Minnesota-hoidossa päihderiippuvainen ei ole vastuussa sairastumisestaan, mutta hän on ehdottomasti vastuussa toipumisestaan

Toipuakseen päihderiippuvaisen ainoa vaihtoehto on täysin päihteetön elämä.

Teksti: Reetta Reinman

Joka kymmenes suomalainen on päihderiippuvainen, joka tarvitsisi hoitoa. Päihderiippuvaisuus koskettaa todella suurta joukkoa suomalaisia, kun ajattelee näiden joka kymmenennen lähipiiriä, pohtii Minnesota-Hoito Oy:ssä Lapualla toimiva päihdeperheterapeutti Ritva Lindberg .

Ritvan tie Minnesota-Hoidon työntekijäksi kulki hänen miehensä raitistumisen kautta. Hän on saanut koulutuksen työhönsä Minnesota-Hoito Oy:n koulutusten kautta.

– Mieheni hakeutui hoitoon vuonna 2002, hoitoon osallistui koko perheemme, Ritva kertoo.

Perheen pojat, tuolloin 23- ja 20-vuotiaat, osallistuivat läheisviikonloppuun. Ritva osallistui yhdessä miehensä kanssa myös intensiivijakson jälkeen 11 kuukautta kestävään jatkohoitoon.

Ritvan mies on ollut hoitoon hakeutumisestaan saakka raitis. Samalla vuonna 2002 myös Ritva jätti alkoholin käytön. Ritva on nyt 61-vuotias ja hänen miehensä 62-vuotias.

– Minulle alkoholi ei ole ollut koskaan riippuvaisuutta aiheuttava ongelma. Join harvoin, mutta vallankin nuorena silloin kun otin alkoholia, sitä tuli käytettyä niin että humalluin. Vähän vanhempana Italian matkalla löysin ”hienot valkkarit”, koti-Suomessakin oli saatava tiettyä valkkarimerkkiä. Minulla hienojen viinien maistelu päätyi usein humalatilaan, Ritva muistelee.

– Ero minun ja alkoholismia sairastavan mieheni välillä on siinä, että hän, jolla on sairauteen johtava, geneettinen taipumus riippuvaisuuteen, tarvitsi raitistuakseen hoitoa, minulle riitti päätös: En tarvitse alkoholia.

– Kaikkein olennaisin asia Minnesota-hoidon hoitokäsityksessä on juuri se, että alkoholismi on sairaus, korostaa Minnesota-Hoito Oy:n vuonna 1993 Lapualla aloittanut päihdeterapeutti Simo Seppelin.

– Minnesota-hoidossa alkoholismi on sellainen sairaus, minkälaiseksi sen määrittelee myös Amerikan Lääkäriliitto ja Maailman terveysjärjestö WHO: Alkoholismi on perinnöllinen, krooninen ja parantumaton, kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys, kertoo Seppelin.

Hän korostaa, että alkoholisti ei voi koskaan juoda kohtuullisesti: yksi on liikaa ja yksitoista on liian vähän.

Lääketiede on löytänyt poikkeavuuden alkoholismiin taipuvaisten elimistön kemiallisesta toiminnasta. Kroonisten alkoholistien aivoista on löytynyt ainetta, joka on läheistä sukua heroiinille: tetrahydroisoquinoliinia, THIQ:ta. Pistettäessä heroiinia elimistöön, se hajoaa ja muuttuu THIQ:ksi, joka on hyvin voimakas riippuvuutta aiheuttava aine. Toisen maailmansodan aikana THIQ:ta aiottiin käyttää kipulääkkeenä, mutta sen huomattiin oleva addiktoivampaa kuin morfiini, ja tiedemiesten piti luopua suunnitelmistaan.

Kun ihminen juo alkoholia, alkoholi muuttuu ensin myrkylliseksi asetaldehydiksi. Elimistö hankkiutuu eroon asetaldehydistä muuttamalla sen ensin etikkahapoksi ja sen jälkeen hiilidioksidiksi ja vedeksi, jotka poistuvat elimistöstä munuaisten ja keuhkojen kautta.

