Myös pappamopot kurvailevat Raahen superviikonlopussa

Lokaali järjestetään tänä vuonna Raahessa 4.-6.9. Perinteikäs juhla on vuosittain aina eri maakunnassa.

Teksti: Reetta AholaKuvat: Raahen kaupunki ja Mikko Mattila

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppu on Raahessa superviikonloppu, sillä valtakunnallinen paikallis- ja kylätoimijoiden tapaaminen LOKAALI on tänä vuonna Raahessa, kaupungin rannassa 4.–6.9.

LOKAALI-tapahtumalla on pitkät perinteet. Tänä vuonna se järjestetään 31. kerran. Juhla järjestetään vuosittain aina eri maakunnassa. LOKAALI on viikonlopun mittainen tapahtuma, johon kuuluu retkiä ja juhlallisuuksia. Juhlaseminaarissa palkitaan valtakunnallinen Vuoden Kylä 2015 sekä kunniamaininnan saavat kylät, Vuoden Maaseutukasvo 2015, Vuoden Maaseututoimija 2015 ja Kylätoiminnan Tiennäyttäjät.

Raahen järjestelyissä ovat mukana Raahen kaupunki, Raahen Kylät ry ja sofy-toiminta, Nouseva Rannikkoseutu ry, Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry, raahelaiset ajoneuvoharrastajat, Pikkulahden palvelut Oy, Raahen Matkailuoppaat ry sekä monet muut toimijat ja yritykset.

LOKAALI-tapahtuman yhteydessä pidetään maakunnalliset ja Raahen kylien kyläpäivät.

Raahen superviikonlopussa on useita muitakin tapahtumia. Yksi mielenkiintoinen on Pekan Romppeet -rompetori. Rompetorille on vapaa pääsy, myyntipaikka Rompetorin kauppiaille maksaa 10 euroa.

– Rompetorilla on myynnissä kaikkea laidasta laitaan, myös käsitöitä ja antiikkia, Rompetorin järjestelyistä vastaava Mikko Mattila kertoo.

29Rompetori onavoinna Rantatorin tapahtumakentälläperjantaista sunnuntaihin. Lauantaina Rompetorin harrasteajoneuvonäyttelyssä ovat esillä mopot, moottoripyörät, autot ja traktorit. Yleisö saa kärrykyyditystä 50-luvun Zetorilla.

Paikalle kurvaa myös WMK Rapapapat Ry:n veteraanimopoja. WMK Rapapapat Ry perustettiin Raahessa, kun kuusi innokasta harrastajaa piti perustavan kokouksen 20.3.2002.

– Rapapapat on vuosien varrella kasvanut koko Suomen laajuiseksi mopokerhoksi innokkaiden harrastajien avulla ja ei näin ole enää vain Raaheen keskittyvä ilmiö, kerhon perustajäsen Mikko Mattila kertoo.

Kerhon nimi juontaa juurensa ajalta ennen Raahen ja Pattijoen kuntaliitosta ja tulee sananparresta RAahen ja PAttijoen PAPpamopoilijAT.

Kerhon päätavoitteena on suomalaisen mopokulttuurin elvyttäminen ja vanhojen mopojen pelastaminen ”ajan hampaalta”.

– Kerhon jäsenyys ei edellytä asumista Raahessa, tiettyä ikää tai sukupuolta, vaan pelkästään veteraani-ikäisen, eli yli 30 vuotta vanhan mopedin omistamista ja hyvää henkeä harrastusta kohtaan, Mattila sanoo.

Tätä nykyä jäseniä on satakunta ja kerholaisilla yhteensä parisataa veteraanimopoa. Jäsenistössä on sekä miehiä että naisia, ikäjakaumaltaan alle 20-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin.

Mattilalla itsellään on kolme veteraanimopoa: kaksi vuoden 1968 Soliferia ja yksi vuosimallin 1967 Helkama.

Ajotapahtumat keskittyvät kesäaikaan. Talviteloille veteraanimopot huolletaan öljynvaihdolla ja rasvauksella.

MITÄ?

LOKAALI-on järjestetty 2010-luvulla seuraavilla paikkakunnilla:

- 2014 Hankasalmi, Keski-Suomi

- 2013 Tammela, Kanta-Häme

- 2012 Joensuu, Pohjois-Karjala

- 2011 Raasepori, Länsi-Uusimaa

- 2010 Pieksämäki, Pohjois-Savo