Kukapa ei tuntisi laulua Piippolan vaarista, hänen talostaan ja kotieläimistään. Piippolassa asuvalla Aaro Vatasella taloja on puoli tusinaa ja yksi jopa puuhun rakennettuna. Myös pienoismalleja eri rakennuksista ja menneen aikakauden asioista on taitavien käsien jäljiltä syntynyt lukuisia. Tiluksilta löytyy kappeli, joka on kuin luotu joulun sanoman äärelle hiljentymiseen. Aaro rakentaa myös sanoista siltoja. Joulu on monissa runoissa rakkaana pääteemana.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Kerran jouduin keskikesällä kirjoittamaan joulurunon erääseen tulevaan joululehteen. Pimensin huoneen ja laitoin kynttilöitä pöydälle. Ihme tapahtui. Sain silmieni eteen ensimmäisen jouluyön tapahtumat pimeässä Juudean yössä paimenien kedolla:

Sielun silmin jouluyöhön ensimmäiseen tähyilen

paimenien arkityöhön; näen synkän pimeyden.

Siellä silloin taivahainen valo syttyi loistamaan.

Taivaan lahja, armahainen, syntyi seimeen halvimpaan.

– Koin, että sain paimenien tavoin ihmetellä tapahtunutta. Mielessäni riensin heidän kanssaan seimen äärelle todeksi näkemään kaikkea sitä, minkä enkelit olivat ilmoittaneet, Aaro Vatanen muistelee.

Lapsuuden joulukirkot ovat jääneet lähtemättömästi Aaron muistoihin. Jo kirkonkellojen soinnissa aikaisen aamun pimeydessä tuntui olevan erikoinen juhlantuntu:

Soi joulunkellot kutsuen, ne yöhön kumajaa.

Tuo viestin yöstä paimenten ja rauhaa toivottaa.

Taas kellon sointi kertoo sen; jo syntyi autuus ihmisten.

Sen sydämessään kuulla voi, kun joulunkellot soi.

Joulun lisäksi runoilijan sydäntä lähellä ovat luonto eri vuodenaikoineen, rakas kotiseutu ja isänmaa.

– Minulla ja muilla suomalaisilla on ollut onni syntyä tähän karuun, mutta kauniiseen maahan täällä Pohjolan perukoilla. Vuodenaikojen vaihtelu on suuri rikkaus, joka antaa kehykset sanojen ja kuvien synnylle.

Tämä näkyy Aaron kodissa, jossa osa seinistä on tapetoitu itse otetuilla luontokuvilla. Myös lukeminen on mieluinen harrastus. Yleisimmin yöpöydältä löytyy historiaa, muistelmia tai kansamme kohtalonvuosista kertovia teoksia.

Pihan perällä itse aikoinaan istutetussa kuusimetsässä seisoo kappeli, jonka synnyllä on oma tarinansa. Vatasen suvussa on ollut seppiä sukupolvesta toiseen. Kyläsepät ovat kadonneet, mutta Aaro on jatkanut käsillä tekemistä omaksi ilokseen.

– Olen aina tykännyt rakennella metallista ja puusta, Piippolan kunnan palveluksessa elämäntyönsä tehnyt Aaro toteaa.

Talojen rakentaminen alkoi sattumalta vaarin ostettua Tampereelta pienen hirsirunkoisen talon. Kun talo punnerrettiin pystyyn Piippolaan, se kasvoi ylöspäin niin, että nyt siinä on tavallaan kolme kerrosta. Ylimpänä tornissa on kahden hengen kahvittelupaikka.

– Olimme juuri käyneet ensimmäisen kerran Vienan Karjalassa, siitä varmasti tuli vaikutteita koristeisiin. Ajattelin, että ei kai sitä taloa voinut semmoisenaan uudestaan nostaa pystyyn. Kun sain idean tornista, piirtelin siitä vähän luonnosta ja menin sen kanssa rakennustarkastajan puheille. Tuohan on hyvä, sanoi rakennustarkastaja ja lisäsi, että ei tarvitse enempäänsä paperien kanssa hänen puheillaan hypätä.

