Oma toimitila monipuolistaa Keski-Suomen ajokoirayhdistyksen tapahtumatarjontaa

Keski-Suomen ajokoirayhdistys järjesti marraskuun toisena viikonloppuna suomenajokoirien Kilpa-ottelun vuoden 2019 Ajokuninkuudesta. Anar-metsästysliivit olivat kiitetty varuste, että toimitsijat pysyivät räntäsateisessa ja tuulisessa säässä toimintakykyisinä. Liivit yhdistys hankki Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalosta. Kärkkäinen tuli hinnassa mukavasti vastaan.

Teksti: Reetta Reinman

Keski-Suomen ajokoirayhdistyksen hallituksen jäsen Katri Toivola nauttii suuresti, kun hän pääsee hektisen asiakaspalvelutyön vastapainoksi jänismetsälle suomenajokoiransa, Kotirinteen Messin kanssa. Messi on 7-vuotias uroskoira.

Katri asuu Laukaassa. Hänen metsästysseuransa käyttämiä metsästysmaita halkoo nelostie, ja parhaillaan on Tikkakosken kohdalla menossa nelostien levennystyömaa.

– Nelostie kovan liikenteen vuoksi käymme Messin kanssa jänismetsällä myös ”laajemmilla salomailla”, kuten Savon suunnalla Rautalammilla sekä Kolari-Kittilä -seuduilla Lapissa ja Kainuussakin.

Jahdissa olon lisäksi Katri ajattaa Messiä ja treenaa sen kanssa runsaasti. Metsästyskoira on hänen mielestään kuin maratoonari. Metsällä se juoksee kerrallaan jopa 70 kilometrin matkoja. Kunto pitää olla korkealla, lihakset ja käpälät vahvat, mutta rennot, ravinnon laadukasta ja palautumisen riittävää. Koiran täytyy saada myös levätä tarpeeksi.

Messin ravinnossa Katri panostaa laatuun. Hän suosii raakaravintoa. Sen lisäksi Messi saa laadukkaita kuivanappuloita sekä aika ajoin vitamiinikuureja.

Katrilla on ollut yli 28 vuotta ajokoira.

– Metsästyskoirana ajokoira on järkevä ja itsenäinen. Sillä on vahva ajovietti, oikein hinku metsään. Suomenajokoira on myös miellyttävä seurakoirana eli kaiken kaikkiaan hyvä tupakoira, Katri luonnehtii.

Jänisjahdin lisäksi Katri ja Messi osallistuvat silloin tällöin rusakkojahtiin, josta sovitaan erikseen maanviljelijöiden kanssa.

– Rusakot rikkovat pelloilla olevia pyöröpaaleja. Rikkoontuneen pyöräpaalin tuorerehu on käyttökelvotonta. Siksi rusakkojen metsästäminen on tärkeää maanviljelijöille.

Kettumetsällä Katri ei kulje omalla koirallaan, mutta kaverien kettuverisillä koirilla kyllä. Metsästyskoirina ajokoiria on kahta linjaa: kettu- ja jänislinjaisia. Jotkut ajavat myös karhua ja ilvestä.

Vuonna 1967 perustettuun Keski-Suomen ajokoirayhdistykseen kuuluu tätä nykyä noin 260 jäsentä. Jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa. Lisäksi yhdistyksellä on ainaisjäseniä, jotka maksavat kerralla 10 vuoden jäsenmaksun. Ainaisjäsenmaksu on 200 euroa.

– Ainaisjäsenten hankintaan panostimme erityisesti silloin, kun ostimme 1990-luvun puolivälissä oman toimitilan Uuraisilta. Rahoitimme hankinnan ainaisjäsenmaksuilla, lisäksi otimme pankkilainaa, Katri kertoo.

Uuraisilta Keski-Suomen ajokoirayhdistys osti tyhjilleen jääneen maatilan, Oikarin tilan. Sen rakennuskantaan kuuluu kaksi asuinrakennusta, kylmillään oleva aitta sekä hevostalli. Tontti on noin kahden hehtaarin kokonainen.

– Hevostallista remontoimme juhlatilan, ja rakensimme sinne myös majoitushuoneita.

Majoituskapasiteettia on 70 hengelle, kerrallaan mahtuu majoittumaan parikymmentä koiraa.

– Oma toimitila on merkittävä, kun järjestämme erilaisia tapahtumia, isoja arvo-otteluita ja koiranäyttelyitä. Osanottajille on mukava, kun saa yöpyä tapahtumapaikalla. Se tuo laatua toimintaan, ja samalla saa tavata rauhassa toiminnan ympärillä olevien samanhenkisten ihmisten kanssa.

Oman toimitilan ylläpitäminen on yhdistykselle merkittävä panostus, etenkin lämmitys- ja sähkökulut nousevat useiden satojen neliön tiloissa korkeiksi. Kaikki toiminta pyörii talkoovoimin.

