Raahen saaristo on valittu Vuoden retkikohde 2016 -kisan finaaliin

Kilpailu kannustaa retkeilemään ja liikkumaan luonnossa.

Vuoden Retkikohde 2016 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kymmenen kohdetta. Vuoden Retkikohde valitaan yleisöäänestyksellä osoitteessa www.goexpo.fi/vuodenretkikohde. Äänestys netissä päättyy sunnuntaina 16.2.2016. Tämän vuoden kilpailun teemana on retkeilyvesistö. Vuoden retkikohde -finaalissa on mukana luontoretkeilyyn sopivia vesistöjä, joissa on tarjolla retkeilypalveluita ympärivuotisesti. Palveluita ovat esimerkiksi reitit, rantautumis- ja nuotiopaikat, kanoottien, SUP-lautojen, retkiluistimien ja potkukelkkojen vuokraus, alkeiskurssit, ohjatut melonta- ja kalastusretket sekä varustekuljetukset, majoitus ja ruokailut.

Finaaliin pääsivät seuraavat kohteet: Etelä-Saimaa, Inarijärvi, Kalajoki, Koloveden kansallispuisto, Lentua, Linnansaaren kansallispuisto, Päijänteen kansallispuisto, Raahen saaristo, Saaristomeren kansallispuisto ja Tuusulanjärvi. Voittaja esittäytyy GoExpo-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 4.–6.3.2016.

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kaikki retkeilystä ja luonnossa liikkumisesta innostuneet saivat lähettää ehdotuksia Vuoden Retkikohteeksi. Ehdotuksia tuli yli 100 henkilöltä, ja ehdotettuja kohteita oli lähes 50. Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsi ehdotuksista kymmenen finalistia. Raati huomioi valinnassa palveluiden lisäksi mm. kohteen saavutettavuutta ja viimeaikaisia uudistuksia.

Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestetään nyt kahdennentoista kerran. Kilpailulla pyritään edistämään retkeilyn ja retkeilykohteiden tunnettuutta sekä löytämään uusia, kiinnostavia kohteita. Suomen Messusäätiön palkintostipendi on tarkoitettu kohteen toiminnan kehittämiseen ja kävijöiden hyödyksi, esimerkiksi uuden nuotiopaikan rakentamiseen tai nettisivujen parantamiseen. Viime vuoden teema olivat retkeilypalvelu, ja silloin tittelin voitti Mäntyharju-Repovesi reitit.