Jalometallia ostavan, vuonna 2011 perustetun Jalonom-yrityksen liikeideana on tarjota rahaa jalometallista palvelemalla asiakkaitaan aina mahdollisimman lähellä.

– Asiakaspalveluautomme kiertävät kaikkialla Suomessa, kertoo Jalonumin kehitysjohtaja Kimmo Korkiakoski yrityksen asiakkaan lähelle menevästä palvelukonseptista.

Eniten Jalonomille tuodaan arviointiin kultakoruja ja hopeaesineitä. Pääasiassa Suomesta ja kotimaisia. Hinnan määrittelyssä merkittävin asia on kullan ja hopean maailmanmarkkinahinta.

Ensin asiakkaiden tuomista koruista ja jalometalliesineistä tarkistetaan leimaukset sekä tehdään aitoustesti happoliuksella. Sitten tuote punnitaan.

Lopuksi katsotaan hinnastosta, minkä arvoisen kyseisen painoluokan jalometallituote on sen hetkisellä jalometallin maailmanmarkkinahinnalla.

– Asiakkaat saavat rahansa heti käteisenä, Korkiakoski sanoo.

Hänen mukaansa arvioitavaksi tuotavien korujen ja esineiden joukossa on harvoin antiikkiarvoa tai teollisuushistoriallista arvoa omaavia tuotteita. Niiden arviointia varten yrityksellä on omat asiantuntijansa, joilta se ostaa arviointipalvelua.

Vakituista henkilökuntaa Jalonomissa on viisitoista. Yrityksen pääpaikka on Nurmijärvellä.