Joulukorttiaskarteluihin on tänä vuonna tarjolla runsaasti myös sinisen eri sävyjä.

Teksti: Reetta Reinman

Orimattilalaisen Heini Prittisen sukulaiset ja ystävät saavat joka joulu nauttia Heinin itse tekemistä joulukorteista.

– Lapsen myötä joulukorteissani on viime vuosina ollut lapsesta valokuva, mutta aina jotain itse tehtyä kortteihin askartelen, 4-vuotiaan pojan Heini-äiti kertoo.

Viime jouluna kortit kuvattiin metsässä. Teemana korteissa oli talvinen metsä ja kuusi koristeltu jouluiseksi.

Heini työskentelee Kärkkäisen Lahden tavaratalon kodintekstiili- ja sisustusosastolla. Orimattilasta kotoisin oleva, 38-vuotias Heini on ollut töissä Lahden Kärkkäisellä tavaratalon avaamisesta saakka eli reilut kymmenen vuotta.

– Tänä jouluna sisustuksessa on paljon perinteisten joulun värien: punaisen, vihreän, valkoisen ja kullan, ohella vaaleita sävyjä, esimerkiksi vaaleanpunaista ja vaaleansinistä sekä helmenharmaata. Myös korttiaskarteluihin on tarjolla runsaasti sinisen eri sävyjä. Lisäksi luonnonläheisyys näkyy korttimateriaalien värivaihtoehdoissa, Heini kertoo.

Itse hän sanoo suosivansa perinteisiä joulun värejä.

– Joulun väri on punainen, kiteyttää Heini.

Myös Heinin perheen koti koristellaan jouluksi perinteisesti ja perinteisin värein.

– Vaihdan aina jouluksi joulumatot lattiaan ja jouluverhot ikkunoihin. Kynttelikkö pitää olla sekä tietysti joulukuusi.

Joulukuusen hakeminen ja koristelu on perheen miesväen hommia eli Heinin miehen ja heidän 4-vuotiaan pojan. Joulukuusi saa heillä perinteisen koristelun: palloja ja nauhoja. Jossain palloissa on myös pojasta vauvana otettuja valokuvia, esimerkiksi hänen kätensä kuvia joulupalloihin painettuna.

Itse leivotut joulutortut ja -piparit tuovat jouluisen tuoksun kotiin. Varsinaiselle jouluaterialle perhe menee kummankin vanhempien luokse vuorojouluin.

Joulukorttitarpeet itse askartelemiinsa kortteihin Heini hankkii Kärkkäisen Lahden tavaratalon kirjaosastolta, jossa on laaja valikoima muun muassa korttipohjia, papereita ja jouluisia kirjekuoria sekä erilaisia koristeita, kuten esimerkiksi askartelukuvioita, pitsejä, nauhoja ja nappeja sekä valmiita toivotuksia. Paljon on myös liimattavia ”timantteja” ja helmiä. Joulukorteissa koristeissa mielikuvitus ja luovuus saavat kukkia.

– Nykyään joulukorttiaskartelu on hyvin monipuolista, koska kortteihin sopivia valmiita materiaaleja on niin runsaasti, Heini toteaa.

Moni tuo myös luonnon mukaan jouluaskarteluihin, esimerkiksi sammaleen, jäkälän ja käpyjen kautta.

Lahden Kärkkäisen kirjaosastolla on mallikorttikansio, jossa on Heinin tekemiä joulukortteja. Kansiosta selaamalla asiakkaat saavat vinkkejä omaan korttiaskarteluunsa.

”– Vaihdan aina jouluksi joulumatot lattiaan ja jouluverhot ikkunoihin. Kynttelikkö pitää olla sekä tietysti joulukuusi.”
JOULUPUKIN OSOITE

Joulupukki

Joulupukin Pääposti

Tähtikuja 1

96930 Napapiiri

Ensimmäinen tunnettu joulukortti painettiin vuonna 1843 Lontoossa.

Suomessa posti sai joulukortin kuljetettavakseen ensi kerran vuonna 1871.

Kotimaan joulukortit lähetät edullisemmin 1,10 euron postin ikimerkillä viimeistään 11.12.2019.

Ikimerkkejä voi käyttää myös ensi jouluna.