Kiehtovia naiskohtaloita Suomen historiasta -juttusarja alkaa

Suomen vanhimpiin kuuluva idyllinen Urajärven kartanomuseo huokuu romantiikkaa, mutta kartanon historiaan liittyy traagisia tarinoita. Viimeinen kartanossa asuneen von Heidemanin suvun edustaja Lilly oli lahjakas, hyväsydäminen, älykäs ja yhteiskunnallisesti valveutunut aatelisnainen. Hän ajoi aktiivisesti naisten äänioikeutta, joka saatiinkin Suomeen ensimmäisenä Euroopassa vuonna 1906. Hänen elämänsä on itsenäisen ja vahvan naisen tarina 1800- ja 1900 -lukujen taitteesta.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Asikkalan Urajärvellä, samannimisen järven rannalla, sijaitseva Urajärven kartano kuului lähes 250 vuotta aateliselle von Heideman-suvulle. Yksi kartanon tunnetuimmista tarinoista lienee valkean rouvan, Sofian kohtalo.

Sysmän Rantalan kartanosta naitettiin 15-vuotias Sofia itseään kaksi kertaa vanhemman Urajärven kartanon isännän, Axel von Heidemanin puolisoksi 1830-luvulla. Mielenterveydeltään järkkynyt Sofia oli jonkin aikaa Lapinlahden sairaalassa hoidettavana, mutta palautettiin kotihoitoon ja suljettiin sivurakennuksen yläkertaan. Sen jyrkissä rapuissa hän perimätiedon mukaa kaatui ja menehtyi.

Axel von Heideman otti jo Sofian elinaikana tästä avioeron ja nai talousmamsellinsa Fredrikan. Tämä synnytti kaksi lasta, tyttären Axelia Fredrika Amalian, joka sai pian kutsumanimekseen Lilly ja pojan, jonka nimeksi annettiin Hugo Oscar Alexander Magnus. Fredrika piti huolta myös Sofiasta.

Sisarusten isä oli aristokraattinen, mutta Lillyn kuvaillessa äitiään esille nousee sydämellisyys, heikompien auttaminen sekä oikeamielisyys.

Lilly on kirjoittanut muistelmiinsa äitinsä sanat: Lapset, jos menen pois ennen kuin te olette kasvaneet aikuisiksi, muistakaa aina tehdä niin kuin on oikein ja totta. Älkää koskaan ylenkatsoko köyhää, jos hän on hyvä ja kunnollinen ihminen, mutta älkää koskaan myöskään kumartako rikasta ja ylhäistä, jos hänellä on huono luonne. Valitkaa ystävänne hyvien ja kunnioitettavien ihmisten joukosta, olivat he rikkaita tai köyhiä, älkääkä koskaan antako apua tarvitsevan jäädä ilman apuanne, jos voitte auttaa.

Lilly ja Hugo von Heideman olivat suomalaisen sukuhaaransa viimeiset. Epäonnea rakkausrintamalla kokeneet lapsettomat sisarukset päättivät tehdä kotikartanostaan museon. Kartanossa on eletty säädynmukaista elämää, komeasti ja hyvin; se on nähtävissä edelleen.

Urajärven kartano on esineistöltään hyvin säilynyt kokonaisuus. Kaikki kartanon 2000 esinettä kuuluvat von Heidemanin suvulle.

Urajärven kartanomuseo on yksi maamme vanhimmista kartanomuseoista. Se avasi ovensa yleisölle vuonna 1928. Empiretyylisessä päärakennuksessa on Lilly ja Hugo von Heidemanin koti 1900-luvun alusta. Pihapiirissä olevan sivurakennuksen sisarukset sisustivat jo elinaikanaan museoksi ja kutsuivat rakennusta ”muistojen hiljaiseksi taloksi”.

Päärakennus on kunnostustöissä pyritty palauttamaan siihen asuun kuin se oli 1910-luvulla, jolloin kartanon viimeiset omistajat Lilly ja Hugo von Heideman siellä asuivat.

Lilly von Heideman ei elänyt aivan perinteisintä aatelisneidon elämää. Hän opiskeli useita vieraita kieliä ja pääsi yliopistoonkin. Kun kotikartano oli talousvaikeuksissa, hän toimi opettajana Heinolassa ja ajoi naisten asiaa.

Myöhemmin sukulaiselta perityt rikkaudet pelastivat Urajärven kartanon, jolloin Lilly sekä Hugo pääsivät matkustelemaan aina Egyptiin sekä pyhälle maalle asti. Lilly oli säätyläisnainen, kansanvalistaja sekä naisasian puolestapuhuja, joka toi puheessaan esiin ajatuksia siitä, että nainen pärjää hyvin, vaikka hänellä ei olisikaan aviopuolisoa. Jos mies ei kykene rakastamaan älykästä naista, se on miehen tappio, ei naisen. Lilly luo tätä kautta kuvaa itsestään vahvana ja määrätietoisena naisena.

Eräässä toisessa naisasiaa käsittelevässä kirjoituksessaan Lilly luettelee ihmisen ”pyhimmät” oikeudet, jotka ovat hänen mielestään seuraavat: Oikeus päättää omasta persoonastaan ja hallita omaa varallisuuttaan. Oikeus kehittää itseään, ja hankkia tietoja sekä taitoja ja saada toimia niillä aloilla, joissa näitä taitoja voi hyödyntää. Oikeus olla säätämässä niitä lakeja, joita täytyy noudattaa.

Puheista ja kirjoituksista selviää hyvin Lillyn intohimoinen suhtautuminen naisasiaan. Hän koki, että naiset olivat orjan asemassa, koska heillä ei ollut samoja vaikuttamismahdollisuuksia kuin miehillä. Lisäksi hän kertoo, että on kuullut monien naisten lausuvan: ”Helppoa, jos olisin mies!”

