Lasten matkapuhelimen käyttöön voi liittyä suuria riskejä, haittoja etenkin kehittyviin aivoihin

Lapset ja nuoret käyttävät älylaitteita huimasti enemmän Suomessa kuin monissa Euroopan maissa. Operaattori Moi Mobiiilin teettämän kyselyn mukaan 83 prosentilla 5-15-vuotiaista suomalaisista on oma tai omassa käytössä oleva älypuhelin tai tabletti.

Teksti: Erja Tamminen

Matkapuhelimen hyödyt ovat kiistattomia. On kuitenkin hyvä tietää, että kännykät otettiin laajamittaiseen käyttöön ilman terveysvaikutusten ennalta selvittämistä. Erityisesti lasten matkapuhelimen käyttöön voi liittyä riskejä, sellaisiakin, joita ei vielä ole osattu tutkia. Monet kansainväliset lääkärijärjestöt suosittelevatkin lapsille kiinteätä puhelinyhteyttä. Suomessakin on mahdollista hankkia nettipuhelin (VOIP), kunhan vain on saatavilla valokuitu tai muu kiinteä kaapeliyhteys. Nettipuhelin vastaa pitkälti lankapuhelinta.

Matkapuhelinsäteily vaikuttaa muun muassa unen laatuun, keskittymiseen, käyttäytymiseen, oppimiseen ja täten myös lapsen koulumenestykseen. Mieleeni on painunut saksalaisen neurotieteilijän Manfred Spitzerin lähes ehdoton suositus: ”Älä anna lapsellesi älypuhelinta – hän kiittää sinua tästä vielä”.

Spitzer viittaa lasten herkkyyteen. Immuniteetti ja hermosto ovat vielä kehitysvaiheessa. Lapsen kallon luusto on ohuempi; tästä syystä se läpäisee hyvin matkapuhelinsäteilyä. Kun nykylapsille hankitaan kännykkä jo varhain, on lapsen elinikäinen altistumisaika väistämättä huomattavan pitkä – ”vauvasta vaariin”. Lapset käyttävät samoja, yhtä paljon säteileviä matkapuhelimia kuin aikuiset. Jopa niin sanotut ensikännykät säteilevät saman verran kuin markkinoilla olevat peruspuhelimet.

Nuorten suosimat älypuhelimet säteilevät peruspuhelimia huomattavasti enemmän. Ne mahdollistavat internetyhteyden kautta monia sovelluksia, kuten netistä ladattavat pelit.

Ruotsalaistutkija Lennart Hardell osoitti, että niillä nuorilla, jotka aloittavat kännykän käytön teini-iässä ja jatkavat sitä yli 10 vuotta, on verrokkeihin nähden 4,9-kertaiseksi kohonnut aivokasvainriski sillä puolella päätä, jolla kännykkää on käytetty. Ei koskaan kännykkää päätä vasten!

Lennart Hardell toimi yhtenä asiantuntijana Maailman terveysjärjestö WHO:n syöväntutkimuslaitoksen tiimissä, joka Ranskan Lyonissa vuonna 2011 luokitteli langattomat verkot, myös kaikki tänä päivänä markkinoilla olevat matkapuhelimet ja älylaitteet, mahdollisesti syöpävaaralliseksi, kategoriaan 2B.

Kannanotosta on kulunut jo vuosia, ja uutta tietoa on kertynyt. Moni tiedemies haluaisi tiukentaa luokitusta joko kategoriaan todennäköisesti syöpää aiheuttava, tai jopa luokkaan syöpää aiheuttava.

Kyproksen viranomaiset ovat julkaisseet mainioilla valistusvideoillaan osuvia tietoiskuja erikseen lapsille, teineille ja raskaana oleville naisille. Odottavia äitejä muistutetaan siitä, etteivät he pitäisi kännykkää tai tablettia vauvavatsansa läheisyydessä.

Nuorten ja lasten videoilla valistetaan, ettei älylaitteita pidä säilyttää kehoa vasten, kuten ei myöskään puhua kännykkä korvalla, vaan käyttää kuulokkeita sekä aina kiinteätä internet- ja puhelinyhteyttä.

Kyproksen opetusministeriö kielsikin 2017 langattoman teknologian käytön esikouluissa ja aikoo lopettaa uusien verkkojen asentamisen peruskouluihin. Kyproksella langatonta teknologiaa voidaan käyttää vain koulujen hallinnollisella osastolla. Mikäli sitä jostain syystä tarvitaan opetuksessa, koulun on pyydettävä lasten vanhemmilta lupa.

