Tulevaisuuden rallihuiput ponnistavat Rallin Suomen Juniorimestaruussarjasta

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjalla on pitkät perinteet. Sarjaa on ajettu jo vuodesta 1969 saakka. Mestareiden listalla on monta tuttua nimeä, kuten Markku Alén, Marcus Grönholm ja Juha Salo. Tänä vuonna sarjaan kuuluu kaksi talviosakilpailua. Helmikuinen ajetaan Limingan ympäristössä.

Tekstit: Tero Lyttinen ja Autourheilun keskusliitto

Nykyisessä konseptissaan Rallin Suomen Juniorimestaruussarja tarjoaa junioriluokan kilpailijalisenssin omaaville rallikuljettajille mahdollisuuden ajaa mestaruudesta. Sarjassa kilpaillaan viidessä eri luokassa, joista palkitaan yksi mestari. Näin ollen tittelistä pystyy taistelemaan tasaväkisesti myös edullisemmalla ja pienitehoisemmalla kilpailukalustolla.

RSJM-osakilpailujen yhteydessä ajetaan myös Rally Trophy-sarjan pisteistä sekä nuorten Cup-pisteistä. Nuorten luokkaan voivat osallistua 15-18-vuotiaat kuljettajat. Tässä luokassa II-ohjaajilla eli ”karttureilla” on normaalia suurempi rooli, koska he istuvat ohjaimissa siirtymäosuuksilla.

Rallin Suomen Juniorimestaruus-pisteistä ajetaan tänä vuonna viidessä osakilpailussa, joista kaksi on talvella ja kolme sorapinnalla. Kaikki kilpailut ovat ns. ”pimeitä” ralleja eli kuljettajat eivät saa tutustua reittiin etukäteen. Sarjan loppupisteisiin jokaiselle kuljettajalle lasketaan neljän parhaan osakilpailun tulos. Kausi avattiin 16.1. Heinolassa ja seuraava osakilpailu on vuorossa 20.2. Limingan ympäristössä Pohjois-Suomessa.

Kirpeä pakkaskeli ja kunnon talvisää tarjosivat sarjan avausosakilpailulle Heinolan Jari-Pekka rallille hyvät, mutta haastavat puitteet. Kovat tiepohjat laittoivat renkaiden kestävyyden erittäin kovalle koetukselle. Kilpailuun starttasi 74 sarjapisteistä ajavaa kuljettajaa.

Juniorimestaruussarjan luokan 4 voittaja, tamperelainen BMW-kuljettaja Olli Pollari kertoo vaikeista olosuhteista:

– Kilpailun reitti oli kyllä hieno ja haastava, mutta renkaille ihan älyttömän kova. Kolmen erikoiskokeen jälkeen meillä oli esimerkiksi takarenkaat aivan loppu. Ennen kaikkea isommilla autoilla ajaneille olosuhteet oli todella raskaat.

Luokassa 1 kilpailuun starttasi 15 sarjapisteistä ajavaa kuljettajaa. V1600-luokan kalusto tarjoaa todella tasaväkiset lähtökohdat kilpailijoille. Päivän aikana käytiin tiukkaa sekuntikamppailua Raision urheiluautoilijoiden Jarko Mäkelän ja Hyvinkään urheiluautoilijoiden Tuomo Vanhalan välillä. Vanhala ajoi nopeimman ajan kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle, mutta Renault-kuljettaja Mäkelä kuittasi kolmen seuraavan erikoiskokeen nimiinsä. Lopulta kaksikon välinen ero maalissa oli 15,4 sekuntia Mäkelän hyväksi.

Luokassa 2 voittokamppailu käytiin Autoliitto-Tikkakosken Henri Hokkalan ja Hyvinkään urheiluautoilijoiden Jani Luhtaniemen välillä. Luhtaniemi oli luokan kärjessä vielä toisella erikoiskokeella, mutta hänen kilpailu keskeytyi lopulta erikoiskokeelle neljä. Tämän jälkeen Hokkala kävi tiukkaa kamppailua Tervakosken Urheiluautoilijoiden Tuomas Välilän kanssa. Kilpailun päätyi Hokkalan voittoon 16,7 sekunnin erolla ennen Välilää. Molemmat kilpailijat ajavat alle 1400 kuutioisilla Suzuki Swift-autoilla.

