Kaikki Katajalan perheen juniorit ovat innokkaita palokuntalaisia.

Teksti: Minna Stenius Kuvat: Jaana Katajala

Rento. Mukava. Hauska. Sellainen on Katajalan poikien isä, Markus Katajala poikien omin sanoin. Isä näyttää hieman epäröivältä, luonnehdinta ehkä yllätti hänet.

– Kyllä minä saan pidettyä kurin ja järjestyksen, tuumaa Markus, mutta tietää kyllä, että monesti siihen ei tarvetta ole.

– Onko iskä poikien sankari? kysyn.

Vastaus on poikien ilmeissä.

– En millään muotoa koe olevani sankari, sanoo Markus, mutta jatkaa, että kyllä poikien ilme kirkastuu, kun iskä lähtee keikalle paloauton kyytiin.

– Kaikilla pikkupojilla taitaa olla sama tunne, arvelee Markus.

Markus Katajala aloitti palokuntaharrastuksen 6-vuotiaana Ylivieskassa isoveljensä jalanjäljissä.

– Oli hienoa seurata hälytysajoneuvojen lähtevän ja tulevan, muistelee Markus.

Harrastus pureutui heti sydämeen asti. Ammattiin kouluttautuminen vei miehen ensihoitajan työhön ambulanssiin. Isot punaiset autot ja palokuntatoiminta ovat edelleen arjessa joka viikko. Markus on ollut kolme vuotta varsinaisessa vetovastuussa Rantsilan palokunnan nuoriso-osaston toiminnasta. Touhussa hän on kuitenkin ollut mukana jo Rantsilaan muuttamisen jälkeen, vuodesta 2005.

Markus Katajalan omat pojat ovat seuranneet isää mukaan harrastukseen heti, kun ikää on tullut riittävästi. Kaikki Katajalan juniorit ovat innokkaita palokuntalaisia. Liinus , 13, on ollut mukana jo seitsemän vuotta.

– On mahtavaa, kun nykyään on kylmäsavusukellusta ja muuta, iloitsee Liinus.

Ilmaisu nykyään saa tarkennuksen, kun isä selittää, että porukka on ollut vakiintunutta kolmen vuoden ajan, joka mahdollistaa harrastusohjelman rakentamisen niin, että vaativuustaso kasvaa. Aikaisemmin jouduttiin monesti aloittamaan alusta, jotta saatiin uudet tulokkaat toimintaan mukaan.

Aslak , 12, ja Aadam , 10, kuuluvat Liinuksen kanssa varsinaiseen nuoriso-osastoon, jossa on täydet 20 jäsentä. Nuoriso-osaston jälkeen voikin 16-vuotiaana jatkaa miehistöosastossa. Rantsilassa on puolivakinainen palokunta, jossa isä Markuskin toimii. Perheen nuorin Joosua , 7, on vielä palomiesuransa alussa. Hän kuuluu varhaisnuorten osastoon, jossa jäseniä on eskari-ikäisestä kolmasluokkalaisiin.

Pojat ovat hyvin innostuneita tutkiskellessaan alkaneen vuoden kurssiohjelmaa, joka on varsin monipuolinen. Miltei kaikilla kerroilla on käytännön harjoituksia. Markuksen tavoitteita on, että nuoriso-osaston jälkeen kaikki kerholaiset osaisivat elvyttää.

Nuorempienkin tavoite on erittäin merkittävä; soittaa hätänumeroon ja mahdollisesti osata laittaa potilas kylkiasentoon. Ohjelmassa on kylmäsavusukelluksen lisäksi esimerkiksi kolariauton purkua, eksyneen etsimistä maastosta, öljyntorjuntaa veneellä, pimeätyöskentelyä, vaarallisia aineita ja sähköturvallisuutta sekä tietenkin sammutuskaluston käyttöä.

Toiminnallisilla kerroilla pojilla on aina palokunta-asu päällään. Asuun kuuluvat takki, housut, saappaat, kypärä ja kypärälakki sekä hanskat. Kokeneimpien puvun väri on sininen, 2-3 vuotta harrastaneiden keltainen ja nuorimpien punainen.

– Kyllä poikien hartiat levenevät ainakin puolella, kun on puku päällä. He jaksavat kantaa valittamatta taakkaa paljon enemmän kuin muuten, kuvailee Markus Katajala puvun merkitystä.

– Puku on palkinto aktiivisuudesta, hän jatkaa ja toteaa, että ulkopuolisilta voisi ottaa vastaan taloudellista apua juuri pukujen hankintaan.

Perheen ainoa tytär Seelia , 14, olisi myöskin kiinnostunut palokuntaharrastuksesta, mutta on jättäytynyt sen ulkopuolelle, koska vanhemmissa harrastajissa ei ole tyttöjä kuten vasta-alkajissa on.

Seelia ja äiti Jaana saavat nauttia miesväen harrastuksesta perheen vapaa-ajalla. Aina, kun perheellä on yhteistä vapaata, he menevät retkelle. Läheinen Haapavuori ja sen maasto saa Katajalan perheen usein helmoihinsa samoilemaan ja makkaranpaistoon. Monesti on mukana myöskin köysiä, joilla laskeudutaan lintutornista tai jyrkänteeltä.

Pojat eivät melkein malta odottaa tulevaa kesää, jonka suunnitelmissa on Pieni Karhunkierros. Liinusta tosin polttelee jo Isolle kierrokselle pääsy.

Hieno harrastus vei isä Markuksen ammattiin.

– En ole millään tavalla houkutellut poikia tälle alalle, vakuuttaa Markus.

Silti näin vaikuttaa tapahtuvan myös poikien kohdalla. Aslakin tavoite on selkein. Hän on kiinnostunut ilmailusta ja siksi tähtääkin korkealle, nimittäin FinnHEMSin eli lääkärihelikopterin lentäjäksi. Liinuksella on vielä pari ammatillista vaihtoehtoa, joko kirurgi/lääkäri tai sitten matkustajakoneen lentäjä. Tavoitteet ovat kyllä saavutettavissa, sillä useista harrastuksista, kuten jalkapallo ja salibandy, riippumatta poikien koulumenestys on hieno.

Upea perheyhteys näkyy nuorten miesten, jollainen isäkin on, keskinäisessä kemiassa. Kotioloissa naisväkikin on mukana puhaltamassa yhteen hiileen, jonka hehku on tulipunainen. Tätä hehkua ei miesväki todellakaan yritä sammuttaa.

Millaisia pojat ovat? kysyn isä Markukselta.

– Pojat ovat mahtavia. Unelmapoikia. Reippaita ja mukavia, joiden kanssa on mahtava touhuta. Mitä voisi enempää toivoa?

”– Unelmapoikia. Reippaita ja mukavia, joiden kanssa on mahtava touhuta.”