Kun Tiina Lyttinen laittoi syksyllä 2016 ensimmäisen kerran kätensä saveen, hän oli heti myyty uudelle harrastukselleen. Viime syksynä löytyi taas uusi harrastusrakkaus: avantouinti.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Tiina Lyttinen

Oululainen Tiina Lyttinen, 34, oli vuosia ajatellut, että olisi mukava kokeilla keramiikan tekemistä. Kolmisen vuotta sitten syksyllä hän meni Oulun kaupungissa toimivan kansalaisopiston, Oulu-opiston keramiikkakurssille, ja savi lumosi heti.

Tiina on valmistunut Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistosta tekstiilialan artesaaniksi ja sisustajaksi. Raahessa sijaitseva Lybeckerin opisto on Suomen vanhin suomenkielinen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos. Opetusta on järjestetty siellä vuodesta 1844 alkaen.

– Pehmeämmät materiaalit olivat tuttuja, mutta saveen en ollut tutustunut. Savi kiehtoi, kaikki se saven juurevuus ja maanläheisyys, Tiina pohtii.

Kauneus , muodot, estetiikka ja luonto ovat aina puhutelleet Tiinaa, niitä hän haluaa ikuistaa tekemiinsä keramiikkatöihin.

Lapsena hän piirsi paljon, ja värit kiehtoivat.

Jo pikkutyttönä Tiinalla oli tarkka värisilmä:

– Esimerkiksi, jos sukat eivät sopineet housujen väriin, niin vaihdoin sukat oikeanvärisiin! hän muistelee.

Oulu-opiston keramiikkakurssi kokoontuu kansalaisopiston lukuvuoden aikana joka viikko. Opistomaksuun sisältyvät keramiikkatöiden teossa tarvittavien välineiden ja uunin käyttö. Savi ja lasitteet maksetaan käyttömäärän mukaan.

– Minä en ole käyttänyt töissäni dreijaa, muotoilen käsin, niin saa mielestäni paremmin säilymään saven sekä muotokielen luonnollisen rouheuden, Tiina kertoo.

Tiina on tehnyt paljon käyttö- ja tarjoiluastioita sekä koriste-esineitä, kuten maljakoita, kukkaruukkuja ja kynttilänjalkoja.

– Astiat astiakaapissani alkavat olla kaikki omaa tuotantoa! hän naurahtaa.

Parhaillaan hän tekee tarjoilukulhoa sisarelleen.

Ensimmäisenä työnään Tiina teki itselleen asettilautaset valmistujaislahjaksi Lybeckerin opistosta. Ne olivat mustaa savea valkoisella lasitteella.

– Valtaosa töistäni on mustaa tai ruskeaa värimaailmaltaan.

Isojen rouheisten keramiikkatöiden opetteleminen kiehtoo Tiinaa. Sellaisia tullaan varmasti näkemään hän ja läheistensä terasseilla ja puutarhoissa.

Tiina asuu yksin. Lapsuudenperhe, sukulaiset ja hyvät ystävät ovat tärkeä lähiverkko. Tiina on kotoisin Muhokselta.

Luonnosta Tiina kirjoo ideoita keramiikkatöihinsä, sekä muotoja että värejä.

Luonto on hänellä läsnä päivittäin. Tiina taittaa kesät talvet kaikki matkansa pääsääntöisesti polkupyörällä, myös työmatkat. Tiina työskentelee Kärkkäisen Oulun tavaratalossa kassaosastolla ja tavaratalon infossa.

Kärkkäisellä hän on ollut nelisen vuotta, ja pitänyt yhden välivuoden ollessaan opiskelemassa.

– Opiskelin tuolloin Luovilla Oulun yksikössä visualistiksi.

Viime syksynä Tiina löysi uuden mieluisan harrastuksen. Hän innostui talviuinnista. Reippaan naisen pitää päästä viikoittain avantoon. Avannossa hän käy Oulujoessa Tuiran uimarannalla. Oulun keskustan kupeessa olevalla Tuiran uimarannalla voi harrastaa talviuintia läpi talven. Huoltorakennuksessa ovat suihku- ja pukuhuonetilat, saunaa ei ole.

– Flunssat ovat kyllä pysyneet loitolla siitä lähtien, kun aloitin talviuinnin viime syksynä, Tiina sanoo.

– Kerran avantoon mennessäni minulla oli koko päivän pää kipeä; sinne avantoon jäi päänkipu. En muistanut edes koko asiaa avantouinnin jälkeen!

Muita Tiinaa miellyttävät liikuntalajeja ovat esimerkiksi hiihto ja jooga sekä lenkkeily.

”– Astiat astiakaapissani alkavat olla kaikki omaa tuotantoa!”
”– Kerran avantoon mennessäni minulla oli koko päivän pää kipeä; sinne avantoon jäi päänkipu. En muistanut edes koko asiaa avantouinnin jälkeen!”

MITÄ?

Avantouinti

* Saa endorfiinit eli mielihyvähormonit erittymään

* Saa kortisolin erittymään, mikä vähentää kipuja

* Saattaa lisätä antioksidanttien määrää kehossa

* Virkistää

* Parantaa unta

* Aktivoi ruskeaa rasvaa ja voi vaikuttaa suotuisasti painonhallintaan

* Saattaa hillitä ihon kuivumista

* Antaa tunteen uskaltamisesta