Koira kantaa itse selkärepussa vaellusretken eväät

Ruffwear koiran vaatteet ja tarvikkeet kestävät kovaa kulutusta ja aikaa.

Teksti: Reetta Reinman

Ruffwearin koiran asusteet ja varusteet vapauttavat koiran sekä omistajansa toiminnallisuuteen ja riippumattomuuteen.

– Ruffwear koiran tuotteet kestävät kovaakin kulutusta. Esimerkiksi jos veneretkellä poiketaan vaeltamaan kivikkoiseen maastoon, niin maaston raapaisut eivät helpolla vaurioita koiran päällä olevia pelastusliiviä, sanoo Ruffwearin tuotteiden Suomen edustaja Tom Lönnqvist .

Amerikkalaiset Ruffwear-koiran tuotteet ovat syntyneet tarpeeseen. Yrityksen perustaja, koskimelontaa ja muita eräaktiviteettejä harrastava Patrick Kruse oli 1990-luvun alussa vaeltamassa vaativassa maastossa. Mukana ollut ystävä juotti koiraansa muovipussista. Tuolloin Krusen mielessä syntyi ajatus, että vaativaan maastoon koiralle olisi hyvä olla mukana koottava, pieni juomapullo.

Ensi alkuun hän valmisti koiratuotteita autotallissaan. Nykyään Ruffwearin ulkoilmaelämää harrastavan koiran tuotebrändi on edustettuna ympäri maailmaa.Ruffwear-tuotteet valmistetaan Vietnamissa. Suomessa ne ovat myynnissä Kärkkäisellä. Ruffwearin tuoteperheeseen kuuluu esimerkiksi koiran selkäreppu, sadetakki, koiran kengät ja sukat sekä valjailta, taluttimia, juomakippoja ja leluja.

– Koiran selkäreppu on osoittautunut erinomaiseksi esimerkiksi vaelluksilla. Selkäreppuun voidaan pakata koiralle kuivaruoka ja makupalat, kokoon taitettava juomapullo sekä muuta tarvittavaa. Kun koira kantaa ne itse omassa selkärepussaan, omistajan rinkasta vapautuu tilaa omistajan omille vaellustarvikkeille.

Ruffwearin vaatteet, asusteet ja tarvikkeet sopivat Lönnqvistin mukaan aktiivisten heavy user -koirien ohella kaikille koirille kaikenlaisiin ulkoilutilanteisiin – aina kotiovelta vuorenhuipulle.

Toimivuus on testattu vaativissa olosuhteissa.

– Esimerkiksi Ruffwearin valjaiden kehittämistyössä laadunvarmistajina ovat toimineet lumivyöryissä auttavat pelastuskoirat. Siinä työssä valjaiden istuvuus koiran päällä on ensiarvoisen tärkeää.

Lönnqvist painottaa Ruffwearin tuotteiden sopivan myös kestävän kehityksen periaatteisiin.

– Kulutusta kestävä ja hyvänä säilyvä materiaali mahdollistaa tuotteiden pitkäikäisyyden. Samat pelastusliivit saattavat olla käytössä jo kolmannella koiralla.

Koronan myötä suomalaiset ovat löytäneet ulkoilmaliikunnan ja ennen kaikkea kansallispuistot.

– Kansallispuistoissa ulkoiltaessa koira tulee pitää kiinni. Useat Ruffwearin talutushihnat vapauttavat koiran ulkoiluttajan kädet heilumaan vapaasti kävellessä. Ulkoiluttaja voi kietaista koiran taluttimen hihnan vyötärönsä ympärille. Koira kulkee kytkettynä, mutta sen taluttaminen ei sido omistajan käsiä.

Ruffwearin Suomen edustaja Tom Lönnqvist on itse aktiivinen koiran kanssa liikkuja. Eräopaskoulun hän on käynyt vuonna 2006.