Ahti ei palkitse, jos vapaa puristaa. Pitää ottaa rennosti, muistuttaa kalastusmatkalle lähtijöitä Eumer Finland Oy:n Olli Ojamo. Veljensä Jaakon kanssa omistavan kalastusyrityksen kautta he haluavat tarjota niin välineitä kuin elämyksiä onnistuneeseen kalastamiseen. Paikallisen hyvinvoinnin turvaaminen on tärkeä arvo veljesten yritystoiminnalle. On meistä itsestämme kiinni, pysyykö Merikarvialla valot päällä, he sanovat.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Jenni Rättyä

Merikarvialaiset Ojamon veljekset, 37-vuotias Jaakko ja 35-vuotias Olli ovat pikkupojista saakka olleet innokkaita kalamiehiä. Pikkupoikina veljekset sorvasivat putkiperhoja omaan kalastuskäyttöönsä, ja hieman myöhemmin kehittivät normaalilla virvelillä heitettävät painotetut heittoperhot.

Kalastamisen lisäksi myös yrittämisen palo on ollut Jaakossa ja Ollissa aina kova, kuten muissakin Ojamon perheen lapsissa: seitsemässä veljeksessä.

Yrittäjyys on verenperintöjä monitoimiyrittäjä-isältä, jolla on Merikarvialla Satakunnassa muun muassa Eumer-maansiirtofirma sekä LVI-alalle kupari- ja muoviputkiin messinkisiä liittimiä valmistava Merikarvian LVI-tuote Oy, jota nykyään jo luotsaavat perheen kolme vanhinta poikaa.

Jaakon ja Ollin yritys, vuonna 2007 perustettu Eumer Finland Oy kehittää, valmistaa ja maahantuo kalastustarvikkeita kalastuksen eri osa-alueille sekä järjestää kalastusmatkoja ja opastettuja kalastuskursseja, yritysten tyky-päiviä, kokouksia sekä monenlaisia muita erilaisia tilaisuuksia yrityksille ja yksityisille. Toiminta on ympärivuotista, myös kalastusmatkailu. Talvella pilkitään.

– Kalastusmatkoja ja -kursseja meillä saa valita merellä, Merikarvianjoella tai läheisellä järvellä. Meillä tavoittaa kaikki Suomen pääkalajit: ahvenen, hauen, kuhan ja taimenen. Myös kirjolohta istutetaan jokeen pyyntikokoisena, Olli Ojamo sanoo.

– Meillä on tässä samalla optimaaliset ja autenttiset mahdollisuudet testata itse valmistamiamme sekä maahantuomiamme kalastustarvikkeita ja -kalustoa sekä kalastusasuja. Esimerkiksi tänä kesänä eri tuotteiden testaustunteja on kertynyt oppaidemme ja asiakkaidemme kanssa yli 15 000, Olli kertoo.

– Kalastus- ja työhousuina olen testannut tänä kesänä Anar-ulkoiluvaatemalliston housuja. Ne ovat aivan päälliköt. Materiaali on laadukasta ja joustavaa. Pikkutarvikkeet pysyvät hyvin menossa mukana, koska vetoketjullisia taskuja on paljon. Pesussa housut eivät mene miksikään ja värit pysyvät hyvin, Olli sanoo.

Eumer Finland Oy valmistaa ja pakkaa Merikarvialla ja Kankaanpäässä osan kalastustarvikkeista. Osa tuotetaan suomalaisilta alihankkijoilta ja osa tuotannosta on maailmalla.

– Merikarvialla ja Kankaanpäässä teetämme kokoonpano- ja pakkaustyötä myös kolmessa työkeskuksessa, joissa oikein saa konkreettisesti tuntea tekemisen riemun, Olli iloitsee.

Eumer Finland Oy:n palkkalistoilla on suoraan 12 henkilöä.

Olli Ojamo iloitsee siitä, että Eumer tunnetaan innovatiivisena yrityksenä.

– Tästä kertoo muun muassa meidän Eumerin Spintube -heittoperhojemme kansainvälinen menestys. Neljänä vuonna Eumerin SpinTube -heittoperho on voittanut tuoteinnovatiivi-kilpailussa kolme kultaista ja yhden hopeamitalin Euroopan suurimmilla ammattilaismessuilla.

Eumer SpinTube-heittoperhot ovat Suomessa suunniteltuja ja käsityönä tehtyjä vieheitä hauen, ahvenen, kuhan, kirjolohen ja taimenen vapakalastukseen. Kyseisellä viehetyypillä kalastetaan yksinkertaisesti tavallisella virvelillä heittäen.

Yksi suosikki on myös Olli ja Jaakko Ojamon kehittämä Spintube Pike -haukiuistin hauen kalastamiseen kaislikosta ja lumpeikosta.

Oman tuotannon lisäksi Eumer Finland Oy maahantuo ja myy kansainvälisesti tunnettuja kalastusbrändejä, kuten Airflon, Neron ja Mikadon välineitä ja tarvikkeita.

Yrityksen valmistamia tai maahantuomia tuotteita ostavat asiakkaat ovat kotimaisia ja kansainvälisiä kalastusalan toimijoita ja tukkureita, joita palvellaan päätoimipisteestä Merikarvialta. Yksi Eumerin tuotteiden jälleenmyyjistä on Kärkkäinen.

Eumer vie tuotteitaan yli 20 maahan.

Kalastusmatkailu- ja kalastuskurssiasiakkaat ovat pääsääntöisesti suomalaisia, mutta tulijoita olisi Kiinasta saakka. Ja kiinnostuneita Kiinassa riittää, vallankin kun Olli ja Jaakko Ojamon järjestämistä kalastusmatkoista Kiinan television tekemän ohjelman näki edelliskesänä yli 90 miljoonaa kiinalaista.

