Miika Kärkkäinen aloitti 10. syyskuuta J. Kärkkäinen Oy:n kaupallisena johtajana

Aidossa perheyrityksessä vastuunkantajat nousevat perhepiiristä, iloitsee Kärkkäisen kaupallisena johtajana yksitoista vuotta toiminut Antti Korkiakoski. Häntä seuraa tehtävässään Miika Kärkkäinen, omistajapariskunnan esikoinen.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Jenni Rättyä

J. Kärkkäinen Oy:n kaupalliseksi johtajaksi on nimetty 10.9.2018 Miika Kärkkäinen. Valinta korostaa J. Kärkkäinen Oy:n roolia aitona perheyrityksenä. Miika Kärkkäinen on Kärkkäisen perustaja- ja omistajapariskunnan Juha ja Leena Kärkkäisen esikoinen. Miika siirtyy kaupalliseksi johtajaksi Kärkkäisen Ylivieskan tavaratalon myymäläpäällikön tehtävästä. Ylivieskan Kärkkäisen uutena myymäläpäällikkönä aloitti 10.9.2018 Ylivieskan Kärkkäisen hyllytyspäällikkönä työskennellyt Pasi Eskola.

– Luottavaisin mielin jätän tehtävät Miikalle. Ratkaisuni oli siinä mielessä helppo tehdä, että oman talon kasvatti oli valmiina ottamaan tehtävät vastaan, kertoo yksitoista vuotta J. Kärkkäisen kaupallisena johtajana toiminut Antti Korkiakoski. Hän on ollut myös J. Kärkkäinen Oy:n johtoryhmän jäsen. Korkiakoski on Kärkkäisen palveluksessa marraskuun 2018 lopulle saakka.

– Miika Kärkkäinen on toiminut vuosia Ylivieskan myymäläpäällikkönä ja hoitanut tehtäväänsä ansiokkaasti. Miika on kasvanut ja varttunut Kärkkäisen ympäristössä ja on nyt valmis ottamaan isommat haasteet ja vastuut kaupallisena johtajana. Miika on omaksunut talon kasvattina ajatusmailman, jossa henkilöstön arvostus on kohdallaan ja henkilöstö koetaan yrityksen voimavaraksi, sanoo Korkiakoski.

Hänen mukaansa kaupallisen johtajan oleellisin tehtävä on varmistaa ja koordinoida, että tavaratalojen päälliköillä on toimintaedellytykset tehokkaaseen ja kaupalliseen työskentelyyn omien tiimiensä kanssa.

– Kaupallinen johtaja vastaa myös konseptin jatkuvasta kehittämisestä.

Antti Korkiakoski korostaa, että asiakas on Kärkkäisellä aina kuningas.

– Kärkkäisen valikoimien ylivoima on ja tulee olemaan myös jatkossa ehdoton kilpailuvaltti. Valikoiman ylivoimaa tukevat aito ja ystävällinen palvelu sekä tuotteiden erinomainen saatavuus ja edullinen hintataso. Tuotteiden saatavuuden parantamiseksi Kärkkäisellä on tulossa merkittäviä parannuksia, yhtenä esimerkkinä uusien laitteiden avulla myös verkon suoratoimitustuotteet saadaan kivijalkamyymälän valikoimiin, kertoo Korkiakoski.

Antti Korkiakoski iloitsee siitä, että hän on saanut olla mukana Kärkkäisen liiketoiminnan kehittämisessä ja hurjassa kasvuvauhdissa.

– Viimeisen yhdentoista vuoden aikana Kärkkäisen liikevaihto on yli kolmekertaistunut, vuonna 2017 se oli jo yli 200 miljoonaa euroa. Tuohon aikaan on mahtunut niin paljon ja monenlaisia tapahtumia, että niistä voisi vaikka kirjoittaa kirjan, toteaa Korkiakoski.

– Näiden yhdentoista vuoden aikana olemme porukalla avanneet kolme tavarataloa – Iihin, Lahteen ja Jyväskylään –, niistä on jäänyt ikimuistoiset kokemukset ja fiilikset.

