Liigakausi 2020-21 käynnistyy torstaina 1.10.2020 Hämeenlinnassa, jossa kohtaavat HPK ja Kärpät. Myös kesken jäänyt viime kausi aloitettiin kevään 2019 finaaliparin HPK:n ja Kärppien ottelulla Rinkelimäellä. Viime syksystä poiketen tämän kauden avauksessa ei katsella mestaruusviirin ylösnostoa.

Viime kevään playoffit ja mestaruus jäivät pelaamatta koronan pysäytettyä Liigan runkosarjan viimeisen kierroksen kynnyksellä.

Teksti: Ari Stenius Kuva: Tomi Hänninen

Hallitseva mestari Hämeenlinnan Pallokerho ei ole suosikki alkavalla kaudelle, kuten ei ollut myöskään mestaruuskautensa 2018-19 alla. Oulun Kärpät on jälleen yksi suosikeista, mutta kilpailijarintama on laajempi kuin vuosiin. Ennakkoveikkaukset ovat nostaneet Kärppien haastajiksi tutut Tampereen Tapparan ja Helsingin IFK:n, mutta myös Tampereen Ilves ja erityisesti Rauman Lukko ovat nosteessa.

Kärppien Jesse Puljujärvi on lähes jokaisen vedonlyöjän suosikki pistepörssin voittajaksi. Siihen oletukseen on helppo yhtyä.

Mutta liigamestari. Kärpät, Tappara, HIFK, Ilves ja Lukko.

Viisikon takaa ei mestaria tule. Runkosarja saattaa olla tällä kaudella tavanomaista suuremmassa merkityksessä. Varsinkin, jos korona kuristaa kevään playoff-sarjoja lyhyemmiksi. Kotiedun merkitys usein vähenee pitkissä sarjoissa.

Pelataan siis ennakkoon vähän runkosarjaa. Kärpät ja Tappara ovat kaudesta toiseen todistaneet kykynsä pelata hyvin illasta toiseen. Huonoinakin jaksoina tulee pisteitä, ja huonot jaksot ovat lyhyitä.

Helsingin IFK:n historia on lähes vastakohtainen. Hyviä jaksoja seuraa huonoja jaksoja, jotka ovat pitkiä, eikä pinnoja tule. Ilves pelasi kymmenen heikkoa runkosarjakautta, ennen kuin viime kaudella tuli selvä parannus. Nuori Ilves on valmis pelaamaan hyvän runkosarjan. Lukko oli viime kaudella runkosarjan kakkonen pistekeskiarvoilla laskettuna. Raumalaisten potentiaali on uskottavampi kuin IFK:n ja Ilveksen.

Todettakoon kuriositeettina IFK:n ja Ilveksen voittaneen runkosarjan ainoastaan kerran! Lukko ei koskaan. Kärpät on vienyt runkosarjan kymmenen ja Tappara seitsemän kertaa.

Runkosarjoja voitetaan hyökkäämällä. Niin sanotaan, ja siinä on vinha perä. Viime kausina runkosarjavoittaja on myös puolustanut hyvin, kuten kolmena viime kautena runkosarjan voittanut Kärpät on todistanut.

Tänä syksynä Lukko-uskovaiset ovat alleviivanneet raumalaisten parantuneen puolustamisen. Vieläpä tehojen kärsimättä.

IFK ei pysty pitämään hyökkäystä ja puolustusta balanssissa kärkikolmikkoon vievällä varmuudella. Ilves voisi pystyä, mutta Pohjois-Amerikan sarjojen pyörähtäessä käyntiin, karkaa liian moni ilves meren taakse.

Jäljelle jäävät Kärpät, Tappara ja Lukko.

Rauma on jääkiekkokaupunki, jonka ainoat miesten pääsarjamestarit ovat keväältä 1963. Äijänsuon katsomossa vanhat mestarit muistelevat mennyttä aikaa ja toivovat näkevänsä uuden mestaruusviirin kattorakenteissa.

Suomalainen leijonalegenda Matti ”Mölli” Keinonen , 78, on sanonut saaneensa jääkiekolta kaiken, minkä on halunnut. Yksi on vielä toiveissa: toinen viiri Äijänsuon kattoon.

Kärpät ja Tappara ovat viime kausina pelanneet finaaleissa usein, keskenään. Tällä kaudella jommankumman edessä voi Liigan viimeisenä ilta olla Lukko.

”– Runkosarja saattaa olla tällä kaudella tavanomaista suuremmassa merkityksessä.”