Syksyn mielenkiintoisimpia kirjoja on WSOY:n Tyttö ja nauhuri. Siinä on nelisensataa sivua ainutlaatuista tekstiä ja kolmisenkymmentä sivua vielä ainutlaatuisempia kuvia, joissa kirjoittaja kertoo presidentti Urho Kekkosesta lähituntumassa, tämän ollessa valtansa huipulla ETYK-vuonna 1975.

Teksti: Martti Huhtamäki

Kirjailija onMaarit Huovinen,mutta se julkaistaan hänen tyttönimelläänTyrkkö.

Vaikka nauhuri on merkittävässä osassa tästäUrho Kekkosenvärikkäästä elämänvaiheesta kerrottaessa, tuon kapineen Maarit on onnistunut häivyttämään taustalle. Teksti on uskottava, rehellinen ja mukaansa tempaava.

Makoilu Kekkosen kanssa samassa sängyssäKalle Kaiharinhuvilassa Ylöjärven Lavajärvellä, ahtaat olot Porojärven hiihtoretkellä ja kalastuskertomukset milloin missäkin ovat hienovaraisesti kirjoitettuja.

Huomasin olevani miltei jäävi nähdessäni kirjassa kuvan, jossa Maarit Istuu sylissäni Wihuri-yhtymän palvelupisteessä Helsingin Kaivotalossa, johon olin tämän iloisen ja rohkean tytön houkutellut Neoviukselta. Hän oli koulutettuna somistajana pistellyt jonkin aikaa nuppineuloja näyteikkunoilla myymälöiden esitellessä tuotteitaan johtavana lankoihin ja neuloksiin keskittyneenä käsityön edistäjänä.

Maarit Huovinen ei 40 vuoden kypsyttelyn jälkeen tullut kirjakauppojen myyntivaltiksi yllättäen. Hän on kirjoittanut kymmeniä tietokirjoja, erityisesti lääketieteeseen perehtyen.

Hänen oma, osittain Kekkosen ansiosta nopeasti noussut uransa toimittajana ei ole sekään ollut pelkkää odottelua. Hän on hioutunut taitavaksi suomen kielen kääntäjäksi ja oivalliseksi haastattelijaksi, melkein kielellä kuin kielellä.

Kekkosen prostata-leikkauksen raportoinnista Meilahdessa tuli suoranainen sensaatio. Sitä seurasivat Itävallan liittokanslerinBruno Kreiskynja Länsi-Saksan liittokanslerinWilly Brandtinhaastattelut sellaisella tarmokkuudella, josta monet nykytoimittajat voivat ottaa oppia.

Maarit Tyrköllä ja Urho Kekkosella oli 47 vuoden ikäero. Vaistosin presidentin ja ”tytön”, kuten Maarit itseään kirjassaan luonnehtii, viihtyvän toistensa seurassa.

Tuona samana vuonna olin Kekkosen kutsumana eräänä syysiltana Tamminiemessä. Hovimestari tarjosi pienessä ruokailusopessaLeonid Brezhnevinampumaa villisikaa. Toinen vieraista oli Kekkosen pitkäaikaisin kaveri, tamperelainen kauppaneuvos Kalle Kaihari.

Ruokailun ollessa hyvässä vauhdissa, Tamminiemen portit avautuivat ja pihaan porhalsi Maarit Tyrkkö kuplavolkkarillaan. Hovimestari tuli kuiskaamaan isännälle, että Maarit on saapunut.

– Kutsu sisälle. Ei näillä herroillakaan ole luultavasti mitään sitä vastaan, Kekkonen totesi.

Ei tietenkään. Tuoli ja lautasetkin olivat jo valmiina.

Saattoi aavistaa , että Kekkosen kanssa muistelmia kirjoittava Maarit oli tuttu vieras talossa. Satuin sen tosin myös tietämään. Tilanteeseen kuitenkin sopi, että Kekkonen sanoi naisten oikeudeksi sinunkauppojen tekemisen, ”mutta kun tässä ainakin Kallella ja minulla on ikäero puolellamme, sopinee, että nostamme maljan ja sinuttelemme myös Maaritin kanssa tästä eteenpäin”.

Se ei kuitenkaan ollut ensimmäinen ilta tälle sinuttelulle, Kalle ja minä arvelimme. Maarit poistui ja me menimme yläkertaan kahville ja konjakille. Presidentin pyynnöstä luin Lauri Viidan runon Onni. Se päättyy: Kun olen kuollut, kun olen kuollut. Kesä jatkuu. Kesä”.

Presidentti itki. Hän oli yksinäinen mies, jolle Maarit oli tuona vuonna ja monta vuotta muulloinkin tärkeä henkilö, tärkeämpi kuin Sylvin kuoleman jälkeen hänen seurassaan paistatelleet naiset.

Meitä kaikkia kiinnostavista tunnelmista Maarit Tyrkkö, sittemmin kirjallisuusmiehen Pentti Huovisen vaimo, kertoo. Suomalaiselle avautuu oikea Kekkonen, ei niinkään poliitikko tai valtiomies kuin ihminen, jolla on sielu.

Jutun valokuvat ja kuvatekstit ovat teoksesta.

”Tamminiemen portit avautuivat ja pihaan porhalsi Maarit Tyrkkö kuplavolkkarillaan. Hovimestari tuli kuiskaamaan isännälle, että Maarit on saapunut.”