Yrittäjä aamukahvilla

KauppaSuomi-lehden Yrittäjä aamukahvilla -juttusarjassa kohtaamme yrittäjiä vähän kevyemmissä tunnelmissa.

Tällä kertaa KauppaSuomen mediavastaava Risto Isohanni tapaa lähes viisitoista vuotta erilaisten porealtaiden kanssa touhunneen Allaskauppa.fi:n Aimo Lappalaisen.

Teksti ja kuva: Risto Isohanni

A imo, mitkä ovat yrittäjyyden hyvät ja huonot puolet?

– Yrittäjän vapaudesta puhutaan.toki se mahdollistaa monien asioiden hoitamisen kellonajasta riippumatta, joskin kaupan alalla aukiolo-ajat määräävät päivän rytmiä. Hyvänä puolena koen myös sen, että yrittäjänä pystyy tarjoamaan vakituisia työpaikkoja työntekijöilleen. Huonoina puolina ovat riskin kanto ja vastuu sekä yhteiskunnan asettamat, jatkuvasti kiristyvät velvollisuudet.

Ilman .lehmänhermoja. olisi oma yrittäjätarinani loppunut aikoja sitten.

Miten työpäivän jälkeen rentoudut vapaa-ajallasi?

– Mökki tunnin matkan päässä vetää puoleensa aina kuin suinkin on mahdollista, veden ääreen tekee mieli.

Voisinko sanoa olevani myös .harrasterakentaja., joka vuosi joku projekti on menossa. Urheilua tuli nuorempana harrastettua, sillä puolella olen edelleen pyrkinyt kunnostautumaan, esimerkiksi hiihdossa ja maantiepyöräilyssä.

Kenet julkisuuden henkilön haluaisit tavata?

– Loirinuotiolle voisin lähteä.

Kumpaa teet mieluummin kotona, tiskaat vai imuroit?

– Molemmissa näkee työnsä jäljen, en vihaa kumpaakaan.

Mikä on parasta kotikunnassasi Orimattilassa?

– Paikkakunnan pienuudessa on puolensa, ihmiset tuntee toisensa. Joka alalle löytyy osaamista tuttavapiiristä. Myös riittävät peruspalvelut löytyvät läheltä.

Minkälaisella autolla ajat?

– Pääasiassa pakulla, mutta siviilissä olen .Bersumies.. Olen iät ajat ajanut BMW:llä ja haikailen edelleen, mutta viimeiset pari vuotta minulla on ollut Mersun CLS farkku.

Mikä on lempiruokasi ja juomasi?

– Päijänteen kuhaa sitruuna-voi -kastikkeella ja valkkaria kyytipojaksi.

Minkälaista musaa kuuntelet? Kuka on suosikkiartistisi?

– Aika iskelmävoittoista. Lauri Tähkä on artisteista mieleeni.

Mikä on teidän perheenne suosikkimatkakohde ulkomailla ja kotimaassa?

– Etelän turistikohteet on tullut koluttua. Nyt eniten tekisi mieli Alpeille. Kotimaassa Lappi vetää puoleensa ja Päijänne lyhyemmillä reissuilla.

Mitä mieltä olet nykyhallituksen toiminnasta?

– Tuntuu, että velanotolla ei ole mitään rajaa. Koko järjestelmä kaipaisi totaalisen remontin, virkamieshallitus hoitamaan asioita.

Millaista urheilua seuraat?

– En ole fanaattinen penkkiurheilija, mutta hiihtoa, yleisurheilua, rallia ja formuloita seuraan silloin tällöin.

Kuka on mielestäsi kautta aikojen maailman paras urheilija?

– Lapsuuteni Myrskylässä asuneena Virenin Lasse on helppo valinta.

Miten hemmottelet läheisiäsi?

–Jaa-a...no vaikkapa hieromalla niskoja ja lakritsalla...

Mikä on mielestäsi tärkein perusarvo yrittämisessä?

– Asiakaspalveluyrittäjänä pyrin palvelussa laatuun, mihin itsekin olisin tyytyväinen. Huonoa palvelua saatuani menen seuraavalla kerralla eri paikkaan.

Mikä on mottosi?

– Vierivä kivi ei sammaloidu.

Nyt suomalaiset investoivat ennätysmäisesti kodin viihtyvyyteen, mihin kuuluvat myös ulkoporealtaat. Minkälaisena näet tulevaisuuden tällä sektorilla?

– Olen myynyt ulkoporealtaita vuodesta 2008. Joka vuosi myynti on kasvanut. Terasseihin ja pihoihin satsaus on nyt vahvasti vedossa, altaat kuuluvat oleellisesti siihen. Olemme silti esimerkiksi Ruotsia asukaslukuunkin suhteutettuna huikeasti jäljessä, uskon buumin jatkuvan seuraavat kymmenen vuotta. Perinteisiä, työläitä puulämmitteisiä paljuja vaihdetaan jo nyt helppokäyttöisiin ulkoporealtaisiin.

Allaskaupalla on tuotevalikoimassaan Pohjoismaiden ostetuimmat ulkoporealtaat, kerrohan KauppaSuomi -lehden lukijoille niistä lisää, ja miten niitä voi hankkia vaivattomasti?

– Ulkoporeallas on melko vaivaton sijoittaa lähes kaikille tonteille. Vaatii vain altaan kokoisen paikan pihalta, sähkömiehen vetämään kaapelin keskukselta ja puhdasta vettä saataville.

Altaita on markkinoilla paljon erimerkkisiä ja erihintaisia. Tärkeä hintaan vaikuttava asia hieman pidemmällä aikavälillä on käyttökustannukset, niissä on hyvinkin paljon eroja eri altaiden välillä.

Olisi tärkeää käydä asiantuntevan myyjän kanssa tietyt perusasiat läpi, ettei myöhemmin tule ikäviä yllätyksiä. .Puupaljun voi ostaa rautakaupan tuulikaapista., mutta ulkoporeallas on eri asia.

Soitto meille, niin kartoitamme tarpeet ja valitaan yhdessä perheellenne ja kukkarollenne sopivin allas.

Mitä haluaisit korostaa lukijoille?

– Jos mietit ulkoporealtaan hankintaa, niin ota yhteyttä. Monesti kuulen lauseen: Kauhean kallis mokoma laitos..kysynkin vastakysymyksen, oletteko koskaan käynyt lomamatkalla esimerkiksi etelässä? Nelihenkisellä perheellä menee altaan hinta viikossa etelässä, jäljelle jää muistot. Ulkoporealtaasta nauttii koko perhe ja vieraatkin ehkä seuraavat 20 vuotta, niin usein kun haluaa. Kalleutta voi mitata niin monella tavalla.

Olen tehnyt töitä ulkoporealtaiden parissa niiden syntyhistoriasta saakka, sisäaltaiden kanssa jo 1990-luvulta. Tunnen sudenkuopat, ja kerron ne mielelläni. Ettei tule ostettua sitä kuuluisaa sikaa säkissä.

Soita allasasioissa 0400 464905 tai laita sähköpostia: info@allaskauppa.fi.

.– Koko järjestelmä kaipaisi totaalisen remontin, virkamieshallitus hoitamaan asioita..
.– Ulkoporeallas on melko vaivaton sijoittaa lähes kaikille tonteille..