– Kun alkoholisti juo alkoholia, pieni määrä myrkyllistä asetaldehydia ei poistukaan elimistöstä, vaan menee aivoihin, jossa siitä monimutkaisen biokemiallisen prosessin seurauksena tulee THIQ:ta. Tätä prosessia ei tapahdu ihmisillä, jotka eivät sairasta alkoholismia, kun he käyttävät alkoholia, sanoo Simo Seppelin.

Hänen mielestään alkoholistien hoito ei Suomessa tule onnistumaan niin kauan, kun yhteiskunta ei ymmärrä, että alkoholismi on sairaus ja alkoholistien hoidosta vastaa sosiaalitoimi.

– Alkoholismi on sairaus, ja se pitää hoitaa kuten sairaudet hoidetaan, vaatii Seppelin.

Oulun yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan Minnesota-hoidossa Lapualla ja Hämeenkoskella toipumisprosentti on 93,1 %, mutta Suomen yhteiskunnan hoitomallissa noin 2 %. Vuosittain Minnesota-hoidon käy noin 250 päihderiippuvaista: alkoholisteja, huumeriippuvaisia, lääkeriippuvaisia ja sekakäyttäjiä. Suurimmalla osalla työnantaja tai hoitoon hakeutuva itse maksaa hoidon.

Valtaosa palaa hoidon jälkeen takaisin työelämään. Minnesota-hoidossa ollaan yhtäjaksoisesti vähintään 28 vuorokautta ja enintään 5 viikkoa. Hoitojaksoon kuuluu myös läheisviikonloppu.

Minnesota-hoidossa jatkoseuranta viikkotapaamisineen kestää 11 kuukautta. Intensiivihoitojakson aikana ollaan joka päivä 8 tuntia terapiassa. Muu aika päivästä on vertaisryhmätyöskentelyä: hoidossa olijat käyvät keskenään läpi omia elämäntilanteitaan.

Ritva Lindbergin mielestä Minnesota-hoidossa olennaisen tärkeää on se, että tähdätään ehdottomaan raittiuteen ja ollaan rehellisiä. Alkoholistin on tunnustettava itselleen ja läheisilleen, että hän sairastaa alkoholismia.

– Minnesota-hoito vapauttaa syyllisyydestä: Olen parantumattomasti sairas, ainoa keino sairauteni kurissa pitämisessä on ehdoton raittius.

Ritva korostaa hoitoon kuuluvan läheisviikonlopun usein hyvin käänteentekevää merkitystä tervehtymisen kannalta.

– Päihderiippuvaisuus on aina koko perheen sairaus. Koko perheen tulee ymmärtää, mitä hoidetaan eli hoidetaan sairautta. Sekä itse sairaan että koko perheen on vapauduttava syyllisyydestä: syyllistämisestä ja syyllistymisestä. Alkoholisti on mestari syyllistämään, juominen on aina toisten ja olosuhteiden syy! Ritva toteaa.

Läheisviikonloppu alkaa info-tilaisuudella, jossa kerrotaan päihderiippuvaisuudesta sairautena.

– Viikonlopun aikana käydään avoimesti ja rehellisesti läpi kaikkia niitä tunteita, joita päihderiippuvaisuus on perheessä aiheuttanut, kuten syyllisyyttä, vihaa ja häpeää. Yksi saattaa olla pahasta mielestä mykkä, toinen pelätä, kolmas vihata. Alkoholistiperheissä lapsista toinen saattaa muuttua hiljaiseksi, lähes näkymättömäksi. Toinen yrittää selviytyä heittäytymällä itse ongelmien tuottajaksi, Ritva toteaa.

– Läheisille tieto siitä, että alkoholismi on sairaus, on yleensä valtava helpotus: mies/vaimo, isä/äiti ei olekaan luuseri ja paska, vaan sairas, joka tarvitsee hoitoa, hän sanoo.

