Monica ja Päivi palkittiin aktiivisesta treenaamisesta Jarkon Tallissa

Ylivieskan Kärkkäisen henkilökunta sai työantajaltaan hyvän kunnon lahjan.

Jokaiselle Jarkon Talli -kuntosaliohjelmaan sitoutuneelle laadittiin yksilölliset

harjoitusohjelmat. Työnantaja tarjosi myös treenitilat. Ensimmäisen kauden kaksi

aktiivisinta treenaajaa olivat Monica Pelkonen ja Päivi Rättyä

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Marjo Törnberg

Viime vuoden lokakuussa startanneeseen, puoli vuotta kestäneeseen Jarkon Talli -kuntosalihankkeeseen osallistui kolmisenkymmentä Ylivieskan Kärkkäisen työntekijää. Jarkon Talli - kuntosalihankkeen vetäjänä ja päävalmentajana toimi maailmanmestaruustasolla menestynyt, ylivieskalainen voimanostaja Jarkko Perttula , joka työskentelee Ylivieskan Kärkkäisellä vahtimestarina.

Hankkeeseen osallistuminen oli henkilökunnalle vapaaehtoista. Kaikki toiminta tapahtui työajan ulkopuolella.

Jarkon kullekin yksilöllisesti laatima harjoitusohjelma oli Kärkkäisen työntekijöille ilmainen, samoin paikallisessa kuntokeskuksessa tehty kehonkoostumusmittaus ja sen analysointi. Työnantaja tarjosi tiloissaan myös ilmaisen kuntosalin käytön.

Hanke jatkuu tänä syksynä.

Selkä voimistui, ryhti suoristui

Monica Pelkosen itselleen asettamat tavoitteet ylittivät Jarkon Tallin -kuntosaliohjelman myötä hänen odotuksensa.

– Minulla oli tavoitteena saada selkään voimaa ja liikkuvuutta, jotta pääsisin eroon pikku hiljaa pahentuneista selkä- ja hartiakivuista. Olkapääni olivat alkaneet painua eteenpäin, ja samalla ryhti huonontua. Molemmat tavoitteeni toteutuivat: Selkä voimistui ja ryhti oikeni, selkä- ja hartiakivut ovat poissa, Monica iloitsee.

Kuntosaliharjoittelua hän on jatkanut säännöllisesti, vaikka Jarkon Tallin ensimmäinen kausi onkin ohi.

32-vuotias Monica on lapsuudesta saakka liikkunut paljon. Lapsena ja nuorena hän harrasti uintia myös kilpatasolla, mutta istuva päätetyö etukumarassa asennossa pääsee tekemään tihutöitään myös paljon liikkuvan selän ja olkapäiden lihaksistoon.

Monica työskentelee kassa/infotyöntekijänä Kärkkäisen Ylivieskan tavaratalossa sekä lisäksi asiakaspalvelussa tavaratalon Palvelukeskuksessa.

– Kuntosalilla olen käynyt satunnaisesti. Työnantajan tarjoama Jarkon Talli tuli hyvään saumaan. Sain siitä oivallisen ponnahduslaudan aloittaa säännöllisen kuntosaliharjoittelun.

Jarkon Monicalle tekemässä neljän treenikerran kuntosaliohjelmassa oli kolme harjoituskertaa kohdennetusti Monican erityistreeniä kaipaaville kehon osille eli hartioihin, olkapäihin ja yläselkään sekä asennon ja ryhdin lähtöpaikkaan eli keskivartaloon. Yksi treenikerta keskittyi kehon kokonaisvaltaiseen vahvistamiseen. Siinä oli runsaasti muun muassa maastavetoa.

– Jarkon tekemä ohjelma toimi hyvin. Kerran päivitimme sitä.

Pahimpaan korona-aikaan, kun Kärkkäisen henkilökunnan kuntosali oli suljettu, Monica harjoitteli kotona muun muassa käsipainojen ja jumppakuminauhan avulla.

Jarkon Talliin saakka Monica on ollut sitä mieltä, että kuntosalilla on tehokkaampaa ja turvallisempaa treenata laitteissa. Nyt hän on toista mieltä.

– Vapailla painoilla saa aivan mielettömän tehokkaan harjoituksen, ja omat lihakset pääsevät todella töihin.

Kehonhuolloksi Monica tekee huolellisen venyttelyn kaksi tuntia kunkin kuntosalitreenikerran jälkeen.

– Käyn myös säännöllisesti hierojalla, tosin korona-aikana tuli käytyä selvästi vähemmän ja kehossa sen huomaa.

– Hyvää palauttavaa harjoittelua ja samalla peruskunnon ylläpitoa ovat myös reippaat juoksulenkit ulkoilmassa sekä uinti.

Sievissä, jossa Monica perheineen asuu, ei ole uimahallia. Uimassa hän käy Ylivieskassa tai Nivalassa.

– Erinomaista sekä kropan että mielen palauttajaa ovat rentouttavat ulkoilut yhdessä mieheni ja 4-vuotiaan poikamme kanssa.

Monica ei Jarkon Tallin ”ensimmäisellä tuotantokaudella” pyytänyt Jarkkoa tekemään hänelle ruokavalio-ohjelmaa.

– Toisella kyllä, mikäli sille pääsen.

Monica syö puhtaista raaka-aineista valmistamaansa peruskotiruokaa. Kalaa heillä syödään paljon. Ruokavaliota hän täydentää monivitamiinilla ja lihaksia rentouttavalla magnesiumilla. Treenin ohella hän käyttää Leaderin heraproteiinijauheita sekä massanlisäyksen että palautumisen tukena.

