Jouluksi pestään myös lauteet ja saunavadit sekä kiillotetaan pöytähopeat

Säännöllisesti siivottuna koti pysyy kaiken aikaa puhtaana ja raikkaana.

Teksti: Reetta Reinman

Sauna on yksi joulun tärkeimmistä paikoista. Kipaistaanpa Kärkkäiselle tai klikataaan Karkkainen.com, josta löytyy saunan puhdistusaineeksi esimerkiksi Saunan Tehopesu sekä juuriharjat ja siivousliinat. Kotimainen Avainlipputuote Saunan Tehopesu tuoksuu pirteästi mentholilta ja eukalyptukselta.

– Saunan Tehopesulla voi pestä koko saunan: lauteet, lattian sekä kaikki saunassa käytettävät vesikiulut ja muut vadit, jotka usein tahtovat jäädä pesemättä. Tuote soveltuu myös kylpyhuoneen puolelle suihkusyvennysten ja ammeiden pesuun. Sillä saa kalkkisaostumat pois. Säännöllisesti käytettynä Saunan Tehopesu myös estää kalkkisaostumien syntymistä, sanoo Brand Manager Pia Beasley tuotetta markkinoivalta Transmerilta.

Saunan lauteita pestäessä on tärkeää ensin kastella lauteet lämpimällä vedellä, että puun syyt avautuvat.

– Sitten lauteet harjataan Saunan Tehopesun kanssa puun syiden suuntaisesti. Lopuksi lauteet huuhdellaan huolellisesti kylmällä vedellä, joka sulkee puun syyt, neuvoo Beasley.

Hän muistuttaa, että niin saunan kuin kylppärin sekä kaikkein muidenkin kodin tilojen suhteen olennaista on säännöllinen siivous, ettei lika pääse pinttymään, ja koti on aina mukavan siisti.

Kylpyhuoneen siivoukseen hyväksi yleistuotteeksi hän suosittelee suihkautettavaa Mr Muscle Kylpyhuoneen puhdistusainetta, jonka tuoksussa on raikasta appelsiinia.

– Tällä kylpyhuonesuihkeella voi pestä koko kylppärin: ammeet, lavuaari, keraamiset laatat sekä myös vessanpöntön istuinosat.

– Muista, että suihkautettavia puhdistusaineita käytettäessä myös niillä pyyhitään pehmeän liinan kanssa pintaa ja sitten huuhdellaan, eli suihkautus, pyyhintä ja huuhtelu.

Lattia suurikokoisena pintana luo huoneiden tunnelman, siksi sen siivoamisesta ei ole syytä tinkiä. Lähestulkoon kaikissa lattianpesuaineissa on nykyään myös hoitavia ja likaa hylkiviä ainesosia. Hyvin hoidettuna lattian pintamateriaaleissa niiden olennaiset asiat pääsevät oikeuksiinsa, niin materiaalien, muotojen kuin värienkin puolesta.

– Lattianpesuaineen valinnassa ratkaisee lattiamateriaali, Beasley toteaa.

Joulu on hyvän ruoan suuri juhla. Keittiö on keskeisessä roolissa niin jouluvalmisteluissa kuin itse h-hetkellä.

– Uunia ja hellaa tulee pestä pitkin vuotta, ettei ruoanlaitossa ja leivonnassa roiskumaan päässyt rasva ja muu lika pinty. Keittäessä on syytä olla tarkkana, ettei ruoka pala hellalle. Jos niin käy, kannattaa roiskeet puhdistaa heti pois.

– Pohjastaan likaista tai märkää kattilaa ei laiteta liedelle, vaan pyyhitään pohja ennen hellalle laittoa.

Uunin ja hellan sekä myös uunipeltien ja -ritilöiden puhdistamiseen käy kaikkiin yksi tuote: Mr Muscle Uunin ja grillin puhdistaja.

– Uuni pestään ohjeiden mukaan. Oikein likaisiin uunin kohtiin käsittely on hyvä toistaa, kehottaa Beasley.

Keittiön kaikki tasot, keraamiset laatat sekä myös lavuaarit ja hanat saa kätevästi kirkkaiksi Mr Muscle keittiön puhdistussuihkeella. Miedosti sitruunan tuoksuinen puhdistussuihke sopii myös jääkaapin puhdistamiseen.

Esimerkiksi jouluvalmisteluissa lanttulaatikon lanttuja keitettäessä teräskattilaan jää helposti ikävän sameat raidat. Ne saa pois SC Johnson Teräskiillolla.

– Sillä voi puhdistaa myös teräskattilat.

Joulun juhlakattaukseen otetaan esille parhaimmat astiat, hehkuvimmat kristallilasit ja komeimmat pöytähopeat. Monesti aika on tehnyt tehtävänsä, ja hopeiset aterimet ovat päässeet hapettumaan eli tummamaan, joten kiillottaminen on tarpeellista.

– Pöytähopeiden kiillotukseen erinomainen tuote on SC Johnson Hopeakiilto. Tuote on helppokäyttöinen, välineeksi ei tarvitse kuin pehmeän puhdistusliinan, sanoo Beasley.

SC Johnson Hopeakiilto sopii myös hopeoiduille esineille sekä alpakalle. Mikäli hopeaesineissä on kullattuja osia, niitä ei ole syytä käsitellä hopean puhdistusaineella. Kultapinnan puhdistus käy parhaiten esimerkiksi käsiastianpesuaineella.

.– Pohjastaan likaista tai märkää kattilaa ei laiteta liedelle, vaan pyyhitään pohja ennen hellalle laittoa..
.– Saunan lauteita pestäessä on tärkeää ensin kastella lauteet lämpimällä vedellä, että puun syyt avautuvat. Pesun jälkeen lauteet huuhdellaan kylmällä vedellä, joka sulkee puun syyt..

MITÄ?

Näin puhdistat uunin Mr Muscle Uunin ja grillin puhdistajalla:

HUOM. Tuotetta käytetään kylmään uuniin.

Suojaa lattia ja muu ympäristö ennen käsittelyä.

Ravista tölkkiä hyvin.

Pidä tölkki pystyasennossa ja suihkuta noin 15 sentin etäisyydeltä tasainen kerros puhdistettavalle pinnalle.

Sulje uunin luukku.

Anna vaikuttaa noin 30 minuuttia.

Jos uuni on erittäin likainen, anna vaikuttaa kauemmin. Toista käsittely tarvittaessa.

Pyyhi huolellisesti kostealla liinalla.