– Ja nykyään talkooväen saaminen ottaa lujille, Katri harmittelee.

Oikarin tilaa myös vuokrataan ulkopuolisille erilaisten tapahtumien järjestämistä varten.

– Esimerkiksi erilaiset koiraporukat ovat mukavasti löytäneet toimitilamme tapahtumilleen, iloitsee Katri.

Keski-Suomen ajokoirayhdistys osoitti viikonvaihteessa 9.-10.11.2019 osaamisensa tapahtumajärjestäjänä. Uuraisilla Oikarin tilalla järjestettiin suomenajokoirien Kilpa-ottelu vuoden 2019 Ajokuninkuudesta.

Kilpa-ottelun Ajokuninkuuden 2019 voitti Vaasan kennelpiiriä edustanut Krister Sundholmin omistama, 3,5-vuotias narttu Lillsand Berta.

Kilpailupäivien päätteeksi ylituomari Mika Elgland ja varaylituomari Kari Syrjälä kävivät kilpailijoiden suoritukset läpi yhdessä tuomareiden ja koiranohjaajien kanssa. Lopputuloksissa huomioitiin molempien päivien suoritukset. Lillsand Bertan loppupisteet olivat 152.92 ja toiseksi tulleen Kotirinteen Irmelin pisteet 130,13. Kolmanneksi sijoittui Piernamäen Loikkari pistein 121,21.

Tämän vuoden Kilpa-ottelu oli järjestyksessään 79.:säs. Suomenajokoirien Kilpa on vanhin kolmesta Kennelliiton kotimaisten rotujen ottelusta. Kilpa-ottelu on järjestetty vuodesta 1937 alkaen. Koirat valikoituvat otteluun neljästä lohkosta (etelä, itä, länsi ja pohja) karsintojen kautta. Edellisvuoden voittaja on automaattisesti puolustamassa titteliään.

– Sääolosuhteet olivat tällä kertaa ankarat. Perjantain ja lauantain välisenä yönä satoi viisi senttiä lunta. Lauantaina eli ensimmäisenä kilpailupäivänä taivaalta tuli vettä ja räntää. Ajo-olosuhteet olivat koirille vaikeat. Tuollaisessa säässä koira ei välttämättä saa lainkaan jänisvainua. Sunnuntaina oli jo sitten mukavampi ajosää, Katri kertoo.

Kilpa-ottelun maastot eri puolilla Keski-Suomea saivat ylituomarilta kehuja. Jäniskanta oli hyvä, ulkoisia häiriöitä ei ollut – kiitos metsästysseuroille. Ja mikä tärkeintä, kilpamaastot olivat kaukana isoista autoteistä, joten ei ollut vaaraa, että koirat juoksevat tielle.

– Oman haasteensa alkutalven kilpailuissa tuo maastossa olevat monet pikkujärvet, jotka eivät ole vielä kunnolla jäässä. Ohut jää merkitsee koiralle hukkumisvaaraa. Onneksi marraskuun kilpailussa säästyimme haavereilta, toteaa Katri.

Marraskuun Kilpa-ottelussa järjestelyistä vastanneen Keski-Suomen ajokoirayhdistyksen jäsenet näkyivät ja pysyivät maastossa lämpiminä pukeutuneina Anar Dorvu -metsästysliiveihin, jotka he hankkivat mukavaan hintaan Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalosta.

– Kärkkäinen tuli hienosti hinnassa yhdistystämme vastaan, olemme siitä todella kiitollisia. Anar Dorvu -metsästysliivit olivat äärimmäisen miellyttävät päällä ja erittäin toiminnalliset, Katri toteaa.

Anar Dorvu on turvaoranssi-camokuviolla varustettu metsästysliivi, jonka materiaali on vettä ja tuulta pitävää. Liivissä on runsaasti vetoketjullisia taskuja sekä oikealla puolella radiopuhelintasku painonapilla ja antennipidikkeellä.

Yksi Keski-Suomen ajokoirayhdistyksen Uuraisilla Oikarin tilalla järjestämä kiitetty tapahtuma yksinomaan ajokoiraharrastajanaisille suunnattu kilpa-ottelu. Ensimmäisen naisten kilvan yhdistys järjesti vuonna 1998. Tänä vuonna 23.11. miteltiin järjestyksessään 22. Naisten Kilpa.

– Tapahtumassa kaikki, niin kilpailijat, järjestäjät kuin tuomaritkin ovat naisia. Ajokoirissa saa olla myös uroskoiria!

– Rento ja mukava tapahtuma kerää tuttua porukkaa, monista on tullut vuosien varrella hyviä ystäviä, sanoo Katri.

”– Metsästyskoirana ajokoira on järkevä ja itsenäinen. Sillä on vahva ajovietti, oikein hinku metsään.”