Kaksosten slogan:

Greta ja Kirsi-sisko ovat juosseet useita maratoneja, mutta ihastuneet erityisesti Oulussa juostavaan Terwamaratoniin.

Teksti: Ari Stenius Kuvat: Terwamaraton

G reta Malkki ja Kirsi Piiparinen ovat identtiset kaksoset, jotka hurahtivat pitkien matkojen juoksemiseen reilu kymmenen vuotta sitten.

– Minun juoksuaikana alkoi ensin, Kirsi innostui pari vuotta myöhemmin, naureskelee varkautelainen Greta Malkki.

Malkki sanoo harrastaneensa ”sekalaista liikuntaa” ennen juoksua.

– Hiihtoa, rullaluistelua – vähän kaikkea, mutta vuonna 2002 kokeilin maratonia. Kipinä iski heti ja into on säilynyt, sanoo Joroisten Urheilijoita edustava Greta.

Greta ja Kirsi-sisko ovat juosseet useita maratoneja, mutta ihastuneet erityisesti Oulussa juostavaan Terwamaratoniin.

– Ouluun on mukava ja helppo tulla. Se on lämminhenkinen ja hyvin järjestetty kisa kauniissa maisemissa Nallikarissa ja jokivarressa, kehuu Greta.

Terwamaratoniin on vielä puolisen vuotta, mutta siskokset aikovat olla lähtöviivalla toukokuun lopulla. Terwamaraton juostaan 28.5.2016.

– Tottakai. Siellä on niin mukavaa, kun joissakin kohdissa reittijä on soittajia ja kaikkea. Se luo hyvän fiiliksen. Tuntee, että on mukavassa ja hyvässä tapahtumassa, tosi piristävää, kun sillanpielessä on soittajia, arvostaa Greta.

Myös Jänispalvelu ilahduttaa kaksosia.

– Se on hauska. Mekin seuraamme aina välillä niitten menoa, sanoo Greta järjestävän seuran ONMKY:n kattavasta palvelusta.Suomen laajimmasta, kuten seurassa mainostetaan. ”Jänikset” auttavat kilpailijoita omiin tavoiteaikoihinsa.

Siskokset kilpailevat noin kerran kuussa, mutta eivät aina, ainakaan toisiaan vastaan.

– Yhdessä mennään kisoihin. Joskus juostaan koko matka yhdessä ja toisinaan kilpaillaan, sanoo Greta, mutta jättää strategiavalinnat kaksosten keskinäiseksi salatieteeksi.

– Joo, kyllä. Joskus toinen aloittaa lauseen, jonka toinen lopettaa, myöntää Greta kaksosista usein sanotun ”totuuden”.

Greta sanoo kovien urheilulajien yhden houkutuksen olevan euforian, joka odottaa – jossain matkan varrella.

– Teräsmieskisat, massahiihdot, maratonit. Kaikki nämä tuovat jossain vaiheessa sen tunteen, joka antaa lisämotivaatiota jaksamiseen. Kovassa rääkissä tulee euforinen olo, sanoo Greta.

Siskokset edustavat Joroisten Urheilijoiden ohella myös Leppävirran Urheilijoita – joukkueena.

– Osallistuimme kesällä Upiniemessä swinrun -kisaan, ui ja juokse. Kisa kesti meiltä 6, 5 tuntia, sanoo Greta.

– Se on hirmuhaastavaa juosta poluilla, metsissä ja kallioilla. Innostuimme siitä ja ensi vuonna mennään parikisaan Englantiin.

Greta on juossut Terwamaratonin puolenkymmentä kertaa ja tämän vuoden kisasta jäi mieleen myrkyinen keli.

– Kovat olivat olosuhteet, mutta silti jäi hyvä maku, kuten aina, kehuu Greta.

Kaksosilla ei ole keskinäisiä kannustushuutoja, mutta jotain tulee aina.

– Se on sellaista ex tempore -meininkiä, hyvää keskinäistä rohkaisua ja ymmärrystä, sanoo Greta, mutta muistaa sitten:

– Hei, pysytään siskot lujina, se on se mitä aina muistetaan nykyisin sanoa, naurahtaa Greta, nuorempi kaksosista, jotka metsästävät urheilemalla euforiaa.

”Kovassa rääkissä tulee euforinen olo.”
Ensi vuoden Terwamaraton juostaan 28. toukokuuta Oulussa.