yhden miehen yritys voi kasvaa aivan toisiin mittasuhteisiin, jos työtekijälle antaa vastuuta. On myös tärkeää palkata remmiin itseään taitavampia työntekijöitä.

Juha katsoo monia asioita täysin poikkeavasta näkökulmasta, mihin on totuttu ja hänen mielipiteensä saatetaan kokea provokatiivisena. Tarve kyseenalaistaa totuttuja käsityksiä terveydestä tai sairaudenhoidosta kumpuaa kuitenkin halusta saada ihmiset voimaan paremmin.

– Liian sinisilmäinen ei kannata olla siitä, miten tämä maailma pyörii ja kuka sitä pyörittää, vaan omia aivojaan kannattaa käyttää.

Yksi Juhan vahvuuksista on, että vastoinkäymisiin ei jäädä rypemään, virheistä yritetään ottaa opiksi ja katsotaan eteenpäin. Häneltä löytyy uskallusta ottaa riskejä ja tehdä suuria päätöksiä yrityksen suhteen. Näihin hänellä on ollut aina kotoa täysi tuki.

– Olen aina luottanut siihen, että Juha tekee hyviä ratkaisuja, yrityksen laajentuminen ja hänen rohkeat ratkaisunsa eivät ole koskaan pelottaneet minua, Leena sanoo.

Juha toteaa, että olisi hyvä muistaa, että Leena on toinen J.Kärkkäinen Oy:n omistajista.

– Hän ei ota kantaa poliittisesti, eikä ole vastuussa minun mielipiteistäni.

Leena on pysytellyt sivussa monista Juhan elämään kiinteästi kuuluvista asioista. Hän keskittyy perheeseen, omiin harrastuksiinsa ja on viime vuodet opiskellut aktiivisesti vyöhyketerapiaa.

– Ehkä tämä johtuu siitä, että taidan olla sellainen päivän lapsi, en jaksa enkä viitsi murehtia menneitä enkä tulevia. En ole sitä mitenkään tietoisesti opetellut, olen aina elänyt niin. Monilla ihmisillä on nykyään koko ajan kiire; miksi ja mihin? Olen päättänyt, että elän ilman jatkuvaa kiireen tuntua. Koen, että siten myös ehtii enemmän ja pystyy elämään tässä hetkessä, Leena pohtii.

Hetkessä elämiseen opetti ehkä lapsuus suuressa perheessä. Elämä 18 sisaruksen kanssa oli tässä ja nyt. Isä oli yrittäjä ja äiti hoiti lapsia kotona. Monenlaiseen työntekoon oppi luontojaan ja asioista stressaaminen oli turhaa.

Suuressa perheessä harvoin mikään menee, kuten suunnittelee. Sen Leena on saanut huomata myös oman perheen kanssa eläessään.

Vyöhyketerapian opiskelemisessa ja sen tekemisessä Leenan mielestä parasta on, että sen avulla saa autettua myös toisia.

– Jos voin osaltani auttaa henkilökuntaamme jaksamaan hyvin sekä työssä että muussa elämässä, niin haluan hoitaa heitä. Kärkkäisen henkilökunta saakin tulla minulle vapaasti hoitoon, Leena kertoo.

Leena muistaa vielä elävästi yrityksen alkuajat, jolloin mies kiersi viikot ympäri maakuntia.

– Viikonloput pakkasimme autoa seuraavaa viikkoa varten. Aluksi Juha ajoi yksinomaan itse, mutta sitten hän palkkasi avukseen kuskeja. He nukkuivat monesti viikonloput meidän olohuoneen lattialla.

Ylivieskaan Leena ja Juha muuttivat 1993, tuolloin Juha perusti Ylivieskaan ensimmäisen myymälän, 250 neliön varastotilan. Sitten syntyi tuplakokoinen Taloustukku J. Kärkkäinen Ky.

– Siirsimme myymälän aivan toiselle puolelle Ylivieskaa entisestä liikkeestämme ja muista myymälöistä. Juuri kukaan ei uskonut, että yritys voi menestyä sellaisella paikalla, mutta tein oikean ratkaisun ja kuuntelin omaa vaistoani, Juha muistelee.

