Kaikki Hukka Designin tuotteet valmistetaan Pohjois-Karjalasta louhitusta yli 2,8 miljardin vuoden ikäisestä vuolukivestä.

Teksti: Reetta Reinman

Kun esi-isämme ja -äitimme vaelsivat nykyisen Suomen alueelle, he alkoivat käyttää vuolukiveä tulisijoihin, ruuanlaittovälineisiin sekä uskonnollisiin esineisiin. Vuolukiveä käytettiin vuosituhansia, mutta teollisen vallankumouksen jälkeen taianomaisen kiven mahti oli unohtua. Padat ja pannut vaihtuivat metallisiin.

Onneksi vuolukivi ei jäänyt täysin unholaan. Sen henkiinherättäminen vain vaati tarpeeksi visionäärisen ihmisen, jolla oli ripaus luolamiestä veressään. Jokke Ahti, alkujaan myyntimies, näki Pohjois-Karjalaan tullessaan, että vuolukivessä on taikaa ja siitä voidaan tehdä muutakin, kuin tulisijoja. Miehen intuitio oli kohdallaan. Yli 30 vuodessa hänen perustamansa Hukka Design Oy on kasvanut vaatimattomasta alustaan maailman johtavaksi pienten vuolukiviesineiden valmistajaksi.

– Pienestä hoilolalaisesta hirsimökistä Pohjois-Karjalasta, Venäjän rajalta alkanut yrityksemme on kasvanut alansa edelläkävijäksi: nykyaikaiseksi vuolukiviesineiden valmistajaksi, joka käyttää tuotannossa uusinta teknologiaa. Tuotamme yli 100 000 esinettä vuosittain. Koska toimimme hyvin erikoistuneella alalla, kehitämme ja jopa valmistamme laitteita ja teknologiaa vuolukiviesineiden valmistamiseen itse, kertoo toimitusjohtaja Seppo Raijas .

Hukka Design Oy valmistaa ja myy vuolukivituotteita hyvinvointiin, saunomiseen, ruuanlaittoon ja lahjoiksi. Kaikki Hukka Designin tuotteet valmistetaan Pohjois-Karjalasta louhitusta, yli 2,8 miljardin vuoden ikäisestä vuolukivestä.

– Ostamme kaiken käyttämämme vuolukiven Tulikivi OYJ:ltä, joka louhii kiven kalliosta ja sahaa sen meidän tuotantoomme sopiviksi aihioiksi, Raijas kertoo.

Tuotteet valmistetaan Hukka Desingnin omassa tehtaassa Tuupovaarassa, Pohjois-Karjalassa.

– Työllistämme tällä hetkellä kahdeksan ihmistä; ja haemme kasvua koko ajan, sanoo toimitusjohtaja Raijas.

– Olemme juuri käynnistämässä paikallisen ELY-keskuksen hyvällä tuella investointiohjelmaa, jolla monipuolistetaan tuotantokapasiteettiamme, hän kertoo yrityksen tulevista investoinneista..

Hukka Design Oy:n myynnistä lähes 90 % tulee viennistä. Suurimmat vientimaat ovat USA, Japani, Ranska ja Saksa. Uusimmat vientimaat ovat Peru ja Taiwan.

– Nopeinta kasvu on tällä hetkellä Aasiassa, jossa on menossa todellinen Suomi-buumi, lähes kaikkea suomalaista arvostetaan todella paljon, Raijas kertoo.

Hukka Design Oy:n tuotteiden suunnittelijat ovat suomalaisia eräihmisiä, jotka nauttivat Järvi- ja Vaara-Suomen kauniista luonnosta monin tavoin, muun muassa metsästäen ja kalastaen. Ideat uusiin tuotteisiin ammennetaan usein luonnosta.

– Emme tarvitse ison kaupungin ruuhkia, valoja ja melua suunnittelutyöhömme. Vuolukiven 2,8 miljardia vuotta vanha historia tekee siitä taianomaisen ja arvokkaan materiaalin. Sitä ei voi hoputtaa, eikä pakottaa. On nähtävä kiven henki ja kunnioitettava sitä. Vihreät metsät, siniset järvet, luonnon myyttinen hiljaisuus sekä satunnainen susihukan ulvonta ovat inspiraation lähteemme, suunnittelijat kertovat.

– Tuotantoomme sopiva laitteisto on tietenkin meille merkittävä etu, mutta menestyksemme varsinainen salaisuus piilee henkilöstössämme, korostaa toimitusjohtaja Raijas.

– Lähes kaikki ammattilaisemme ovat työskennelleet alalla jo yli 20 vuotta, jotkut pidempäänkin. Hukkalaiset ovat oikeita pitkän linjan ammattilaisia, jotka ovat ylpeitä työstään. Jokikisen Hukka-tuotteen laatu on osoitus siitä. Me pidämme lupauksemme, kuten suomalaisuuteen kuuluu, Raijas vakuuttaa.

Hukka Desig -laatu on huomioitu myös ulkomailla. Yritys voitti 1. palkinnon ”Home Style” -kategoriassa Interior Lifestyle China -messuilla Shanghaissa 2018.

Hukka Design Oy:n tuotteita on Kärkkäisen valikoimissa.

”– Nopeinta kasvu on tällä hetkellä Aasiassa, jossa on menossa todellinen Suomi-buumi.”