Rakennus nimettiin Kesäpäiväksi. Sen seinien suojissa onkin ikuinen kesä värivalintojen ansiosta. Pihakaivo oli jäänyt tarpeettomaksi, kun pihasaunassakin on suihku. Sen sijalle nousi Veden Temppeli. Leikkimökki tarvitsi päivitystä lastenlasten leikkien tuoksinoihin, joten sitä laajennettiin. Se sai samalla nimekseen Kevätaamu. Nyt jo neljäskin sukupolvi kirmailee avarilla pihoilla.

Vaikka pihapinta-alaakin on lähes hehtaari, päätti rakentaja urakoida seuraavan talonsa puuhun kuusimetsän siimekseen. Näin syntyi Pilvilinna. Rakentaja hilasi yksinään tarvikkeet kuuden metrin korkeuteen. Talossa on yksi pieni huone ja katettu terassi kahvittelua varten. Kahvipaikoista ei vaarin tiluksilla ole pulaa, niitä löytyy erilaisten rakennusten ja huvimajojen terasseilta neljä kappaletta. Vuosikymmeniä pihassa seissyt leirintäalueelta ostettu mökki joutui seuraavaksi isännän käsittelyn ja koristelujen kohteeksi. Siitä tuli Päiväuni.

Kun isoja taloja alkoi olla riittävästi, suuntasi rakentaja katseensa pienoismalleihin. Aaron edesmennyt vaimo Raili oli kasvanut pienessä mökissä isovanhempiensa kanssa tiettömien taipaleitten takana. Hänen kertomustensa pohjalta Aaro rakensi hirsimökin, jossa kaikki on niin kuin ne olivat Railin lapsuudessa olleet. Kaikki talon sisällä oleva on tehty itse muurattuja uuneja sekä kattiloita ja kahvipannua myöten. Raili nukkui pois vaikean sairauden uuvuttamana vuonna 2006. Talo on pysyvä jälki ja muisto hänen elämänsä vaiheista.

Mökin jälkeen rakentaja alkoi katsella Piippolan kaunista vuonna 1771 valmistunutta Magdalenan kirkkoa sillä silmällä. Nyt kirkko pienoiskoossa, tosin ei aivan autenttisena, eikä alkuperäisen mallinsa värisenä, löytyy omilta tiluksilta.

Mutta ei arvannut vaari, miten kohtalokkaaksi koitui oman kappelin rakentaminen. Kesällä 2014 valmistuneelle kappelille tuli käyttöä, kun Juhani Pitkälä vihki Aaron avioliittoon Taimi Myllykosken kanssa. Nyt yhteisiä jouluja on takana kolme.

– Tänä vuonna vietämme ensimmäisen kerran joulun kahdestaan. Joulurauhan julistusta kuunnellessa syödään joulupuuro, iltapäivällä käydään haudoilla ja sen jälkeen saunotaan. Saunan jälkeen pistetään vähän parempaa päälle, syödään ja loppuilta pelataan varmaan biljardia, Taimi suunnittelee.

Aaro on aina ollut kiinnostunut lännen maailmasta. Taimi toi taloon tullessaan mukanaan täydellisen Tex Willer -kokoelman 42 viimeisen vuoden ajalta. Koska vakka on kantensa löytänyt, työn alla on kokonainen lännenkylä. Taloja on jo parikymmentä aina saluunasta kirkkoon asti.

Rakennuspuuhissa vierähtää helposti kahdeksankin tuntia päivässä, ja kroppa pysyy 83-vuotiaalla rakentajalla kunnossa. Ikääntymisen tuomaa mahdollista huonomuistisuutta vastaan Aaro taistelee täyttämällä kaikki vastaan tulevat sanaristikot.

Mutta ennen kuin lännenkylän avajaisia päästään viettämään kuullaan pihan perällä kuusikossa sinisen hämärän hetkellä : Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra, Daavidin kaupungissa...

Joulun syvin sanoma ja sen tuottama ilo on kätketty sydämestä sydämeen. Pimeän keskitalven katkaiseva ilon ja valon juhla on taas läsnä.

”– Vuodenaikojen vaihtelu on suuri rikkaus, joka antaa kehykset sanojen ja kuvien synnylle.”