KauppaSuomen toinen osa vuoden 2019 urheilukalenterista tarjoaa poimintoja kesäkuusta vuodenvaihteeseen. Periaate on pysynyt samana: isoja ja pieniä tapahtumia, sillä joillekin pieni on iso ja iso pieni. Joitakin tuttuja tapahtumia jää listasta ulos, mutta muutama yllättävä seutukisa paikkaa. Tutustukaa!

Teksti: Ari Stenius

Kesäkuu on jalkapalloilun aikaa, ja kesän alkupotku on mitä maukkain. Mestarien liigan finaali Espanjan Madridissa. Finaalissa monen suomalaisen englantilaiset suosikkiseurat Liverpool ja Tottenham, heti kesän ensimmäisenä lauantaina.

Suomi pelaa kesäkuussa kaksi EM-karsintaottelua. Kuukauden kestävät naisten jalkapallon MM-kisat alkavat seitsemäntenä kesäkuuta.

Yleisurheilun suomalainen GP-kisatarjonta starttaa kesäkuussa Lahdesta viides kesäkuuta, ja 19. päivänä urheillaan Lahdessa.

Suunnistusväki suuntaa kuun puolivälissä Kangasalaan, jossa juostaan Jukolan ja Venlojen viestit.

Euroopan kisat pidetään nyt toista kertaa, tällä kertaa Valko-Venäjän Minskissä. Kisoissa on yli 20 lajia, ja kilpailijoita osallistuu noin 4000 yli 50 Euroopan maasta. Suomalaisista olympiavoittajista kisoihin on jo valittu ampuja Satu Mäkelä-Nummela ja nyrkkeilijä Mira Potkonen. Minskin kisat on yksi karsintatie Tokion vuoden 2020 olympialaisiin.

Vilkkaan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna pesäpalloväki kokoontuu Seinäjoelle perinteisen Itä-Lännen merkeissä.

Heinäkuun alussa pelataan myös maineikas Wimbledonin tennisturnaus Lontoossa Englannissa. Samaa legendaarista urheiluperinnettä edustaa lähes koko kuukauden mittainen pyöräilyn Ranskan ympäriajo.

Uinnin maailmanmestaruuskisat käydään kuun lopussa Etelä-Koreassa.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna saa suomalainen penkkiurheiluväki miettiä valintojaan.

Suomen MM-rallia ajetaan Jyväskylässä. Samaan aikaan maan parhaat yleisurheilijat kisaavat suomenmestaruuksista Lappeenrannassa, ja raviväen kasaa Lahden Kuninkuusravit.

Oulun yleisurheilun Tähtikisat kilpaillaan keskiviikkona 14.8.

Suomen naisten lentopallomaajoukkue pelaa pitkästä aikaa Euroopan mestaruuskisoissa, jotka pelataan reilun kahden viikon aikana (23.8.-8.9.) Puolassa, Turkissa, Slovakiassa ja Unkarissa.

Jääkiekon CHL (Mestarien liiga) alkaa 29. elokuuta. Suomalaisista liigajoukkueista mukana ovat Hämeenlinnan Pallokerho, Oulun Kärpät ja Tampereen Tappara sekä Lahden Pelicans.

Syyskuun lajikirjo on laaja. Ylivieskassa järjestetään yleisurheilun SM-viestit 7.-8. syyskuuta.

Jääkiekkoliiga käynnistyy 12. päivänä ja seuraavana päivänä lentopalloilun miesten EM-kisat, joissa Suomi pelaa. Kisajärjestäjämaina ovat Belgia, Ranska, Hollanti ja Slovenia.

Vuorokausi lentopallokisojen alkamisen jälkeen (14.9.) käy maailman parhaille painijoille kutsu Kazakstanin MM-matoille.

Syyskuun lopulla alkavat pitkälle lokakuulle jatkuvat yleisurheilun MM-kisat Qatarissa Dohassa.

Marraskuun puolivälissä Suomen jalkapallomaajoukkue pelaa viimeiset kaksi EM-karsintaotteluaan. Vastustajina Suomessa Liechtenstein 15.11. ja Kreikka vieraissa 18. 11.

Rallin MM-sarja loppuu samoihin aikoihin Australiassa.

Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin 2019-20 avausviikonloppu on Rukalla 29.11.-1.12.

Joulukuun ensimmäisellä viikolla käynnistyy myös ampumahiihdon maailmancup kaudelle 2019-20.

Joulukuun ensimmäisenä päivänä päättyy F1-kausi Abu Dhabissa. Formuloiden päätöspäivänä arvotaan myös vuoden 2020 jalkapalloilun EM-kisalohkot, jännitystä riittää – jos Suomi on selviytynyt mukaan.

Sveitsissä pelataan seitsemäs joulukuuta alkaen naisten salibandyn maailmanmestaruudesta. Tapaninpäivänä alkavat jääkiekon nuorten MM-kisat Tshekissä.

Rajullakin rajauksella löytyy siis tapahtumia joka viikolle.