Kotimainen kirjallisuus porskuttaa:

Piipahdus Helsingin kirjamessuilla sen kertoi: suomalainen kirja elää ja hengittää väkevästi. Syksyn kirjasadon mielenkiintoisinta antia ovat suomalaisten poliitikkojen muistelmat.

Teksti: Martti Huhtamäki

Tämän syksyn kirjakaupasta tehty merkittävin havainto on se, että Tuomas Kyrön kirjoittamaa ja näyttelijäveteraani Antti Litjan lukemaa Mielensäpahoittaja -äänikirjaa (WSOY) on myyty jo todella hyvin ja siitä tehtyä elokuvaa on käynyt elokuvateattereissa katsomassa yli 300 000 suomalaista. Kirjan myyntilukuja kerrotaan vasta vuoden kuluttua, jos silloinkaan. Tällä tiedottamisen alueella kustantajat ja kirjakaupat ovat valinneet vaikenevan taktiikan.

tässä ruljanssissa kirjan kuolemaa on silti turha povata. Ehkä suurin uhka on Euroopan unionin kieltämät hehkulamput. Niiden valossa näki lukea ilman silmälaseja, mutta nämä uudet hohtodiodi- eli led- tai halogeeni- ja muut energiaa säästävät lamput aiheuttavat sen, että olo- ja makuuhuoneiden iltalamput eivät syty ja EU:n kansalaiset yrittävät lisääntyä tai saada mahdollisimman nopeasti unen päästä kiinni.

Syksyn kirjasadon mielenkiintoisinta antia ovat suomalaisten poliitikkojen muistelmat.

Väyrysen valtakunta (Tammi) on ulkoistettu Suomen Keskustan edellisen, ilman perusteltua syytä sivuun siirretyn puoluesihteerin Jarmo Korhosen väitöskirjan ensimmäiseksi osaksi.

Teoksen paksuus ja pieni kirjainkoko vaatii mielenkiintoisuudestaan huolimatta lukijalta ponnisteluja, sillä sivumäärä on 786. Toinen, tuoreempaa tavaraa käsittelevä osa on Seinäjoelle vuosien saatossa hyvin sopeutuneen savolaisen muistitikulla.

Iiro Viinanen on kertonut tarinansa itse, mutta lehtimies Kalle Heiskanen on antanut sille hyvän loppusilauksen. Kirja jakaa kerrottuina Vaaran vuosina (Paasilinna) poliittiset vastustajat ja aatetoverit vuohiin ja lampaisiin. Pääministeri Esko Ahon hyvän aisaparin eli valtiovarainministerin kerjuumatkat maailmalla korkean korkotason markkinoilla kertovat, että veitsenterällä oltiin myös parikymmentä vuotta sitten.

Paavo Lipposen johtamassa kabinetissa sama tehtävä oli jo helpompi. Viinasen poliittiselta uralta hampaankoloon jäi kuitenkin monia henkilöitä erityisesti omasta rakkaasta Kokoomuksesta. Ehkä puhtoisena ja pätevänä pidetyn EU-oppaamme Pertti Salolaisen mollaaminen on kirjan suurin yllätys. Rehellisyys on kuitenkin niin silmiin pistävää Viinasen kirjassa, että se lisää lukuarvoa.

Eläkepäivinään omankin puolueensa viime presidentinvaaleissa pettämä Paavo Lipponen muistuttaa kirjassaan Murrosten aika 1979-95 (WSOY), että olinhan siellä minäkin. Tässä kirjassa Lipponen on tukeutunut keskustalaisena pidetyn toimittaja Kari Valtosen muistiin ja arkistojen penkomiseen niiltä osin, kun omassa muistissa on aukkoja. Kirjan nimen vuosiluvuista päätellen tämä ei jää tähän.

Yhteinen piirre Viinasen ja Lipposen muistikuvien ja mielipiteiden välillä on se, että vihamiehet ja petturit löytyvät läheltä. Tietenkin myös kymmenet vuodet piestyn vastustajan Paavo Väyrysen Don Quijote -hahmo on ärsyttänyt myös näitä herroja. Sitä ei tosin voi pitää edes uutisena. Kauhulla odotellaankin jo Väyrysen seuraavissa eduskuntavaaleissa kokoamaa äänivyöryä Lapissa kun muistelijoiden oma kunnianhimo on laantunut ja suosio taantunut.

poliittisia muistelmia kannattaa kirjoittaa. Mikään tai kukaan muu kuin Jari Sillanpää ei ole tänä syksynä saanut aikaan samanlaista kierrätystä eri radio- ja televisiokanavilla eikä suurissa lehdissä kuin poliittiset muistelijat ja heidän vastustajansa. Tähän listaan ei kannata sijoittaa suursuosikkeja Tuomas Kyröä tai Jari Tervoa , sillä heidän nimensä pysyy kansan tietoisuudessa viikoittain vuodesta toiseen, syntyy kirjoja tai on syntymättä. Suosiosta huolehtivat Uutisvuoto sekä Hyvät ja huonot uutiset.

”Lipponen muistuttaa kirjassaan, että olinhan siellä minäkin. ”