Ukulele on pienehkö kielisoitin. Ukulelea oppii yleensä soittamaan helpommin kuin kitaraa.

Instrumenttina ukulele innostaa sekä lapsia että aikuisia.

Musiikin vaikutusta aivoihin, oppimiskykyyn ja toipumiseen on meillä ja maailmalla tutkittu kohtuullisen paljon. Tutkimuksen kohteeksi ovat päässeet myös ukulelen soittajat.

Kanadalaisen tutkimuksen mukaan ukulelen soitto kehittää empatiakykyä sekä sosiaalisia taitoja koululaisilla.

Ukulelea soitetaan näppäilemällä kieliä sormilla, mutta myös plektraa voi käyttää. Instrumentin ääni on melko hiljainen. Sen ääntä voidaan haluttaessa vahvistaa esimerkiksi ulkoisella mikillä.

Ukulelen soittotyyli saattaa olla ’rämpytystä’, mutta sooloja voi soittaa vallan mainiosti.

Internetissä on paljon tutorvideoita, joten ukulen soiton itseopiskeluunkin on monia mahdollisuuksia.

Tavallisimmat ukuleletyypit ovat pienimmästä suurimpaan sopraanoukulele, konserttiukulele (alttoukulele), tenoriukulele ja baritoniukulele. Ukulelebassolla voidaan soittaa bassoääniä.

Ukulele sopii myös virsiin. Aurinko Kustannus Oy julkaisi pari vuotta sitten kirjan ”Tulkaa kaikki nyt laulamaan: Viisuja ja virsiä ukulelelle”. Teoksen ovat laatineet kanttorit Hanna Autio ja Janne Piipponen.

Teoksessa on 20 hengellistä laulua ja 20 virttä sekä 15 joululaulua, jotka on soinnutettu ukulelea varten.

Koko teoksessa käytetään yhteensä vain kymmentä sointua. Jos oppii kymmenen sointua, pystyy soittamaan koko kirjan läpi.

Kirja on saatavissa verkkokaupasta Karkkainen.com

Ukuleleja valmistetaan kokopuusta, laminaatista ja muovista. Tavallisimmat puulajit ovat mahonki, kuusi, vaahtera, koa, kirsikka, ruusu, eben, leppä, akaasia ja mango. Laminaatista ja muovista valmistetut ukulelet ovat edullisempia kuin kokopuiset ja kokopuukantiset instrumentit, mutta äänen laatu kokopuusoittimissa on yleensä parempi.

Ukulelen kielet tehdään nykyään nailonista ja muista muoviseoksista. Aikaisemmin kielet tehtiin suolesta, etenkin kissan suolesta. Muissakin jousisoittimissa on käytetty aiemmin suolikieliä.