– Esimerkiksi Jyväskylän tavaratalon avaaminen on ”malliesimerkki” perheyrityksen sekä työhönsä sitoutuneen henkilökunnan nopeudesta ja joustavuudesta. Jussi (Juha Kärkkäinen) sanoi puoli vuotta aikaisemmin, että huhtikuussa 2017 avataan Jyväskylän Palokankeskukseen tavaratalo, ja niin avattiin; yli 7000 neliön tavaratalon avaaminen puolessa vuodessa oli uskomaton ponnistus, muistelee Korkiakoski.

Kärkkäisen tavaratalot ovat Ylivieskassa, Lahdessa, Jyväskylässä, Oulussa ja Iissä. Lisäksi yrityksellä on konttorit Oulunsalossa, Vantaalla ja Lempäälässä. Verkkokauppa www.karkkainen.com toimii koko Suomessa 24/7. Juha ja Leena Kärkkäisen omistama kotimainen perheyritys J. Kärkkäinen Oy täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Henkilökuntaa Kärkkäisen konsernin palveluksessa on lähes 600.

Antti Korkiakoski on ollut lähes koko työuransa kaupan palveluksessa. Myyjän töistä on kaupanala aloitettu ja kokemuksen karttuessa ovat vastuut lisääntyneet. Mahdollisesti uudetkin haasteet ovat kaupan piirissä.

– Toki tällainen ratkaisuni hypätä tavallaan tyhjän päälle on aika hölmökin, mutta haluan olla rehellinen itseäni ja työnantajaani kohtaan. Kaupallisen johtajan työ on sen verran hektistä, että jos ajatus ei ole täysillä mukana ja palo vähän sammahtaa, niin on aika hakea uutta virtaa ja uusia haasteita, pohtii 55-vuotias Korkiakoski.

Ylivieskan Kärkkäisen myymäläpäällikön tehtävistä J. Kärkkäinen Oy:n kaupalliseksi johtajaksi siirtynyt Miika Kärkkäinen korostaa Antti Korkiakosken tekemää hyvää työtä.

– Antti on saanut paljon ja monipuolisesti aikaan, tehnyt loistavia avauksia ja luonut uudenlaista näkemystä kaupalliseen toimintaamme. Suuriin saappaisiin tässä nyt astun, mutta hyvin luottavaisesti, Antin rakentama pohja on vahva ja vakaa, sanoo Miika.

– Ja saan tehdä työtä upean, ammattitaitoisen ja työlleen omistautuneen henkilökuntamme kanssa, Miika kiittää.

Miikan työura alkoi perheen yrityksessä ala-asteikäisenä, kun hän oli Kärkkäisellä ”kesätöissä” järjestelemässä kenkäosastolla kenkiä.

– ”Kesätyöpestin” jälkeen minulta kysyttiin, mitä haluan palkaksi. Halusin kuulapyssyn!

30-vuotias Miika on J. Kärkkäinen Oy:n omistajapariskunnan Leena ja Juha Kärkkäisen vanhin lapsi.

Yläasteen jälkeen Miika kävi vuoden kestävän Reisjärven kristillisen opiston. Sen jälkeen hän aloitti vakityöt Kärkkäisellä.

– Ja ilman muuta kaikki kesät yläasteaikana olin aina meillä töissä.

Miika on työskennellyt niin kärrypoikana kuin lähes jokaisella Ylivieskan myymälän osastolla, sekä myös varastossa ja Kärkkäinen Koneessa.

– Ennen kuin toukokuussa 2014 aloitin Ylivieskan Kärkkäisen myymäläpäällikön työn, olin puolitoista vuotta Kärkkäisen yritysmyynnissä, jossa asiakkaina ovat yksityiset yritykset ja julkisen puolen toimijat.

Miika pitää suurena rikkautena työlleen sitä, että hänellä on työkokemusta lähes jokaiselta myymälän osastolta.

Vahvan työmotivaation ja lujan työmoraalin Miika on saanut kotoaan.

– Äidinmaidosta ja isän esimerkistä. Isä oli paljon töissä ja paljon menossa työn parissa. Kasvoin siihen, että työ on hyvin olennainen osa elämää; hieno, iloinen asia. Minulle on ollut hyvin luontainen valinta, että tulin perheyritykseemme töihin, Miika kertoo.