– Läheisviikonlopun aikana saadaan ammattilaisten ohjauksessa käsitellä ahdistumatta myös niitä kaikkia henkisen väkivallan muotoja, joita alkoholistiperheissä perheenjäsenten kesken usein vallitsee, kuten syyllistämistä, kiristämistä, alistamista ja halveksuntaa.

– Ei yksin riitä, että alkoholisti tervehtyy, koko perheen on tervehdyttävä; emme voi käyttäytyä kukaan enää kuten ennen, nyt meistä on tultava ”oikeita ihmisiä”, painottaa Ritva.

Läheiset pelkäävät, että raitistuminen ei kestä.

– Läheisten pelko siitä, että raittius ei kestä, on täysin ymmärrettävää. Luottamus kasvaa toisilla hitaammin, toisilla nopeammin.

Ritva Lindberg on kasvanut alkoholistiperheessä. Hänen isänsä oli raitis kolmikymppiseen saakka. Ritva oli 8-vuotias, kun isän juominen alkoi. Isä joi kirkasta viinaa ja oli humalapäissään väkivaltainen. Ritvan miehen alkoholin käyttö alkoi keskikaljan juomisella, hän oli humalassa mukava huumorimies.Pikku hiljaa tilanne karkasi käsistä, ja viimeiset viisi vuotta ennen miehen hakeutumista hoitoon perheen elämä oli Ritvan sanojen mukaan yhtä helvettiä.

– En pitkään aikaan tajunnut, että mieheni on alkoholisti. Usein on myös niin, että päihderiippuvaisuuden - kuten muidenkin riippuvaisuuksien - kohdalla käyttäytymismallit toistuvat. Alkoholistikodissa kasvanut ottaa usein alkoholistin puolisokseen; hänessä on jotain tuttua ja vääristynyttä turvallisuutta, Ritva pohdiskelee.

Lapsuudenkodissaan Ritvasta tuli ylisuorittava pikkuaikuinen, joka yritti keinolla millä hyvänsä pitää kaiken ”normaalina”.

– Näin kävi meilläkin. Vanhin poikamme oli vastuuntuntoinen sankarilapsi. Nuoremmalla oli viihdyttävän maskottipellen rooli. Hän yritti pelastaa tilanteita keventämällä tunnelmaa. Lapsuudenkodissani pikkuveljelläni oli tämä pellen rooli, Ritva kertoo.

Minnesota-hoidossa työskentelyn ohella myös kuvataiteilijan koulutuksen omaava Ritva toimii edelleen kuvataiteen opettajana, aiemmin hän opetti kuvaamataitoa myös yläasteella.

– Jos luokassa on parikymmentä oppilasta, niin vähintään kaksi heistä on alkoholistiperheestä. Tämän huomaa pikkuasioista: alkoholistiperheistä tulevat oppilaat eivät välttämättä räyhää ja käyttäydy huonosti, vaan he ovat ylisuorittajia, ulkoisesti pitää kaiken näyttää hyvältä, he eivät saa epäonnistua missään.

Ritva on onnellinen ja kiitollinen, että heidän poikansa eivät ole sairastuneet alkoholismiin.

– On tärkeä, että isän raitistumisen myötä he tiedostavat mahdollisen oman alttiuden. Tieto toivottavasti auttaa toimimaan toisin, harkitsemaan ja jättämään itsensä luokalle itseä vahingoittavista käyttäytymismalleista, mikäli niitä itsessään huomaa.

Ritvan mielestä kouluissa pitäisi kertoa jo alakouluikäisille avoimesti ja rehellisesti, millainen sairaus alkoholismi on ja miten siihen sairastumisen voisi välttää.

”– Minnesota-hoito vapauttaa syyllisyydestä: Olen parantumattomasti sairas, ainoa keino sairauteni kurissa pitämisessä on ehdoton raittius.”
”– Alkoholistikodissa kasvanut ottaa usein alkoholistin puolisokseen; hänessä on jotain tuttua ja vääristynyttä turvallisuutta.”