Perinteiset porokuninkuusajot mitellään Inarissa huhtikuun alussa

Kilpaporoiksi soveltuvat porot haluavat olla aina ekoja, esimerkiksi ruokakaukalolla. Kilpailu- ja juoksuviettiä voi porossa herättää ja vahvistaa, mutta ei opettaa. Poro ei käskien juokse.

Teksti: Reetta AholaKuvat: Jouko Kynkäänniemi

Ensimmäiset porokilpailut pidettiin Suomessa 90 vuotta sitten. Heikki Antinpoika Kantolan Poju-poro kisasi tuolloin hevosta vastaan. Ensimmäiset kilpailut olivat näytösluontoiset. Vuodesta 1931 porokilpailuja on järjestetty organisoidusti ja sääntöjen mukaisesti. Porokilpailuissa otetaan myös doping-näytteitä.

– Meillä Yli-iissä virallisia porokilpailuja on järjestetty 1980-luvun lopulta saakka, porokilpailuorganisaattori ja kilpaporoja kasvattava Jouko Kynkäänniemi kertoo.

Tämän vuoden BRP PoroCupin osakilpailu on Yli-iissä 5.–6. maaliskuuta. PoroCupin ensimmäinen osakilpailu käydään Rovaniemellä 27.–28. helmikuuta. Osakilpailuja on yhteensä viisi. PoroCup huipentuu Inarin perinteisiin Porokuninkuusajoihin. Ne ovat tänä vuonna 2. – 3. huhtikuuta.

Yli-iin PoroCupiin odotetaan 200–250 kilpaporoa. Yli-iissä on oma sarjansa myös junioreille.

– Siinä saavat ajaa 8–14-vuotiaat lapset, normaalisti kilpaporoajajan pitää olla täyttänyt 15 vuotta, Kynkäänniemi kertoo.

Yli-iin kilpailuissa on myös rymmyytysajot 5-6 kilpaporon ryhmälle.

Yli-iin kilpailut ajetaan maaradalla Kierikki-keskuksessa.

– Tänä talvena tosin nyt ainakin näyttää, että myös joen jäällä pystyisi ajamaan.

PoroCupiin kilpaporot juoksevat karsintakilpailujen kautta. Tämän vuoden Yli-iin viralliset karsinta-ajot ovat 14. helmikuuta.

– Poron pitää alittaa kilometriradalla 1.25 minuutin aika, että se pääsee kilpailemaan yleisessä sarjassa. Alle 1.19 kilometriajan juosseet porot pääsevät kuumaan sarjaan.

Yli-iin kilpailuissa lauantaina ajetaan sekä kuuman että yleisen sarjan alkuajot. Lauantaina on myös karsinta-ajot kilpailuiden yhteydessä. Sunnuntaina ajetaan yleisen ja kuuman sarjan välierät, jonka jälkeen ajetaan juniorisarja yksittäisajona. Päivä huipentuu yleisen sarjan ja kuuman sarjan finaaleihin.

PoroCup-osakilpailuissa kuumassa sarjassa menestyneillä poroilla on pääsy Porokuninkuusajojen kuninkuussarjaan. Inarin Porokuninkuusajoissa kilpaillaan yleisessä sarjassa, kuumassa sarjassa, nuorten sarjassa sekä kuninkuussarjassa, jossa ajavat PoroCup-kauden 24 parasta kuuman sarjan poroa.

Kuninkuussarjassa poroilla on ryhmäajo kilometrin mittaisella radalla 5–6 poron ryhmässä. Lisäksi jokainen poro osallistuu kahden kilometrin yksittäisajoon. Parhaan yhteisajan juossut poro voittaa porokuninkuuden.

Kilpaporoiksi soveltuvat porot kerätään poroerotuksen yhteydessä. Kilpaporoksi soveltuva poro oppii kulkemaan talutettuna esimerkiksi verkotetussa rännissä, mutta pakolla poroa ei voi siihen taivuttaa eikä opettaa.

– Talumisen myötä nähdään, tuleeko porolle kilpailuvietti, Kynkäänniemi sanoo.

Ilman luontaista kilpailuviettiä porosta ei tule kilpaporoa. Hänen mukaansa kilpaporoksi soveltuva poro on ryhmähenkinen ja osaa juosta ryhmässä, mutta osaa juosta lujaa myös yksittäin.

– Ryhmähenkinen, kilpaporoksi soveltuva poro ei vauhkoonnu ryhmässä, vaan se pitää oman päänsä. Kilpaporoksi soveltuvan poron tunnistaa myös siitä, että se haluaa olla aina ensimmäinen, esimerkiksi menee aina ensin syömään. Lisäksi se on kova komentelemaan toisia poroja, Kynkäänniemi kertoo.

Kilpaporojen valmennuskausi kestää loppusyksyn poroerotteluista helmikuun puoleen väliiin, jolloin alkavat karsintakilpailut. 3-vuotias poro saa osallistua kilpailuihin.

– Yleensä kilpaporot ovat neljävuotiaita aloittaessaan kilpailemisen. Mikäli poro pysyy terveenä, se voi kilpailla aina yli kymmenvuotiaaksi, vallankin kuohitut porot, Kynkäänniemi kertoo.

Jouko Kynkäänniemellä on tallissaan kolmen talon, Team Tölkin kilpaporot: neljä kilpailukarsinnat suorittanutta, Diili, Sitko, Sökö ja Suit Sait sekä kolme uutta kilpailijakokelasta ja vuorsoja neljä.

– Pororehua, Kinnusen balanssia annan poroille kaksi kertaa päivässä. Vuodessa sitä kuluu useita tuhansia kiloja.

Jäkälää kuluu 200 apulantasäkillistä. Jäkälän Kynkäänniemi kerää Hailuodosta. Juhannuksen jälkeen poroille tehdään koivu-paju-kerppuja, niitä kuluu Kynkäänniemellä talvella tuhatkunta. Loislääkityksen kilpaporot saavat syksyllä, samoin vitamiinit.

Kynkäänniemen tallin kilpaporoilla on yksi ajaja, Joukon Anne -vaimon sisaren poika, Jaakko Lahdenperä . Hän hoitaa ajokuntoaan hiihtämällä, lenkkeilemällä sekä poroja ajamalla.

”Ryhmähenkinen, kilpaporoksi soveltuva poro ei vauhkoonnu ryhmässä, vaan se pitää oman päänsä.”
”Poron pitää alittaa kilometriradalla 1.25 minuutin aika, että se pääsee kilpailemaan yleisessä sarjassa. Alle 1.19 kilometriajan juosseet porot pääsevät kuumaan sarjaan.”