Teksti: Ari Stenius

Oulaistelaistelaisen KodinSuojaTiimin toimitusjohtajalla Harri Kalliokoskella on hymy herkässä.

Kattohuoltojen ja remontoinnin parissa pääosin ahkeroineitten Kalliokosken ja Joni Nukarin vuoden takainen ideariihi ajatuksella ”mille vielä alettaisiin” on pistänyt miehet kiireisiksi.

– Mietittiin lisäkuvioita ja saatiin vähän vihiä tästä laatta- ja kaakelipinnoituksesta. Siinä oli näkymää – ja päätettiin pistää toimeksi, sanoo Kalliokoski.

– Me olisimme aloittaneet jo kevättalvella, mutta kattopinnoituskiireiden oltua kuumana, jouduttiin vähän suitsimaan, kelaa Kalliokoski mennyttä.

Nyt kaksikko ja heidän tiiminsä ovat kahden sesongin taitteessa ja tekeville riittää töitä.

– Kesän kattopinnoittamisen jälkeen meillä alkaa kiireet kylpyhuoneitten kunnostamisessa, tuntee Kalliokoski vuodenaikojen normikulun.

– Niin, voisihan se olla aika optimaalista olla kauniit kesäpäivät kattoa pinnoittamassa ja tuulisina ja kosteampina aikoina sisätiloissa kaakelitilat kaunistamassa, hymyilee Harri, mutta tietää totuuden olevan toisen.

Keraaminen pinnoittaminen märkätiloihin ja yleensäkin kaakeleiden pinnoittaminen on suhteellisen uusi suomalainen oivallus.

– Tämä on erilainen tapa remontoida. Mitään ei pureta eikä hajoiteta – ei laattaakaan. Ja kun aiemmin – vanhemmilla tavoilla - näissä kylpyhuoneremonteissa vierähti kuukauden päivät, niin nyt on viikossa valmista, vakuuttaa Harri.

Nopean ja sujuvan työn jälki on ollut työn parasta markkinointia.

– Kylpyhuoneen pinnoitusta kehtaa kyllä esitellä: helppokäyttöinen ja kestävä, sanoo Harri ja toteaa nopeuden antavan sisäremontille ”uuden vuodenajan”.

– Ihmiset on ovat tykänneet, kun viikon mökkiloman jälkeen kotona on kaikki valmista. Enää ei tarvitse olla pitkiä aikoja vessa- tai kylpyhuone-evakossa, vakuuttaa Harri.

Keraaminen pinnoitus on nopea tehdä ja jälki on hyvää:

– Vanhat kaakelit käsitellään ja pestään, myös saumat putsataan. Sen jälkeen ruiskutetaan kalvo päälle, haluttaessa värikin vaihdetaan, jos entinen on alkanut kyllästyttää, lupaa Harri ja muistuttaa uuden pinnan olevan helppokäyttöisen ja kestävän – siihen ei sattumaraapuja synny.

Kodinsuojatiimin keraamipinnoilla voisi pinnoittaa puolen Suomen kaakelitilat – kaikenlaiset.

– Vessa- ja kylpyhuoneesta laivojen kaakelitiloihin – ja siitä välistä kaikki, toteaa Harri, mutta kotoinen kohderyhmä on lähellä.

– Omakotiasujat ovat olleet kiinnostuneita ja kauppaa on tehty. 1980-luvun taloihin on tehty sekä katto- että kylpyhuonepinnoituksia, sanoo Harri.

Mennyt kesä oli Kodinsuojatiimille hektinen pinnoitusta riittäessä sekä taivaan että katon alla.

– Kattopinnoituksessa kesä oli kuuman kiireinen eikä ehditty myymään kaakelipinnoitetta. Toisaalta, ei tarvinnut, sillä sisäkaakeloinnissa on riittänyt töitä, sanoo Kalliokoski.

Omakotitaloasujien ohella kylpyhuoneitten pinnoiteremontteja kaipaavat 2000-luvun pinnassa talonsa tehneet.

– Näissä pesutilojen sisäpinnoituksissa asiakasasunnot ovat ”nuortuneet”, myöntää Harri.

Yhteenvetona voi todeta hommia riittävän.

– Kyllä, ensimmäinen vuosi tehtiin paljolti aliurakoitsijoiden avulla. Viimeinen puoli vuotta sitten jatkettiin enemmän omilla miehillä. Työtä näkyy riittävän, joten lisätekijöitä otetaan ja tarvitaan, arvioi toimitusjohtaja.

Mennyt kesä kokemuksineen antoi paljon oppia ja eväitä yrityksen toimivalle johdolle.

Toimitusjohtajan ja yrittäjän on usein hyvä katsoa yritystään vähän eteempää, jotta näkee kokonaisuuksia, sittä Kalliokoski sananmukaisesti tekee.

– Yleensä työaikani menee myynnin ja taloushallinnon parissa, mutta tämä kesä meni katoilla pinnoittaessa. Kaksi kuukautta olin katolla, nauraa Kalliokoski, joka tekijämiehenä tietää, että hommat tehdään silloin kun ne tehtävä.

– Katolla tai ruiskunvarressa. Itse olin ja rekryttiin lisää väkeä, että myydyt työt tulee tehtyä, sanoo Kalliokoski.

Katto- ja vähän uudenpana koko ajan lisääntyvä keraamipinnoittaminen on pitänyt miehet liikkeessä.

– Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa – ja ja pohjoinen Suomi, siinä reviiriämme. Töitä on tehtyjen pinnoituksien riittänyt. Kysyntä on vähän ehtinyt markkinointimme edelle, naurahtaa Kalliokoski ja hymyilee ”puolen Suomen kaakelipinnoittaja” -termille.

– Töissä kuulee tuosta puolesta Suomesta ja Kärpistä, minä JYPin vaikutuspiirissä Karstulassa kasvaneena yritän vähän toppuutella vertailua.