Etunimi on aikakautensa kuvastin

Vuodenvaihteessa voimaan tullut nimilaki höllentää etunimen myöntämisen ehtoja. Taustalla ovat muun muassa maahanmuutto, muuttuneet nimitrendit ja halu vähentää byrokratiaa. Etunimilaki on ehkä Suomen rikotuin laki. Tulevaisuudessa tullaan todennäköisesti näkemään käytössä yhä harvinaisempia ja erikoisempia nimiä.

Teksti: Tarja Lehtola

Suomessa käytössä olleista nimistä on tallennettua tietoa vasta 1500-luvulta lähtien, jolloin alettiin koko maassa koota veroluetteloita Kustaa Vaasan käskystä. Historiamme suurin nimimuodin tuoja oli kristinusko. Sen kautta ovat tulleet mm. Anna, Eeva, Johanna, Joona ja Maria. 1800–1900-lukujen taiteessa oli kansallisromanttinen kausi. Esimerkiksi Swanin perheen tyttärille annettiin suomalaiset, soreat nimet: Helmi Siveä, Aino Ilotar, Saimi Pia, Elli Ainamo, Toini Vellamo, Lyyli Armias, Anni Emilia, Ilma sekä Kaino Ihanelma.

Sotien aikaan heräsi myös taistelutahto ja katkeruuttakin oli ilmassa. Lapsista tuli Voittoja, Tahtoja, Taistoja ja jopa Kostoja. 1950-ja 60-luvuilla uusiksi muotinimiksi vakiintuivat mm. Pirjo, Seija, Sirpa, Riitta, Pentti, Erkki, Markku ja Reijo. Nyt on menossa retroilun ja nostalgian aikakausi. Nimiä poimitaan menneiltä sukupolvilta. Päiväkodeissa kirmaavat Rauhat, Paavot, Onnit ja Helmit. Myös kansainvälisyys on ollut suosiossa jo pitkään.

Kirjallisuuden merkitystä nimikulttuurissa ei voi väheksyä. Anni Polvan Tiina-kirjoja lukivat kaikki, niinpä Suomeen syntyi 1960–1970-luvuilla lähes 18 000 Tiinaa. Aino Räsänen julkaisi vuonna 1945 kirjan Soita minulle Helena. Lukijat rakastivat Helena-kirjoja, joiden romanttinen sankari oli nimeltään Jari. Niinpä Jareja nimettiin 1960–1970-luvuilla yli 32 000.

Nimen suosio jäi kuitenkin kauaksi kirjan sankarittaren nimen menestyksestä. Helena soitti viuluaan läpi vuosikymmenten, 1940–1970 luvuilla kastettiin yli 100 000 Helenaa. Aikoinaan Jari Litmasen hallittua Hollannin jalkapallokenttiä, myös tuhannet hollantilaiset antoivat lapselleen nimeksi Jari.

Kotoani löytyy talletettuna vuoden 1994 helmikuun seitsemännen päivän lehti. Paitsi että kyseinen päivä on toiseksi nuorimman poikamme syntymäpäivä, tuona päivänä lehdet pullistelivat uutisia siitä, että ensimmäisillä suorilla vaaleilla Suomen kansa oli valinnut kymmenenneksi presidentikseen Martti Ahtisaaren.

Samaan aikaan niin ikään poikavauvan vanhemmiksi tulleet Saari-nimiset tuttavat harkitsivat pojalleen nimeä Martti Ahti. Eivät nämäkään nimen antajat arvanneet, että viittätoista vuotta myöhemmin Windhoekin kadut eteläisessä Afrikassa vilisivät Martti-nimisiä poikalapsia. Martti Ahtisaaren työ Namibian demokratian ja itsenäisyyden eteen on innostanut namibialaisia niin, että Martti on nykyisin kahdenkymmenen suosituimman nimen joukossa.

Yhdysvalloissa lasten nimeäminen presidenttien mukaan on vanha tapa. Tuhannet lapset ovat saaneet etunimensä Barack Obaman mukaan. Martti-nimeä on 1940–60-lukujen jälkeen kuultu kastemaljan äärellä varsin harvoin. Presidenttiys ei tuonut nimelle nostetta, eikä onnistunut Nobel-palkintokaan siivittämään nimeä suosituimpien nimien kaartiin. Katsaus väestörekisterikeskuksen tilastoihin kertoo, että Martti-nimen suosio on ollut 1990-luvun alusta samaa tasaista noin sadan vuosivauhtia. Se ei ole paljon 1940-60-lukujen tuhanteen verrattuna. Tarja Halosen presidenttikausi ei tuonut 1960-luvun hittinimelle nostetta, 2000-luvulla ensiparkaisunsa on päästänyt vain 40 Tarjaa. Sauli-nimen suhteenkin on ollut varsin hiljaista kuluvan vuosikymmenen aikana kastemaljojen äärellä.

