Danielson-Kalmarin huvila tarjoaa upeat puitteet Ars Kalmari 2015 -kesänäyttelylle

Danielson-Kalmarin huvilan tämänkesäinen Ars Kalmari -näyttely esittelee pääasiassa päijät-hämäläisten taiteilijoiden tuotantoa. Taideteokset vievät monenlaisiin maailmoihin. Niiden katseluun ja sanoman avautumiseen kannattaa varata reilusti aikaa.

Teksti ja kuvat: Reetta Ahola

Ars Kalmari -kesänäyttelyssä käynti tarjoaa samalla tutustumisretken arvokkaaseen suomalaiseen kulttuurihistoriaan. Puitteet Danielson-Kalmarin huvilassa Asikkalassa huokuvat Suomen historiaa.

Nykyään Danielson-Kalmarin huvilan omistaa Asikkalan kunta. Uusrenesanssityylinen huvila on entisöity ympärivuotiseen käyttöön vuonna 1986.

Huvilan kaksi huonetta toimii museona. Muissa tiloissa pidetään erilaisia kulttuuritilaisuuksia ja näyttelyitä. Aina kesäisin huvilassa järjestetään taidenäyttelyitä. Huvilaa vuokrataan perhejuhliin ja yksityistilaisuuksiin.

Johan Richard Danielson-Kalmari (1853–1933) oli oman aikansa johtava suomalainen historiantutkija ja myös keskeinen poliitikko. Hän toimi Suomalaisen puolueen puheenjohtajana ja oli säätyvaltiopäivillä edustajana yhdeksän kertaa.

Kansanedustajana hän toimi 1907–1917 ja presidentin valitsijamiehenä 1925. Hän oli myös presidentti Svinhufvudin läheinen ystävä.

V uonna 1892 Danielson-Kalmari osti Suviniemi-nimisen kiinteistön Asikkalan Vääksystä. Siellä hän vietti kaikki kesänsä perheensä kanssa aina vuoteen 1932 saakka.

Tuona aikana Suviniemessä piipahti mahtimiehiä, kuten marsalkka Mannerheim matkallaan Rapalankartanoon Sysmään Rudolf Walldenin vieraaksi. Huvilallaan Danielson-Kalmari teki myös paljon kirjallisia töitä. Asikkalan kunta osti huvilan Danielson-Kalmarin perikunnalta vuonna 1986.

Ars Kalmari 2015 järjestetään tänä kesänä kolmatta kertaa. Esillä on grafiikkaa, maalauksia, taidekeramiikkaa sekä valokuva- ja tekstiilitaidetta.

Teoksissa ajatukset, inspiraatiot, teemat ja käden taidot yhdistyvät hyvin monimerkityksellisillä tavoilla. Mukana kesänäyttelyssä on sekä ansioituneita konkareita että jokunen untuvikko.

Tekstiilitaiteilija Sanna Lappalainen toimii kesänäyttelyn kokoajana ja järjestäjänä. Myös hänen töitään on esillä näyttelyssä. Kaiken kaikkiaan töitä on viideltätoista taiteilijalta.