Huikeaa kehitystä!

Päivi Rättyä on tyytyväinen, että lähti mukaan Jarkon Talli -kuntosalihankkeeseen.

– Halusin henkilökohtaisempaa ohjausta lihasmassan lisäykseen ja liikkeiden tekniikoihin. Motivoiva Jarkon Talli tuli oikein sopivaan saumaan. Onnistuin sen myötä tavoitteissani.

Selkävaivat ovat kiusanneet Päiviä vuosikaudet. Ne olleet osaltaan esteenä, ettei hän ole uskaltanut lähteä salitreenissään nostamaan isompia painoja.

– Sain Jarkolta loistavia tekniikkavinkkejä isojen painojen nostamiseen selkäystävällisesti. Kehitykseni on ollut suorastaan huimaa!

Tärkeimmiksi selkää ja koko kroppaa voimistaviksi lihaskuntoliikkeikseen Päivi nostaa kyykyn ja maastavedon.

Päivi on ollut lapsensa saakka aktiivinen liikkuja.

– Lasten myötä liikunta jäi vähän taka-alalle, mutta kolmisentoista vuotta sitten, kun kolmas tyttömme alkoi olla kävelyiässä, liikunta taas palasi elämääni, ja on pysynyt.

45-vuotiaalla Päivillä on kolme tyttöä: 21-, 19- ja 14-vuotiaat.

Oulussa syntynyt Päivi asuu perheineen Ylivieskassa. Kaksi vanhinta tytärtä asuvat jo omillaan. Ylivieskan Kärkkäisellä Päivi on ollut töissä vuodesta 2005. Tätä nykyä hän palvelee urheilupukeutumisen osastolla myyjänä.

Jarkko Perttulaa Päivi kiittää asiantuntevaksi ja kannustavaksi ohjaajaksi.

– Hän neuvoi selkeän, juuri minun tarpeisiini räätälöidyn harjoitusohjelman, ja katsoi alussa, että teen liikkeet varmasti oikein. Siitä oli helppo jatkaa omatoimista salitreeniä.

– Pahimpana korona-aikana kun kuntosalit oli suljettu, Jarkko teki minulle kolmiosaisen kotiharjoitteluohjelman, joka toimi erinomaisesti. Välineinä käytin kotona esimerkiksi kahvakuulaa, käsipainoja, nilkkapainoja, jumppakuminauhaa ja jumppapalloa.

Säännöllinen lenkkeily ja arkiaktiivisuus tukivat kuntosaliharjoittelua. Päivi kulkee suuntaansa kahden kilometrin työmatkat kesät talvet polkupyörällä.

– Pyörä lähtee aina käyntiin, oli 30 astetta pakkasta tai lämmintä!

Askelmittarin laskemia askeleita Päiville kertyy kahdeksan tunnin työpäivän aikana 14 000:sta jopa 30 000:teen.

– Lihashuoltoa: venyttelyä ja hierontaa voisin lisätä, hän pohtii.

Päivin ruokavalio oli jo ennen Jarkon Tallia lihaskuntoharjoittelua tukeva, sitä ei sen kummemmin muutettu.

– Pelaan energiakulutukseni suhteen hiilihydraattien määrällä. Kun energiankulutus on suurempaa, lisään hiilareita.

Hiilihydraattien lähteinä Päivillä ovat peruna, riisi ja täysjyväpasta sekä kaurahiutaleet. Proteiinia hän saa lihasta, kalasta, kanasta sekä kananmunista. Proteiinirikkaina maitotuotteina maistuvat rahka ja raejuusto. Rasvoina Päivi käyttää muun muassa voita ja kylmäpuristettua oliiviöljyä. Pehmeitä kasvirasvoja hän saa myös manteleista ja pähkinöistä. Päivin ruokavalio sisältää runsaasti myös kasviksia, marjoja ja hedelmiä.

Päivi täydentää ruokavaliotaan kuuriluonteisesti C-, B- ja D-vitamiineilla, rautalisällä ja omega3- rasvahapoilla. Treenin tukena hän käyttää kausittain aminohappoja, kuten esimerkiksi BCAA- ja EAA-valmisteita. Salitreenin jälkeen hän juo palautusjuoman, jossa on muun muassa heraproteiinia, kreatiinia ja valitsemaansa hiilihydraatin lähdettä. Usein salitreenin alle hän nauttii kivennäisainerikkaan banaanin.

”– Työnantajan tarjoama Jarkon Talli tuli hyvään saumaan. Sain siitä oivallisen ponnahduslaudan aloittaa säännöllisen kuntosaliharjoittelun.”
”– Pyörä lähtee aina käyntiin, oli 30 astetta pakkasta tai lämmintä!”

KUKA?

KUKA?

Päivi Rättyä

32-vuotias

Syntynyt Kempeleessä

Asuu Sievissä

Perheessä aviomies ja 4-vuotias poika

Työskentelee Ylivieskan Kärkkäisellä kassa/info-osastolla sekä Palvelukeskuksessa asiakaspalvelussa, yhdeksättä vuotta Kärkkäisellä

Monipuolisen liikunnan lisäksi harrastaa käsitöitä, etenkin neuletöitä

45-vuotias

Syntynyt Oulussa

Asuu Ylivieskassa

Perheessä aviomies ja kolme tytärtä: 21-, 19- ja 14-vuotiaat

Työskentelee Ylivieskan Kärkkäisellä urheilupukeutumisosastolla myyjänä, viidettätoista vuotta Kärkkäisellä

Monipuolisen liikunnan lisäksi harrastaa monipuolisesti lukemista