Belgiassa niin sanottujen ensikännyköiden myynti ja markkinointi alle 7-vuotialle lapsille on kiellettyä. Esikouluissa ja päiväkodeissa ei myöskään sallita langatonta verkkoa. Vähittäismyymälöissä pitää olla esillä materiaalia, joka ohjeistaa kuluttajia turvallisempiin matkapuhelimen käyttötapoihin. Kännyköissä näkyvästi esillä olevan, säteilyarvoista kertovan tarran avulla Belgian viranomaiset haluavat ohjata kuluttajia valitsemaan vähiten säteilevän puhelinmallin. Suositeltavia malleja ovat Belgian viranomaisten mukaan esimerkiksi Samsung Galaxy Note8, ZTE Axon Elite ja LG G7.

Ranskassa kiellettiin jo vuonna 2015 esikoulujen langattomat verkkoyhteydet, kouluissa niiden pitää olla pois päältä kytkettyinä silloin, kun laitteita ei aktiivisesti käytetä opetuksessa.

Kesällä 2018 uutisoitiin Ranskan laista, joka kieltää 3-15-vuotialta oppilailta älypuhelimien ja tabletin käytön koulupäivän aikana. Lailla pyritään rajoittamaan lasten ruutuaikaa ja lisäämään liikuntaa. Ranskan opetusministeri korosti TV-haastattelussa, ettei alta kouluikäisten pitäisi istua lainkaan ruudun ääressä, koska langattoman teknologian käyttö vaikuttaa erityisen haitallisesti alle 7-vuotiaiden lasten psyykkiseen hyvinvointiin ja kognitiivisiin toimintoihin.

Sveitsiä herätteli tuore tutkimus, jonka mukaan matkapuhelinsäteily voi merkittävästi heikentää aivojen suorituskykyä nuorilla kännykänkäyttäjillä toistuvien altistusten myötä. Säteilyviranomainen muistuttaa varovaisuudesta älypuhelimien, tablettien ja kannettavien tietokoneiden käytössä. Erityisesti koulujen ja päiväkotien lähellä langattomien reitittimien sijoitteluun tulisi kiinnittää huomiota, sillä heikkokin säteily voi vaikuttaa aivojen sähköiseen toimintaan, aineenvaihduntaan ja veren virtaukseen aivoissa.

Yhdysvaltojen terveysvirasto (NIH) julkaisi äskettäin raportin, jossa tutkijat ovat löytäneet paljon älylaitteita käyttävien lasten aivoista poikkeamia. Tutkimus koskee lähes 12 000 lasta. Yli seitsemän tuntia päivässä älylaitteiden parissa viettävillä yhdeksän- ja kymmenvuotiailla lapsilla näkyi aivokuvissa aivokuoren ennenaikaista ohenemista. Aivokuori on aivojen uloin kerros, joka prosessoi aisti-informaatiota.

Yhdysvaltain media on viime aikoina nostanut esille 5G-verkon. Robert F. Kennedy, Jr.:n johtama lastensäätiö vaatii Maailman terveysjärjestöltä toimia: tutkimusta ja väestön kouluttamista teknologioista. Lastensäätiön mukaan kaikkiin ihmisiin sekä luontoon, kasveihin ja eläimiin vaikuttava 5G-teknologia olisi pysäytettävä.

Asiantuntijoiden mukaan 5G:n käyttöönotto rikkoo kansainvälisiä sopimuksia, kuten YK:n laatimaa julistusta lasten oikeuksista. Julistuksessa sopimusvaltiot sitoutuvat takaamaan lapsille ja heidän hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon (artikla 3).

Suomen säteilyturvakeskuksen mukaan älylaitteet ovat turvallisia pienillekin lapsille, kunhan raja-arvot eivät ylity. Kuinka moni vanhempi tietää, että Suomessa noudatettavat raja-arvot on asetettu hyvin korkeiksi, eivätkä ne juuri koskaan ylity. Suomessa ei huomioida biologisia vaikutuksia, kuten esimerkiksi Sveitsissä. Matkapuhelinantenneja saa vapaasti asentaa koulujen, päiväkotien ja sairaaloiden läheisyyteen. Pienetkin lapset käyttelevät tabletteja leluina.

Luettavaa aiheesta: Älyn jäljille, Laura Lindgren, Salla Wilskman, Nina Soukka (2018). Kustantaja Erja Tamminen Ay