Vuosien mittaan Leena on toiminut yrityksessä monissa tehtävissä.

– Ensimmäisessä myymälässämme olin ainoa ”kassaneiti”, joten työpäivän aikana ei paljon taukoja pidetty. Olen työskennellyt myös muun muassa pukeutumisosastolla sekä viisi vuotta pukeutumisen ostajana. Lapset tulivat yleensä koulusta päin minun luokseni myymälään, ja annoin heille pikku tehtäviä. Näin he tottuivat tekemään monenlaisia töitä ja kunnioittamaan työn tekoa ikään kuin itsestään. Työnteon kunnioitus onkin meillä itsestäänselvyys, mikään ei tule kellekään ilmaiseksi, eikä ilman työtä, Leena sanoo.

Kun ensin oli harjoiteltu kaupankäyntiä Ylivieskassa, Oulun Kärkkäinen avattiin marraskuussa 1999. Reilut 20 000 neliön tavaratalo, Iso Kärkkäinen avautui Ylivieskassa helmikuussa 2003, varastoineen tilaa on 32 000 neliötä. Nelostien varressa Iissä avattiin Kärkkäisen Express-tavaratalo 2007. Lahden Renkomäkeen rakennetun Etelä-Suomen Kärkkäisen tavaratalon avajaisia vietettiin keväällä 2009. Jyväskylän Kärkkäisen tavaratalo avautui Palokan liikekeskuksessa huhtikuussa 2017.

On tultu pitkä matka siitä, kun työmiehet viettivät viikonloppunsa Kärkkäisen kotinurkissa. Elämä on nykyään jo paljon muutakin kuin työtä ja yrityksen asioiden miettimistä.

– Kotona emme yleensä edes puhu työasioista, kotiaika on perheen aikaa, Leena toteaa.

Perheen lapset ovat kasvaneet yrityksen mukana. Lapsista kuusi on töissä perheen yrityksessä. Miika on Kärkkäisen Ylivieskan tavaratalon tavaratalopäällikkö, Ilari vetää Kärkkäinen Konetta Ylivieskassa, Henri toimii yritysmyynnissä, Joona ja Pekka tukkumyynnissä, Venla -tytär Lahden tavaratalossa. Nikolas on armeijassa, Antti ja Aslak ovat peruskoululaisia, ja kuopus Niilo menee esikouluun.

Juhalla tuli puolivuosisataa täyteen viime vuonna. Leenalla tuo merkkipaalu oli kesäkuussa.

Leenalle oli kerrottu ainoastaan juhlien päivämäärä, kaikki muu oli Juhan ja ystävien suunnittelemaa yllätystä. Päivänsankari haettiin kotoaan juhlakuntoon kaunistautumista varten. Juhlapaikalle, kotipuutarhaan Leena vietiin 50-luvun moottoripyörän sivuvaunussa. Kotiportilla Leenaa odotti perhe ja satakunta juhlavierasta.

– Pukukoodina oli miehillä henkselit ja naisilla kukkamekko ja lierihattu, kyllä olikin kaunis kukkameri minua vastaanottamassa!

Mieluisin yllätys päivänsankarille oli ehkä kuitenkin Juhan lausuma rakkausruno.

Päädymme ajatuksissa takaisin Sievin kirkkoon kolmen vuosikymmenen taakse.

– Voin vilpittömästi todeta, että olen onnenpoika saatuani rinnalleni Leenan kaltaisen vaimon. Leena on aina ollut kodin sydän ja luonut lastenlapsillekin mahtavan ilmapiirin mummolaan. Kotiin on aina ollut mukava tulla, Juha kiittää.

”– Olen onnenpoika saatuani rinnalleni Leenan kaltaisen vaimon.”
”– Työnteon kunnioitus onkin meillä itsestäänselvyys, mikään ei tule kellekään ilmaiseksi, eikä ilman työtä.”