Merikarvianjoella on sahattu aina. Koskissa on riittänyt vesivoimaa, ja esimerkiksi kauppaneuvos Antti Ahlströmin (1827–1896) menestys on alkanut juuri Merikarvianjoen koskista. Hän loi uransa talouden voimakkaan liberalisoinnin aikana, jolloin sahatavaran kaupasta tuli Suomen elinkeinoelämän selkäranka.

Vuonna 2006 yksi entistä Merikarvianjoen yli satavuotiaista sahoista tuli myyntiin. Ojamon veljekset ostivat sen.

Merikarviajoen päällä osittain olevasta päärakennuksesta he remontoivat jokihotellin, jossa on majoituskapasiteettia 20 henkilölle. Samalla tontilla Eumer Fishing Centerissä on kalastustarvikkeiden tuotantotiloja sekä tehtaanmyymälä. Ne he ovat rakentaneet itse paikan ostettuaan.

Huhtikuussa 2008 Eumerin käyttöön ostettiin rantatontti meren rannalta noin 5 kilometrin päästä jokihotellista. Rantatontille on rakennettu kokous-majoitus-saunatila isoine terasseineen sekä kalastusveneille ja tarvikkeille kuin myös SUP-laudoille säilytystilat. Rakennusoikeutta on vielä jäljellä, ja laajennussuunnitelmia myös.

Jokihotellin ohella merenrantarakennuksessa voi pieni porukka yöpyä.

– Kaiken kaikkiaan Merikarvialta järjestyy majoituskapasiteettia 650 vuodenpaikan verran. Merikarvian kunta on hyvin yrittäjäystävällinen. Olemme esimerkiksi saaneet vuokrata kesäaikaan kunnan tiloja yritysryhmiemme käyttöön, Olli Ojamo kertoo.

Merikarvian kunnassa asuu reilut 3 100 henkilöä. Vapaa-ajan asuntoja Merikarvialla on noin 1700. Kunnan pinta-ala on 1 246,22 neliökilometriä, josta 4,60 neliökilometriä on sisävesiä ja 795,50 merialueita. Merikarvian naapurikunnat ovat Isojoki, Kristiinankaupunki, Pomarkku, Pori ja Siikainen.

Kalastusmatkailua ja kalastuskursseja varten Eumer Finlandilla on kolme kalastusvenettä. Kalastamaan pääsee kerrallaan jopa 20 henkilöä. Kädestä pitäen opetetaan kaikki aina vieheen heitosta kalan fileeraamiseen saakka. Kalat pysyvät elossa ja siten tuoreina koko kalastuspäivän ajan, sillä kalastusveneissä on kiertovesipumpulla varustetut sumput, joissa saaliiksi saaduilla kaloilla on sekä vettä että happea.

Koulutettuja kalastusoppaita on Ollin ja Jaakon lisäksi kaksi vakituista: Ville ja Harri. Harri Lundelin palkittiin keväällä 2019 Vuoden kalastusoppaaksi Helsingissä.

Kalastamaan mennään Trackerin veneellä. Amerikkalainen vene on tehty alunperin alligaattorisafarille matalaan heinikkoon.

Humminbirdin kaikuluotain näyttää pohjan muodot ja kalaparvien sijainnin.

– Tiesittekö muuten, että kalalokkiparvi on luonnon paras kaikuluotain. Syömässä olevat isommat kalat ajavat pikkukalaparven pintaan ja lokit napsivat pikkukaloja ylhäältä käsin. Veneellä viereen ja viehettä veteen, niin alkaa kala ottamaan, kertoilee Olli Ojamo Kärkkäisen markkinointitiimin väelle, joka haki virtaa syksyyn ja uusia ideoita työhön kick off -päivillä Eumer Fishing Centerissä - ja sai nauttia myös kalastusreissusta.

Pääosin Merikarvian vesillä: merellä, joella ja järvellä kalastetaan nykyään vapaa-ajan iloksi. Ammattikalastajia on jäljellä kymmenkunta.

– Kalamäärät ovat kääntyneet selvään nousuun ja vesistöjen laatu parantunut, kun kolmisen vuotta sitten saimme Merikarvialta häädettyä pois ylisuureksi paisunutta merimetsokantaa, Olli toteaa.

Hänen mielestään paras ruokakala on ahvenesta on 0.3-0.5 kilon ja hauesta 1-3 kilon kokoinen.

– Isot kalat pitää mielestäni päästää takaisin vesistöön. Ne ovat onnistuneen kudun ja suvunjatkon kannalta parhaimpia. Mitä isompi kala, sitä suuremmat mätimunat ja sitä vahvemmat ja nopeakasvuisemmat jälkeläiset.

Osa Eumer Finlandin kalastusmatkailuasiakkaista – vallankin keskieurooppalaisista – harrastaa urheilukalastamista, eli saaliiksi saadun kalan kanssa otetaan kuva ja sitten se päästetään takaisin vesistöön.

Osa asiakkaista haluaa viedä muutamat ruokakalat kotiin asti.

– Itse pyydetty kala maistuu aina parhaimmalta!

”– Kalalokkiparvi on luonnon paras kaikuluotain. ”
”– Kuitusiimasakset ovat kalastajan yksi tärkeimmistä välineistä.”
”– Merikarvian kunta on hyvin yrittäjäystävällinen. ”
”– Nykyveneissä ankkuri painuu kaukosäätimen avulla automaattisesti pohjaan. Näin veneilijä ei riko olkapäitään.”
”– Kalastus- ja työhousuina olen testannut tänä kesänä Anar-ulkoiluvaatemalliston housuja. Ne ovat aivan päälliköt.”