Luokan 3 nopeinta vauhtia piti Peugeot 208 R2:lla ajava Antton Laurén . Lohjan Urheiluautoilijoita edustava kuljettaja ratkaisi voiton itselleen lähes 30 kilometrisellä kolmannella erikoiskokeella. Luokassa toiseksi korkeimmat pisteet vei lahtelainen Toyota-kuljettaja Rauno Palvanen .

Lähtijämäärältään suurimmassa luokassa neljä ajetaan tehokkaimmilla kaksivetoautoilla. Kärkipaikalle kaahannut Olli Pollari piti kilpailupäivää varsin onnistuneena.

– Kisa meni kyllä hyvin, vaikka renkaat meinasivatkin aiheuttaa ongelmia. Ajettiin sellainen perusvarma ajo ilman riskejä, mutta kyllä me kuitenkin yritettiin ihan kunnolla. Sinänsä kisa meni ongelmitta. Muutama tilanne matkalle mahtui, mutta ei mitään vakavampaa, tamperelainen kertoi.

Voittokamppailu käytiin BMW-kuljettajien välillä, kun kakkoseksi sijoittunut Laukaan Moottorimiesten Tomi Hämäläinen jäi Pollarille lopulta 12,9 sekuntia. Nelivetoisilla autoilla ajettavan 5-luokan nopein oli Alavuden urheiluautoilijoiden Hannu Välimäki , joka ajaa Subaru Impreza WRX:llä.

Nuorten luokassa kilpaillaan V1600-luokan autoilla. Joukon tasaisuudesta kertonee se, että viidelle erikoiskokeelle saatiin neljä eri voittajaa. Päivän päätteeksi kärkipaikalle nousi Laukaan Moottorimiesten Nico Valkonen . Renault-kuljettaja ratkaisi voiton ennen kaikkea päivän pisimmällä erikoiskokeella hurjastelemalla sinne pohja-ajan. Toiseksi päätyi Keski-Karjalan urheiluautoilijoiden Joonas Huovinen .

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan Neste Oil Revonlahti -rallin merkeissä helmikuun 20. päivä. Lakeuden Urheiluautoilijoiden järjestämässä osakilpailuissa jaetaan RSJM-pisteiden lisäksi myös Pohjois-Suomen alueen aluemestaruuspisteistä.

Kilpailukeskus sijaitsee viime vuoden tapaan Liminganlahden yhtenäiskoululla Limingassa, vajaat 30 kilometriä Oulusta Kokkolan suuntaan. Reitti on kokonaisuudessaan 196 kilometriä sisältäen kuusi erikoiskoetta Limingan, Lumijoen, Siikajoen ja Siikalatvan kuntien alueella. Päivän ensimmäinen erikoiskoe ajetaan Limingan keskustan tuntumassa, jossa on yleisölle hyvät pysäköintimahdollisuudet. Kilpailun järjestelyt ovat loppusuoralla.

– Järjestelyt ovat sujuneet loistavasti ja aikataulussa ollaan. Reittijohtaja Kari Alatalo ja ratamestari Ilpo Bragge ovat tehneet hyvää työtä. Reitti onkin ollut valmis jo pitkän aikaa. Mukana on myös ennestään kilpailuissa ajamatonta tietä, kilpailujohtaja Anne Heinonen kehuu.

Järjestäjät odottavat vielä lumisateita ennen H-hetkeä.

– Teiden pohjathan ovat nyt kunnolla jäässä, mutta lunta voisi olla tietenkin enemmän, niin olisi vähän penkkoja, Heinonen toteaa.

Yleisölle myytävän 10 euron hintaisen rallipassin myynti alkaa kilpailukeskuksessa ja Neste Revonlahdessa klo 10 rallipäivän aamuna. Rallipassi oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikille erikoiskokeille. Ilman rallipassia erikoiskoelippu maksaa viisi eroa. Alle 12-vuotiaat pääsevät vanhempien mukana erikoiskokeille ilmaiseksi.

”Kuljettajat eivät saa tutustua reittiin etukäteen.”
”Lunta voisi olla enemmän, niin olisi vähän penkkoja.”