Kärkkäisen valteiksi Miika nostaa valikoimien laajuuden ja ostamisen helppouden.

– Yksityisenä toimijana – kun monet väliportaat ovat poissa – pystymme hyvin nopeasti reagoimaan asiakkaidemme tarpeisiin ja laajentamaan valikoimia.

Ammattitaitoinen, työhön sitoutunut ja hyvin motivoitunut henkilökunta on Miikan mukaan yksi tärkeä Kärkkäisen menestystekijä. Perheyritykselle perhearvot ovat tärkeitä.

– Me Kärkkäisellä pyrimme mahdollisuuksien mukaan aina siihen, että työ joustaa perheen tarpeiden mukaan.

Toinen tärkeä arvo on elinikäinen oppiminen; tieto vie eteenpäin.

– Koulutamme henkilökuntaamme kaiken aikaa.

Miika itse rentoutuu työn vastapainoksi perheensä parissa sekä liikunnan lomassa. Miikalla on vaimonsa kanssa kolme lasta, 9-vuotias poika sekä 6- ja 4-vuotiaat tytöt. Perhe asuu Ylivieskassa.

Kesällä golfviheriöt kutsuvat Miikaa. Talvella hän pelaa joukkuepelejä, muun muassa jääkiekkoa ja salibandya. Kuntosalilla hän treenaa ympäri vuoden.

Ylivieskan tavaratalon uusi myymäläpäällikkö Pasi Eskola, 47, on tullut Kärkkäiselle töihin syksyllä 1997.

– ”Virkavuosiltani ” olen varmaan jo Kärkkäisen työntekijöiden top kympissä, Pasi naurahtaa.

Kärkkäiselle tullessaan Pasi ajoi ensin rekkakortin Kärkkäisen rekalla. Sitten mies hyppäsi Kärkkäisen myymälärekan rattiin ja kulki myymässä turuilla ja toreilla Kärkkäisen tuotteita.

– Koko Suomi ajettiin pohjoisesta etelään ja idästä länteen.

– Vuosituhannen vaihdetta kohti mentäessä Kärkkäisen kaupanteossa tapahtui valtava kehitysloikka. Oulun Kärkkäinen avattiin marraskuussa 1999. Ylivieskaan Juha Kärkkäinen avasi 30 000 neliön tavaratalon, Iso Kärkkäisen helmikuussa 2003. Nelostien varressa Iissä avattiin Kärkkäisen Expresstavaratalo 2007. Kärkkäisen Lahden 34 000 neliön tavaratalo avautui 2009. Merkittävä ja jokaisen työhön vaikuttava uudistus oli, kun vuonna 2007 Kärkkäisen tietojärjestelmät ja organisaatio uudistettiin totaalisesti, Pasi kertoo.

Työpaikkaansa Pasi kiittää avoimeksi ja joustavaksi sekä hyvin motivoivaksi.

– Saamme toteuttaa itseämme, mutta tiedämme vastuumme. Vapaus ja vastuu kulkevat meillä Kärkkäisellä käsi kädessä ja sulassa sovussa. Se motivoi; haluaa tehdä työnsä hyvin.

Kiitosta saa myös joustavuus.

– Työnantaja tulee hienosti vastaan, jos työntekijän elämäntilanne sellaista edellyttää. Esimerkiksi työntekijöiden työvuorotoiveet huomioidaan aina kun se vaan on mahdollista. Tämä tuo hyvää mieltä ja kasvattaa molemminpuolista luottamusta.

– Henkilökuntaedut ovat meillä hyvät. Työnantaja tarjoaa myös monipuolisia harrastusmahdollisuuksia.

Pasi huomauttaa Kärkkäisen olevan siitä ”epätyypillinen” kaupan alan työnantajan, että lähes koko henkilökunta on täysipäiväisessä työsuhteessa.

– Esimiesten määrä on meillä minimaalinen, joten yksittäisen työntekijän vastuu korostuu.

Pasi Eskola asuu perheineen Nivalassa, josta hän on myös kotoisin. Työn vastapainoksi hän viihtyy autotalliaskareissa sekä liikuntaharrastusten parissa.