Nimilaki jättää tilaa tulkinnoille. Suositus on, että jos harkitsee harvinaisen nimen antamista, sen lainmukaisuus kannattaa edeltä käsin varmistaa. Käytännössä nimilaki taitaa olla Suomen rikotuin laki. On yksittäisen papin tai viranomaisen harkinnassa, mikä nimi on äännerakenteen vastainen. Sen, minkä yksi hylkää, voi toinen hyväksyä. Perheen tausta sanelee myös paljon. Kansainvälisyys tuo nimiin oma värinsä.

Nimilaki kieltää antamasta vastakkaisen sukupuolen nimeä. Tästäkin on silti lukuisia poikkeuksia. On useita nimiä, joiden kantajiksi väestörekisteri kertoo sekä miehiä että naisia, kuten esimerkiksi Kaino ja Vieno.

Vuoden 2019 alussa tuli voimaan uusi etu- ja sukunimilaki. Lainmuutos muun muassa mahdollistaa nyt neljä etunimeä sekä runsaasti vaihtoehtoja avo- ja aviopuolisoiden sekä lasten sukunimen valintaan. Etunimiä on oltava vähintään yksi, mutta useampaa ei ole pakko antaa. Enimmäismäärä nousee kolmesta neljään. Kansainvälistyminen on tuonut mukanaan tilanteita, joissa sisaruksilla on jo käytössä neljä etunimeä, jotka on myönnetty jonkin toisen maan lainsäädännön mukaan.

Kolmen etunimen rajoitus ehti olla voimassa 73 vuotta. Se otettiin käytännön syistä ensimmäiseen etunimilakiin. Vaikka tuohon aikaan tavallisin tapa oli antaa lapselle yksi tai kaksi nimeä, oli niitä saatettu antaa huomattavasti enemmänkin. Klassinen esimerkki tästä on Ilmari Kiannon tyttären nimeksi mainittu Viena Karma Sirkka Salama Kesäheinä Saarenruusu Pikku-Hilkka, josta tosin väestötietojärjestelmään on kirjattu vain neljä ensimmäistä.

Kalenterissamme on kuitenkin nimiä, jotka ovat olleet säännöllisessä käytössä tasaiseen tahtiin yli sadan vuoden ajan. Vuonna 2009 syntyneiden lasten suosituimmat etunimet olivat Aino ja Veeti, jotka olivat äitini vanhempien nimet.

Aino on Elias Lönnrotin tunnetuksi tekemä nimi. Kalevalassa Joukahaisen sisar on perheen ainoa tyttö, “aino tyttö”. Almanakkaan nimi pääsi vuonna 1890 ensimmäisenä alkuperältään suomalaisena nimenä. Isoäitini kohdalla nimi oli enne: Aino jäi äitinsä ainoaksi lapseksi ja elikin vain 20 vuotta. Ainoja kastettiin varsinkin 1900–1930-luvuilla, mutta se on ollut käytössä sadan vuoden ajan ollen 2000-luvulla toisinaan tyttöjen suosikkinimikin. Viime vuonnakin Aino mahtui viiden suosituimman etunimen joukkoon.

1980-lukuun mennessä Veetin oli nimekseen saanut alle 100 poikalasta, nyt luku on yli 8000. Erikoista isovanhempieni nimissä oli, että heillä kummallakaan ei ollut muita nimiä kuin jo mainitut Aino ja Veeti. Heitä edeltävissä ja seuraavissa sukupolvissa nimiä on annettu jopa maksimimäärä.

Papeilla on ollut takavuosina nimihistoriassa nykyistä suurempi valta. Aino-mummoni äiti oli kasteessa saanut nimen Margareetta Elisabet, mutta hänen muuttaessaan maalle pappi oli ajatellut, että nimi oli mökin tytölle turhan herraskainen ja muutti nimen kirkonkirjoihin Reeta Liisaksi. Siihen oli Margareetalla tyytyminen, hän eli loppuelämänsä Liisana, koska ei voinut Reeta-nimeä sietää.

Mutta milloin alkavat uuden kierroksen esimerkiksi 1960-luvun hittinimet Pirjo, Päivi, Marjo, Tarja ja Minna? Tai Jarmo, Markku, Timo, Tuomo ja Jouni?

Vaikka Mörköhuuma on vallannut Suomen, väestörekisteristä ei vielä löydy yhtään Mörköä. Nollaluvun katoaminen tilastoista lienee vain ajan kysymys. Onhan Suomessa kastettu jo esimerkiksi Örkkejä, muutama Muumi, kaduillamme tepastelee satoja Myy -nimeä kantavia henkilöitä sekä mies -ja naispuolisia Mymmeleitä ja Nyytejä.

Etunimi onkin aikansa kuva, vaikka historia tuppaakin toistamaan itseään.

Lähteet:

Väestörekisteri

Anne Helttunen, Tuula Uusi-Hallila: Naisia nimittäin – kirjallisuutemme naishahmoja

Kiviniemi Eero: Rakkaan lapsen monet nimet

Patjas Liisa-Maria, Katleena Kortesuo: Uusi etunimikirja. Aadasta Äijöön

”– Nyt on menossa retroilun ja nostalgian aikakausi. Nimiä poimitaan menneiltä sukupolvilta. Päiväkodeissa kirmaavat Rauhat, Paavot, Onnit ja Helmit.”

MITÄ?