Lilly tuo tämän esimerkin kautta esille varmasti ainakin oppineiden naisten keskuudessa vallinneen turhautumisen omien vaikutusmahdollisuuksien vähäisyyteen. Lilly päättää kirjoituksensa painokkaasti lauseeseen: ”Unelmoinnin aika on ohi!”, kannustaen naisia taistelemaan oikeuksiensa puolesta.

Lillyn kerrotaan osanneen yhdeksää kieltä, ja myöhemmin hän toimi oppikouluissa kieltenopettajana. Hän tilasi lehtiä ulkomailtakin ja seurasi oman maan tapahtumia tarkkaan.

Erikoinen ja edistyksellinen oli myös Lillyn idea museosta, jonka hän teki sen takia, että kartanon tavarat ja huonekalut eivät leviäisi ympäri maata sukulaisten huusholleihin.

Lilly ja Hugo olivat molemmat suuria musiikin, kuvataiteen sekä kirjallisuuden ystäviä. Hugo ihaili suunnattomasti ensimmäistä suomalaista kansainvälistä oopperatähteä Aino Acktéta ja hankki hänestä valtavan valokuvasuurennkosen ja asetti sen keskelle salia koristeelliseen taulutelineeseen. Lilly ajatteli, että muotokuva, sohvat, flyygeli ja kaikki muu heidän kotinsa irtaimisto olisi ajan myötä museotavaraa, vaikka he nyt asuivatkin niiden keskellä.

Keisari hyväksyi yllättäen naisasianaisten vaatimukset. Senaatti sai laatia lait uudesta valtiopäiväjärjestyksestä ja kansalaisvapauksista. Säätyvaltiopäivät kutsuttiin koolle viimeisen kerran. Valtiopäivämies Hugo von Heideman valmistautui ihmeissään viimeisille valtiopäivilleen.

Mutta Lilly oli odottanut tätä kauan. Uusi, yksikamarinen eduskunta ja laki yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta astui voimaan. Kaikilla oli nyt Suomessa äänioikeus. Vihdoinkin vuosien työn jälkeen Lillyn suuri unelma ja naisyhdistysten päätähuimaava tavoite oli toteutunut.

Testamentissään Lilly halusi lahjoittaa rahaa Suomen Naisyhdistykselle ja naisten matka-avustukseen. Hänelle itselleen matkat olivat antaneet niin paljon. Niiden innoittamana Hugo ja Lilly Heidemanin aikana kartanoon luotiin laaja puisto koristeineen, suihkulähteineen, veistoksineen ja näköalapaikkoineen. Puistossa kiertää rantapolku, joka johtaa Muistojen niemelle ja kohti von Heidemanien sukuhautaa.

Kun Hugo von Heideman kuoli vuoden viimeisenä päivänä 1915, kaiverrutti Lilly hänen hautamuistomerkkiinsä sanat: Kiitän sinua kaikesta aivan lapsuudesta asti. Kun taiteellisen ja romanttisen Hugo von Heidemanin arkkua laskettiin perhehautaan kartanon maalle, lasten laului kuului pitkin Urajärveä heleänä ja kirkkaana.

Kansakoululaiset lauloivat hänelle itselleen rakkainta omaa sävellystään ja sanoitustaan: Jos voisin laulaa kuin lintu voi, jos sois mun äänein kuin leivon soi...

Lilly oli sukunsa viimeinen, kukaan ei ollut kirjoittamassa hänen muistolleen runoa tai muistolausetta tulevien sukupolvien luettavaksi. Lillyn elämänkaareen mahtui niin iloa kuin surua, aineellista niukkuutta ja elämänsä ehtoopuolella myös todellista vaurautta.

Lilly von Heidemanin muisto elää kuitenkin Urajärven kartanossa, sen puistoissa ja puutarhoissa lähes käsinkosketeltavana.

Lähteet ja kirjallisuutta:

Mero Hanna: Lilly von Heideman (1849–1917) - Autonomian ajan aatelisnaisen elämänpiiri, maailmankuva ja identiteetit (Pro -gradu tutkielma)

Urajärven kartanon ystävät ry:n kotisivut

Ivars Marja (toim.): Näköaloja Urajärven kartanoympäristöön. Museovirasto 1997

Kuurne Jouni: Kartanoelämää Urajärvellä. Museovirasto 2003

Kuurne Jouni: Urajärveltä maailmalle

Kartanosta ja Von Heidemanin perheen elämästä kertovia romaaneja:

Aho Elisabeth: Valkea kuin uni, Lilly ja Kartanon tiellä

”– Jos mies ei kykene rakastamaan älykästä naista, se on miehen tappio, ei naisen.”

MIKÄ?

Urajärven kartano

Urajärven kartanon lähes 250-vuotinen historia von Heideman-suvun omistuksessa tuli päätökseensä vuonna 1917. Siitä lähtien kartanoa on hoidettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaana kartanomuseona.

Lilly von Heideman ilmaisi lahjoituskirjan sanoin Urajärven kartanon hoidon tavoitteeksi: pitää kartanorakennukset puutarhoineen ja puistoineen siinä asussa, jossa ne 1917 lahjoitettaessa olivat.

Lisäksi toivomuksena oli, että yleisö pääsisi ilmaiseksi, tai pientä maksua vastaan tutustumaan kartanoympäristöön ja museorakennuksiin irtaimistoineen.

Näin von Heidemanien toivomuksesta Urajärven kartanosta tuli vuonna 1928 Suomen ensimmäinen ns. kartanomuseo.