Mitä tapahtuu, kun happi ja liikunta yhdistetään toistensa kanssa?

Teksti: Reetta Reinman

Saksalainen professori ja lääketieteen tohtori Manfred von Ardenne (1907-1997) keksi 1960-luvun lopulla ratkaisun kudosten hapenpuutteeseen: jo yhden happiliikuntakerran jälkeen hapenkuljetus kudoksiin nousi 164 prosenttia.

Von Ardenne sai happiliikuntahoidolla hyviä tuloksia monien sairauksien hoidossa, esimerkiksi sydänkouristuksen, sydämen rytmihäiriöiden ja muiden sydänsairauksien, verenkiertohäiriöiden, turvotuksen, kakkostyypin diabeteksen, alkavan harmaakaihin sekä Menieren taudin hoidossa. Monet saivat apua myös muistin heikkouteen ja migreeniin.

Happiliikunnasta käytetään maailmalla nimeä EWOT eli Exercise With Oxygen Therapy.

Pekka Lahtinen Suomen Happituotteesta on harrastanut reilut kymmenen vuotta happiliikuntaa, ja perehtynyt sen vaikutuksiin eri asiantuntijakirjoitusten ja tutkimusten kautta.

– Kun normaalisti vain veren punasolujen hemoglobiini kuljettaa happea, lisähapen ja liikunnan yhdistäminen saa aikaan sen, että happea liukenee huomattavasti myös veriplasmaan, jonka kautta solujen hapensaanti lisääntyy. Vaikutus on samankaltainen kuin happipainekammiohoidossa, Lahtinen kertoo.

Hapenkuljetuksen tehostuminen näkyy usein happiliikuntatuokion jälkeen ihon punoituksena.

Happiliikunnassa poljetaan kuntopyörää tai juostaan juoksumatolla noin vartin verran ja samalla hengitetään happea erillisen laitteen kautta. Happiliikuntaa suositellaan harjoitettavan aluksi joka päivä 1-2 viikon ajan ja sen jälkeen 2-3 kertaa viikossa.

– Jokainen saa valita sopivan raskausasteen liikunnalle. Sykkeen ei kuitenkaan tulisi nousta yli 130-140 lyöntiin minuutissa, toteaa Lahtinen.

– Joidenkin asiantuntijoiden mielestä 5 litraa happea minuutissa on riittävä määrä, kun taas toisten mielestä 10 litraa happea minuutissa on sopiva kuntotulosten aikaansaamiseksi.

Hapen saannin tehostamiseksi happiliikuntasuorituksen aikana Lahtinen kehottaa käyttämään korkean konsentraation happimaskia, jonka avulla suurin osa hapesta tulee hengitetyksi, eikä mene harakoille.

Pekka Lahtisen Suomen Happituote (www.suomenhappituote.fi ) välittää tilauksesta NewLife Intensity -merkkistä happirikastinta, joka valmistaa happea 10 litraa minuutissa. Mukana laitteen kanssa tulee pari happimaskia sekä kostutuspullo, joka kostuttaa hengitettävän hapen miellyttäväksi. Laitteella on kolmen vuoden takuu, se maksaa noin 2300 euroa.

– Happiliikunnan uusin muoto on ns. LiveO2, jolloin happirikastimella ensin täytetään kankaasta valmistettu happisäiliö. Tämän tehokkaan menetelmän avulla happea on mahdollista hengittää tarpeen mukaan jopa 100 litraa minuutissa, Lahtinen kertoo.

Pekka Lahtisen mielestä lääketieteen tohtori Manfred von Ardennen tutkimukset happiliikunnan vaikutuksista ihmisen vanhenemiseen ovat kaikkien mielenkiintoisimmat. Ihmisen ikääntyessä happiosapaine veressä laskee. Happiosapainetta veressä laskevat myös muun muassa tupakointi, flunssa, isot leikkaukset, syöpähoidot sekä raskas fyysinen ja psyykkinen rasitus.

– Happiliikunta-menetelmän käyttö noin 15 vuoden ajan sai tohtori von Ardennen tutkimuksissa huomattavan eron ihmisen biologiseen ikään verrattuna kronologiseen ikään. Esimerkiksi 79-vuotiaan biologinen ikä oli vain 50-64 vuotta ja 70-vuotiaan biologinen ikä 40-55 vuotta mitattuna verenkiertojärjestelmän, ihon elastisuuden yms. tekijöiden perusteella. Happiliikunta hidasti vanhenemista 15-30 vuotta.

Virallinen, ns. koululääketiede suhtautuu happihoitoihin varauksellisesti.