Pekka Töpöhäntä päätähtenä Lasten päivässä Lahdessa

Kärkkäisen kaikissa tavarataloissa, Lahdessa, Ylivieskassa, Oulussa ja Iissä, vietetään lauantaina 17. lokakuuta Lasten päivää.

Lasten päivässä on runsaasti tarjouksia sekä paljon erilaista, tavaratalokohtaista ohjelmaa. Ilmapallot ilostuttavat ja suut saa makeaksi.

– Esimerkiksi meillä Lahden tavaratalossa ohjelma keskittyy 1014 väliseen aikaan, tavaratalopäällikkö Juha Julkunen kertoo.

Lasten päivän päätähtenä Lahden Kärkkäisellä tepastelee Pekka Töpöhäntä -maskotti ja jakaa lapsille karkkeja.

– Kirjaosastoltamme löytyy laaja valikoima Pekka Töpöhäntä -kirjoja, kertoo Saija Nivamo-Lappalainen Lahden tavaratalon kirjaosastolta.

Kirja- ja askarteluosastolla lapsilla on mahdollisuus testata värikyniä värittämällä Lego-aiheisia värityskirjoja. Kilpailuja ja pelejä on monista eri aiheista.

– Pääpalkintona on 144 värikynän setti, Saija kertoo.

Myös muilla osastoilla on runsaasti tarjouksia lapsille, leluosastolla esimerkiksi poikien ikisuosikkeja eli vaahtomuovista valmistettuja NERF-ammuksia. Niitä pääsee myös kokeilemaan ammuntatauluun.Sirkuskin on tulossa Lahden Kärkkäiselle lauantaina ja Suklaapanda-maskotti hurmaa herkuillaan. Kodinosastolta löytää kattauksiin suloisia Muumi- ja Peppi Pitkätossu -astioita.

– Lahtelainen Nuokun sirkus on menossa mukana kello 10–14. Taitavat nuoret sirkuslaiset esittävät sirkustemppujaan, ja myös yleisö, etupäässä lapset, saavat ohjatusti kokeilla sirkustemppuja, Juha kertoo.