Teksti ja kuvat: Minna Stenius

Pyörän tarakalla lapio ja hara,

suuntana puutarha.

Kutittaa aurinko pyöräilijän nenää;

ei peitä lumi pihaa puutarhurin enää.

Paikka on peitossa pensaiden,

vaikkei ole salainen.

Se on onnenmaa siirtolapuutarhureiden.

Joillakin ihmisillä vain on sellainen halu. Sellainen halu nähdä kasvien kasvavan. Halu ruoputtaa ja kuopsuttaa. Halu kasvattaa itse. Halu näperrellä ja nykertää. Tai hidastella. Ottaa rauhassa ja nauttia.

Kaupunkilaiselle, varsinkin autottomalle kerrostaloasujalle - yhä pahempi, jos huoneistossa ei ole parveketta - tällainen halu taitaa tuottaa ahdistusta. Jos ei ole kesämökkiä tai aikaa mennä kauas kaupungista, on olemassa ihana ratkaisu. Siirtolapuutarha. Voisi kuvitella, että mökkiä on vaikea saada, mutta onni voi osua kohdalle jo ensimmäisenä etsintävuotena. Näin kävi myös Asko Heikuralle , joka aloittaa toisen kesänsä Villa Luodon isäntänä.

– Lapsesta saakka olen ollut mummun ja äidin kanssa pihahommissa Suomussalmella. Maalaistalossa oli paljon lääniä; metsää, peltoa ja pihaa. Siellä minä kuljin leikkimässä suunnitellen itselleni omaa pihaa. Sain kotipihalle oman kukkapenkin jo varhain, sen parissa möyrimistarpeeni vain kasvoi. Aikuisena asuin muutama vuosi sitten hetken Hailuodossa, jossa sain viljellä ja tehdä pihatöitä. Kanojakin minulla oli. Muutettuani kaupunkiin, siirtolapuutarhapalsta täyttää aukon, jonka Hailuoto jätti. Palstallani on pieni pittoreski (maalauksellinen) mökki, joka sai nimekseen Villa Luoto. En voi sanoa kumpaakaan tärkeämmäksi, puutarha ja mökki muodostavat kokonaisuuden, jossa mieli lepää, kuvailee oululainen Asko Heikura harrastustaan.

Suomen Siirtolapuutarhaliittoon kuuluu 31 jäsenyhdistystä. Siirtolapuutarhoita on enemmän kuin jäsenyhdistyksiä, ja niitä on useimpien suurimpien kaupunkiemme alueilla, yleensä melko lähellä kaupungin keskustaa. Matkan voi taittaa vaikka pyörällä tai linja-autolla. Lahdessa on Kotiniemen, Jyväskylässä Sulkurannan ja Oulussa Äimäraution siirtolapuutarhat.

Mökkipalstoja alueilla on Valkeakosken Valmarin 12:sta Helsingin Marjaniemen 320:een. Palstan koko on 250-500 m2, mökin tulee olla kevytrakenteinen. Asutus ei yleensä saa olla ympärivuotista. Ensimmäinen siirtolapuutarha-alue perustettiin Porvooseen 1915, ja seuraavana vuonna Helsinkikin sai omansa. Helsinki oli tuolloin vielä pieni kaupunki nykyiseen verrattuna.

1800- ja 1900-lukujen teollistumisen myötä osa väestöstä muutti kaupunkeihin töiden perässä. Työt olivat usein sisätöitä, ja asunnot olivat ahtaita ja pimeitä. Ei ollut vapaa-aikaa, ja jos oli, ei ollut paikkaa, missä aikaansa viettää. Hienostolla oli huviloita ja kartanoita. Perustamalla siirtolapuutarhoita mahdollistettiin kaupunkilaisille luonnon vihreyttä, jossa luotiin ja ylläpidettiin terveyttä niin lapsille kuin aikuisillekin. Siirtolapuutarha-alueilla viljeltiin sodan jälkeen 1940-luvulla hyötykasveja ravinnoksi. Nykyisin pihoilla on näiden lisäksi mm. koristekasveja, pergoloita ja grillausalueita. Jokaiselle palstalle käydään ikiomasta persoonallisesta portista.

Yhdistyksillä on omat sääntönsä, mutta pääsääntöisesti mökkiläisten täytyy olla oman kaupungin asukkaita. Alue on kaupungin, eli tontti on vuokratontti. Mökki on aina ostettava, sitä ei voi eikä saa vuokrata. Mukana tulee yhteisö, jonka kanssa huolletaan yhteisiä alueita ja halutessaan myös vietetään yhteistä aikaa. Jokaisen vastuulla ovat oman tontin ja mökin huolto yhteisten sääntöjen mukaan. Viljely on hyvin ekologista, jätteet kompostoidaan ja käytetään lannoitteeksi. Vesi haetaan vesipisteeltä tai kerätään sadevedestä. Viemäreitä ei yksittäisissä mökeissä ole, tiskivesikin käytetään kasteluun. Yhteisissä tiloissa on sauna- ja suihkumahdollisuudet, kerhotilat ja ehkä kirjastokin.

Siirtolapuutarha-alueet ovat viherpeukaloiden runsaudensarvia. Alueilla on teitä, joita pitkin ”yleisökin” voi kävellä tai pyöräillä. Autot jätetään alueen ulkopuolelle.

Pihoihin saa mennä vain kutsuttuna. Kauempaakin näkee jotain, varsinkin jos aita (pensaasta tai muusta) on matala, mutta kutsun saaneena voi ihailla pieniä yksityiskohtia toinen toisensa vieressä niin maassa kuin mökissä. Koskaan piha ei ole pelkkää nurmea. On mukava vaihtaa kuulumisia aidan yli tai vaikkapa pistokkaita. Se, joka haluaa olla rauhassa, saa rauhansa.